Kerttulan vanhainkodissa kellarin pesulassakin asutaan

Suurin osa viesteistä oli tullut omaisilta, joten pyysimme lokakuussa A-studion lähetyksessä erityisesti hoitajia kertomaan meille kokemuksistaan. Syntyisikö niistä erilainen kuva vanhustenhoidon tilasta kuin omaisten tunteellisista tilityksistä?

Hoitajillakin näytti olevan tarve avautua. Kiire mainittiin usein, mutta vielä useammin esiin nousivat hoitohenkilökunnan asenteet. Eräs hoitoalalle muista töistä vaihtanut sanoi yllättyneensä ja järkyttyneensä siitä, miten paljon alalla on ihmisiä, jotka haluaisivat olla jossain muualla.

Viesteistä kävi ilmi, että vanhuksia kyllä perushoidetaan, mutta siihen se pääpiirteittäin jääkin.

Eivät omaisetkaan olisi vaatineet kuuta taivaalta, vaan viesteissä toistuivat aivan yksinkertaiset toiveet vessaan pääsemisestä, rauhallisesta ruokailusta, virikkeistä ja ulkoilusta. Karuimmillaan perushoitoon kuuluu kuitenkin vain ruokailu ja vaipat.

Syksyn kuluessa teimme juttuja niistä aiheista, jotka viestien perusteella herättivät eniten huolta.

Huomasimme, että vanhustenhuollon murros aiheuttaa suurta neuvottomuutta, erilaiset maksut hämmentävät ja asioista on hankalaa saada selvää. Jopa meiltä ryhdyttiin kysymään ohjeita, miten pitäisi toimia.

Mutta edelleen meiltä puuttui juttu, jossa hoitajat itse kuvaisivat vanhustenhoidon arkea.

Eräs työntekijä oli ensin valmis kertomaan siitä, mitä hän näkee työssään, kunnes puhui esimiehensä kanssa. Esimies sanoi meille, että hän ei voi kieltää alaistaan. Mutta siinä tapauksessa tämä antaisi haastattelun yksityishenkilönä, ja siitä pitäisi tehdä myös ilmoitus kaupungin sosiaali- ja terveysvirastoon. Eipä ihme, että työntekijä katsoi parhaaksi pysytellä vaiti.

Toinen, yksityisessä hoivakodissa työskennellyt epäröi, koska muisteli allekirjoittaneensa työnantajan pyynnöstä salassapitosopimuksen.

Suureksi ihmeeksi eräänä päivänä yksi hoitaja soittikin meille itse. Lähihoitaja Sinikka Bergin mitta oli tullut täyteen.

Helsinkiläistynyt Berg on työskennellyt hoitajana yli 30 vuotta ja siitä suurimman osan vanhustenhoidossa. Hänen mukaansa hoitokulttuuri on viime aikoina muuttunut rajusti, ja alalle on ajautunut epäpäteviä ja ammattitaidottomia hoitajia. Vastuuntuntoiset hoitajat väsyvät ja lähtevät pois.

Sinikka Berg on itsekin sairauslomalla, eikä ole varma, palaako enää koskaan hoitajaksi.
8412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Se sinisiipi on entinen kellaripesula ja home haisee! Karmaiseva paikka ilman mitään virikkeitä! Henkilökunta istuu toimistossaan kahvilla päivät pitkät ja öisin yksi valvoja vaan nukkuu siellä. Ihmisvanhukset kiljuu vaivijaan ja pahaa oloaan mutta unilääkkeillä koetetaan hiljentää! Joku siistijä kertoi meille,että "tuo kokis Sanni syö usein asukkien ruuan" ja siltä se nuori nainen tosiaan näytti! Miksi paikan johto ei puutu asioihin ja henkilökunta sanoi hänen suosivan osaa hoitajista kun taas osa on mustalla listalla! Meidän Upi on siellä mennyt "hoidosta" ihan sekaisin ja teimme valviraan ilmoituksen.

Äänestä
  • Samat sanat tosta Hulvelakodin puuhastelusta henkilökunnan suhteen,siellä sitä istutaan toimistossa kaffella aina kun menee omaistaan katsomaan,ei kait niitä palavereja ja raportteja joka tunti tehä??

    Kyllä patittaa ,tarttis varmaan johdon tehä jotain ,sillä osaava Osastonhoitaja ja ammattiiaan arvostava kyllä osaa järjestää asiat toimiviksi!!!

    Äänestä

  • Vaari. kirjoitti:

    Samat sanat tosta Hulvelakodin puuhastelusta henkilökunnan suhteen,siellä sitä istutaan toimistossa kaffella aina kun menee omaistaan katsomaan,ei kait niitä palavereja ja raportteja joka tunti tehä??

    Kyllä patittaa ,tarttis varmaan johdon tehä jotain ,sillä osaava Osastonhoitaja ja ammattiiaan arvostava kyllä osaa järjestää asiat toimiviksi!!!

    Hulvelaan kannattaa mennä käymään 8-14 välillä,silloin henkilökuntaa ei näy toimistossa, paitsi aamu/lounas tauko.... Siellä painetaan hommia urakalla. on suihkutuksia,lääkkeiden jakoa yms,yms yms.... tiedän mistä puhun. aamuvuorolaisen työpäivähän on 7-15 :)

    Äänestä

  • Pahalta tuntuu kirjoitti:

    Siellä ne istuu akvaariokopissaan kaffella on klo sitten 9 tai 14 .
    Työaika aamuvuorolla on ihan normi.
    Suihkutukset kuuluvat peruspalveluun.
    Lääkkeet ne jaetaan muissakin hoitolaitoksissa.
    Urakkahommista maksetaan urakkapalkka?!
    Jos hommeli ei kiinnosta,vaihda alaa.
    Minun omaiseni hoidetaan kyllä hyvin,sen vaadin!
    Onkohan peilin paikka??

    Äänestä

  • Vaari:) kirjoitti:

    Sori Vaari en oo töissä siellä, mun omainen asuu siellä! Henkilökunta on ammattitaitoista ja osaavaa porukkaa.

    Äänestä

  • Pahalta tuntuu kirjoitti:

    Hulvelaan kannattaa mennä käymään 8-14 välillä,silloin henkilökuntaa ei näy toimistossa, paitsi aamu/lounas tauko.... Siellä painetaan hommia urakalla. on suihkutuksia,lääkkeiden jakoa yms,yms yms.... tiedän mistä puhun. aamuvuorolaisen työpäivähän on 7-15 :)

    Pahalta tuntuu,jep.
    Kyllä muissakin hotokodeissa ja vanhainkodeissa tehdään ihan samat duunit,mutta lääkkeitä ei toki koko henkilökunta jakele ja kahvi-lounastauot kuuluvat kyllä henkilökunnalle ja Hulvelassahan he tekevät sen "asiakkaiden"kanssa samassa ruokasalissa,kopissa kahvittelevat,näin olen ymmärtänyt....tiedän mistä kirjoitan...etc...etc....Turussa kyllä hommat hoituu monessakin hoivakodissa ja henkilökunta todella ystävällistä kuin myös Kerttulan Vanhainkodissa:)

    Äänestä

  • Vaari:) kirjoitti:

    Siellä ne istuu akvaariokopissaan kaffella on klo sitten 9 tai 14 .
    Työaika aamuvuorolla on ihan normi.
    Suihkutukset kuuluvat peruspalveluun.
    Lääkkeet ne jaetaan muissakin hoitolaitoksissa.
    Urakkahommista maksetaan urakkapalkka?!
    Jos hommeli ei kiinnosta,vaihda alaa.
    Minun omaiseni hoidetaan kyllä hyvin,sen vaadin!
    Onkohan peilin paikka??

    ... Yleensä hoitajien kahvitauot ovat klo 9 ja 14 :)

    Äänestä

Ai jaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kidutuslaitos se on kirjoitti:

Suurin osa viesteistä oli tullut omaisilta, joten pyysimme lokakuussa A-studion lähetyksessä erityisesti hoitajia kertomaan meille kokemuksistaan. Syntyisikö niistä erilainen kuva vanhustenhoidon tilasta kuin omaisten tunteellisista tilityksistä?

Hoitajillakin näytti olevan tarve avautua. Kiire mainittiin usein, mutta vielä useammin esiin nousivat hoitohenkilökunnan asenteet. Eräs hoitoalalle muista töistä vaihtanut sanoi yllättyneensä ja järkyttyneensä siitä, miten paljon alalla on ihmisiä, jotka haluaisivat olla jossain muualla.

Viesteistä kävi ilmi, että vanhuksia kyllä perushoidetaan, mutta siihen se pääpiirteittäin jääkin.

Eivät omaisetkaan olisi vaatineet kuuta taivaalta, vaan viesteissä toistuivat aivan yksinkertaiset toiveet vessaan pääsemisestä, rauhallisesta ruokailusta, virikkeistä ja ulkoilusta. Karuimmillaan perushoitoon kuuluu kuitenkin vain ruokailu ja vaipat.

Syksyn kuluessa teimme juttuja niistä aiheista, jotka viestien perusteella herättivät eniten huolta.

Huomasimme, että vanhustenhuollon murros aiheuttaa suurta neuvottomuutta, erilaiset maksut hämmentävät ja asioista on hankalaa saada selvää. Jopa meiltä ryhdyttiin kysymään ohjeita, miten pitäisi toimia.

Mutta edelleen meiltä puuttui juttu, jossa hoitajat itse kuvaisivat vanhustenhoidon arkea.

Eräs työntekijä oli ensin valmis kertomaan siitä, mitä hän näkee työssään, kunnes puhui esimiehensä kanssa. Esimies sanoi meille, että hän ei voi kieltää alaistaan. Mutta siinä tapauksessa tämä antaisi haastattelun yksityishenkilönä, ja siitä pitäisi tehdä myös ilmoitus kaupungin sosiaali- ja terveysvirastoon. Eipä ihme, että työntekijä katsoi parhaaksi pysytellä vaiti.

Toinen, yksityisessä hoivakodissa työskennellyt epäröi, koska muisteli allekirjoittaneensa työnantajan pyynnöstä salassapitosopimuksen.

Suureksi ihmeeksi eräänä päivänä yksi hoitaja soittikin meille itse. Lähihoitaja Sinikka Bergin mitta oli tullut täyteen.

Helsinkiläistynyt Berg on työskennellyt hoitajana yli 30 vuotta ja siitä suurimman osan vanhustenhoidossa. Hänen mukaansa hoitokulttuuri on viime aikoina muuttunut rajusti, ja alalle on ajautunut epäpäteviä ja ammattitaidottomia hoitajia. Vastuuntuntoiset hoitajat väsyvät ja lähtevät pois.

Sinikka Berg on itsekin sairauslomalla, eikä ole varma, palaako enää koskaan hoitajaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu