Käytetäänkö narsistiksi nimittelyä

omien väärienkin halujen toteuttamiseksi. Kysymys ei nyt ole siitä, että syyttäisin jotain ihmistä narsistiksi. Olen melko läheltä saanut seurata erää tuttavani erikoista toiminta. Olen nähnyt minkälaiseen ahdinkoon voi ilkeillä puheilla ja panettelulla ajaa toisen ihmisen.
Tapahtumista on jo vuosia ja uskon pölyn laskeutuneen ja senvuoksi uskallan kertoa tapauksesta joka mielestäni on sairas.
Miehellä oli kakkonen joka käräytti miehen. kun vaimo ei toiminut kakkosen toiveiden mukaan, vaan halusi uskoa miestään. Alkoi nainen laittamaan tälle netistä löytämäänsä narsismia käsittelevää matskua. Väitti miehen olevan narsisti.
Taistelu miehestä löysi erikoisimia ja erikoisimpia piirtetiä. Kakkonen hivuttautui vaimon lähipiiriin jossa sai tietää kaiken tuon parin elämästä.
Pitkän kipuilun jälkeen tuli lopullinen ero ja mikä ihmeellisintä niin samanen kakkonen vietti häitään narsistiksi haukkumansa miehen kanssa.
Eikä siinä kaikki, seuraavaksi, hänen puheissaan, se narsisti onkin exvaimo. Samoja netistä löydettyjä kirjoituksia on nyt käytetty sukulaisten ja parin yhteisten ystävien manipulointiin exvaimoa vastaan.
Exvaimon maineen pilaamiseen on valjastettu täysin tuntemattomia ihmisiä, jotka eivät kuunaan päivänä ole edes puhuneet sanaakaan exvaimon kanssa. Eivätkä tunne tätä.Minä kuuluin samaan seuraan mutta kun huomasin järjettömyyden,niin aloin jättäytyyn pois illanistujaisista joissa aiheena oli hänen puolisonsa exvaimo. Eräs exystäväni sanoi, että "naisen sana on laki" siinä ei ystävättäret voi muuta kuin toimia tämän toiveiden mukaan.
Nyt on narsisti puheita kuulunut myös uusista sukulaisistaan.
Miksi pitää kokoajan haukkua ja nimitellä? Eikö ihminen osaa koskaan olla tyytyväinen itseensä ja omaan elämäänsä. Extuttuni sai sen mitä halusi, niin mielestäni hällä ei mitään syytä jatkaa tyhmää peliään.
12158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tulee kertomuksestasi ja stalkkauksesta sellainen tunne, että tällä ystävättärelläsi saattaa olla jokin vielä vakavampi mielenterveyden häiriö. Vainoharhaiselta vaikuttaa, ja sellainenhan ei lopeta ikinä vainoamistaan, tapahtui mitä tahansa.
Veikkaan että kun miehellekin selviää mikä nainen on, hän jättää tämän.
Varmaa on, että sama meno alkaa ja on alkanut siellä uudessa parisuhteessa.
Tai tämä ystävättäresi tajuttuaan virheensä kohta alkaa etsiä arvoistansa seuraa, eli pettämään puolisoaan. Uusi seura ei ollutkaan sitä mitä hän kuvitteli, ja sen vuoksi alkanut arvosella koko sukua. Mies on pahassa pulassa kun on joutunut tuollaisen manipuloinnin kohteeksi.
Niinkuin narsismiin kuuluu naisnarsisti vihaa naisia, ja exvaimon halusi voittaa keinolla millä hyvänsä, kostaakseen miehelle sen, ettei tullut valituksi alunperin. Mies päätti valita vaimonsa syrjähypystään huolimatta, eikä häntä. Tämän hän kosti vaimolle. Ehkä mies ei olekaan nyt se mitä hän todellisuudessa tavoiteli vaan voitto vaimosta. Jättää jopa kohta miehen. Niinkin voi käydä, kunhan aika kuluu.
Saalis ei ollutkaan minkään arvoinen. Narskun kosto miehelle! Jännää että sai vielä itselleen koko miehen. Aika luuseri taitaa olla sekin pettäjämies.
Narsku sai mitä ansaitsi.
Pettämällä alkaneet suhteet ei kestä kuitenkaan. Kohta käy niin että mies alkaa pettää tätä ystävätärtäsi, ja hän saa maistaa omaa lääkettään.
Ystävättäresi saa olla aina varpaillaan tämän asian suhteen.
Voitto vaimosta taisi olla se päällimmäinen asia, ei itse mies.
Miksi annatte hänen pompotella itseänne? Narsisti tarvitsee hovin, jota pompottaa miten lystää. Taidatte olla siinä osassa. Miksi suostutte siihen, ilmaiskaa oma eriävä mielipiteenne. Jos hän alkaa puhua pahaa sen jälkeen, on varma narsku.
Mitä saatte sellaisesta ystävyydestä, sitä kannattaa miettiä?
Jos noin on petollinen, kohta on jokaikinen tulilinjalla syystä tai toisesta, johtuen narskun omasta huonosta omastatunnosta, jonka hän projisoi muihin, välttääkseen kokemasta tätä sietämätöntä tunnetta itsessään.
Rakkaudella ei ole mitään tekemistä koko jutun kanssa, jos narskusta on kyse, hän ei kykene sellaiseen.

Äänestä

Sodassa ja rakkaudessa on kaikki keinot luvallisia...

Mikä on kakkonen? Ihan oikeasti, mikä he*****i on kakkonen? Jos minä olisin kakkonen jonkun porukan mielestä, en pitäisi mitään väliä sillä, mitä nimityksiä niistä olioista käyttäisin. Eikös se ykkönen pitänyt sen toista miestä pihdeissään seksin avulla ja ties mitä sille miehelle syötti, että sai sen uskomaan, että on jotenkin parempi ja kannattavampi sijoitus kun se toinen.

Taitaa olla kasvunvaraa aika paljon koko seurueella. Kuulostaa siltä, että on kasvuprosessista kyse. Minkälaisia ovat ihmiset, jotka suostuvat kuuntelemaan moista? Minkälaisia ovat ihmiset, jotka pitävät toisia ykkösinä ja toisia kakkosina?

Äänestä

" Voi ukkoriepu".Taitaa olla nyt ns. narsunkynsissä! Juu sitä saa mitä tilaa.......Teillähän se hovikerho, ompelukeho,vai haukkumakerho,kokonutaan sukujuhliin haukkumaan porukalla exvaimoa "narsistiksi"....Tuntuu vähän alamaailman ihmishaukkumakerhoksi koko touhu.. Kuka aikunen ihminen ilkiää/kehtaa etes alentua niin pajon,että on etes tekemisissä tuommosen kuppikunnan kanssa. Jos tätäkin vakavasti miettii,täyttyy tässäkin jonkunsortin rikosnimike,syyttömän ihmisen nimittely "narsistiksi". Toivottavavasti ei ole sotkettu lapsia tuhon kuvioon!

Äänestä
  • Kiitos vastauksista. Selvennykseksi vielä kerron, että en enää kuulu tuohon seuraan. Jätin tuon taakseni ja toivon, että moni muukin tekisi samoin. Tiedän, että olen nyt tulilinjalla, mutta mitäpä tuosta. Minulla on senverran hyv ä itseluottamus, että haukkumiset ja nimittelyt eväti pilaa elämääni.
    Hengitän vapaammin, näen jopa auringon kun pääsin irti tuosta ryhmästä.

    Äänestä

Molemmat lienee narsisteja, jos kyseessä se juttu Anna-lehden eräästä naisesta, joka kertoi pahasta miehestään, mut voi olla että nainenki on narsisti.
=0 =( niin surullista, ku pahuutta on.
Minä vastaan siihen alakoukulla, enkä mee töihin ja kusen päättäjiä silmään.
Haistakaa skeida paha maailma ja pahat ihmiset.
I owns bullies, i am HERRA/POMO.
Olen sairas myös.
Mut suojamuurillani kontraan myös tilanteita.
Mua ei tarvi pelätä lolz.
Olen yksin vailla ystäviä.
Pärjään yksin, en etsi edes seuraa.
Olen voimakas.

Äänestä
  • Voidaankin sitten sanoa, että vakka kantensa valitsee, jos molemmat ovat naskuja.
    Jutut on varmasti yhteisiä. Aika soppa, jos kolme narskua kilpasilla.
    Se joka ei todennäköisemmin ole se narsku on se miehen eka vaimo luetuista asioista päätellen.

    Äänestä

  • kolmiodramaa kirjoitti:

    Voidaankin sitten sanoa, että vakka kantensa valitsee, jos molemmat ovat naskuja.
    Jutut on varmasti yhteisiä. Aika soppa, jos kolme narskua kilpasilla.
    Se joka ei todennäköisemmin ole se narsku on se miehen eka vaimo luetuista asioista päätellen.

    Asiat on vain niin täysin mettässä koko Suomessa.
    Parasta on pysyä kotona.
    Ei sitä muualla normaalit ihmiset kai jaksa.
    Tai jos jaksaisiki, niin kannattaako ku ympärillä on psykopaatti-kiusaajia sun muita narsisti-kiusaajia sekä hyväksikäyttäjiä, joijen pelinappuloina olemme työmaailmassa.
    Käyttäkää järkeä ihmiset ja erakoitukaa.
    Ja muutenki on tää Burn out, joka ei auta ollenkaan työasioissa.
    Henkisen voimavarat on lopussa.
    Pääasia että elelee tätä päivää, elää tässä hetkessä.
    Sulkekaa kaikki narskut pois luotanne, hyvät ihmiset.
    Ownatkaa ne, ne saa maistaa omaa lääkettään.
    Ei ne vahvoille pärjää.
    Olkaa hieman diktaattoreita ja syrjäytykää.
    Ottakaa elämän langat omiin käsiinne.

    Äänestä

  • MrJuha82herra kirjoitti:

    Äsken itteni kommenttia liketin, eli unkutin itteäni peffaan. =)

    Äänestä

  • MrJuha82hyväihminen kirjoitti:

    Äsken itteni kommenttia liketin, eli unkutin itteäni peffaan. =)

    Ootsie Juha kyllä aika epeli! :)

    Äänestä

Joskus narsismia sekoitetaan ihan muihin asioihin. Esim. itse olen, kun ikää tulee ja ymmärrystä enemmän, muuttunut ihmisenä niin paljon, että jotkut vanhat tuttavat oli pakko "jättää historiaan". Monille tutuille käytökseni ja muutokseni on ollut suurta ihmetystä herättävää. Kaikenmaailman narsisti ja muuta mielenterveyshöttöä on levitelty vanhoissa piireissä. Vähän säälittävää kun eivät itse ymmärrä mennä eteenpäin ja etsiä elämästä uusia uomia. Ihan kun ihminen olisi yksi sama persoona läpi koko ikänsä, aika surullinen ajatus mielestäni. Mutta niinhän se on, että hullu ei huomaa, viisas ei välitä, ja elämäänsä urautuneet ihmiset taas luulevat, että kaikki muutkin elää siinä samassa putkessa.

Äänestä
  • Mielestäni on väärin vetää aina narsistikorttia esiin jos ei tule jonkun ihmisen kanssa toimeen. Syyhän voi olla itessä, eikä siinä toisessa.
    Ja mitä tulee toisen aviopuolison nimittelyyn niin varmaan joka ystävätär piirissä jutellaan syvällisiä puidaan ja mietitään jospa se huonosti käyttätyvä siippa on narsu. Ei kai kukaan tervejärkinen ala kuitenkaan levitteleen tuollaista skeidaa ulkopuolisille, ja vieläpä koska itse on sen parin pahan olon yksi syy. Ihmetyttää vielä, että miten ihmeessä se narsu kelpasi kuitenkin aviopuolisoksi.

    Äänestä

  • UPDATE_10470324 kirjoitti:

    Mielestäni on väärin vetää aina narsistikorttia esiin jos ei tule jonkun ihmisen kanssa toimeen. Syyhän voi olla itessä, eikä siinä toisessa.
    Ja mitä tulee toisen aviopuolison nimittelyyn niin varmaan joka ystävätär piirissä jutellaan syvällisiä puidaan ja mietitään jospa se huonosti käyttätyvä siippa on narsu. Ei kai kukaan tervejärkinen ala kuitenkaan levitteleen tuollaista skeidaa ulkopuolisille, ja vieläpä koska itse on sen parin pahan olon yksi syy. Ihmetyttää vielä, että miten ihmeessä se narsu kelpasi kuitenkin aviopuolisoksi.

    "että miten ihmeessä se narsu kelpasi kuitenkin aviopuolisoksi. "

    Niin kuin mitä? Oletko ihan tosissasi sitä mieltä, että avioliittoon pääsee vain hyvät ja hienot ihmiset? Oletko ihan tosissasi?

    Tunnen monta suurinpiirtein rotan tasoista kelvotonta avioliitoissa pörräävää kahelia ja sitten tunnen myös monta hienoa ja fiksua ihmistä, jotka eivät ole koskaan olleet aviossa. Että mitä tuonkin ajattelun takana voi olla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Muuttuuko ihminen kirjoitti:

omien väärienkin halujen toteuttamiseksi. Kysymys ei nyt ole siitä, että syyttäisin jotain ihmistä narsistiksi. Olen melko läheltä saanut seurata erää tuttavani erikoista toiminta. Olen nähnyt minkälaiseen ahdinkoon voi ilkeillä puheilla ja panettelulla ajaa toisen ihmisen.
Tapahtumista on jo vuosia ja uskon pölyn laskeutuneen ja senvuoksi uskallan kertoa tapauksesta joka mielestäni on sairas.
Miehellä oli kakkonen joka käräytti miehen. kun vaimo ei toiminut kakkosen toiveiden mukaan, vaan halusi uskoa miestään. Alkoi nainen laittamaan tälle netistä löytämäänsä narsismia käsittelevää matskua. Väitti miehen olevan narsisti.
Taistelu miehestä löysi erikoisimia ja erikoisimpia piirtetiä. Kakkonen hivuttautui vaimon lähipiiriin jossa sai tietää kaiken tuon parin elämästä.
Pitkän kipuilun jälkeen tuli lopullinen ero ja mikä ihmeellisintä niin samanen kakkonen vietti häitään narsistiksi haukkumansa miehen kanssa.
Eikä siinä kaikki, seuraavaksi, hänen puheissaan, se narsisti onkin exvaimo. Samoja netistä löydettyjä kirjoituksia on nyt käytetty sukulaisten ja parin yhteisten ystävien manipulointiin exvaimoa vastaan.
Exvaimon maineen pilaamiseen on valjastettu täysin tuntemattomia ihmisiä, jotka eivät kuunaan päivänä ole edes puhuneet sanaakaan exvaimon kanssa. Eivätkä tunne tätä.Minä kuuluin samaan seuraan mutta kun huomasin järjettömyyden,niin aloin jättäytyyn pois illanistujaisista joissa aiheena oli hänen puolisonsa exvaimo. Eräs exystäväni sanoi, että "naisen sana on laki" siinä ei ystävättäret voi muuta kuin toimia tämän toiveiden mukaan.
Nyt on narsisti puheita kuulunut myös uusista sukulaisistaan.
Miksi pitää kokoajan haukkua ja nimitellä? Eikö ihminen osaa koskaan olla tyytyväinen itseensä ja omaan elämäänsä. Extuttuni sai sen mitä halusi, niin mielestäni hällä ei mitään syytä jatkaa tyhmää peliään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu