Suomen laskettelukohteissa hinnat pilvissä: Ruka 73 prosenttia!
Maanantai 13.1.2014
Rukan hotellihinnat ovat tammikuussa järkyttävän korkeat.
Vähäluminen talvi korottaa Suomessa laskettelureissun hintaa.
Etelä-Suomen vähäluminen talvi näkyy Pohjois-Suomen laskettelukohteiden hotellihinnoissa.
Viime vuoden tammikuuhun verrattuna Rukan hotellihinnat nousivat 73 prosenttia. Joulukuuhunkin verrattuna korotusta on 66 prosenttia.
Vuoden 2013 tammikuussa kahden hengen hotellihuone maksoi Rukalla keskimäärin 125 euroa, kun taas vuotta myöhemmin samaisesta huoneratkaisusta joutuu pulittamaan 216 euroa.
Hintatiedot käyvät ilmi hotellihintaindeksistä, jonka hotellihintojen vertailusivusto www.trivago.fi julkaisee kuukausittain.
Levillä hotellihinnat nousevat Rukaan verrattuna maltillisemmin: 21 prosenttia. Toisin sanoen hotellihuoneen hinta kipusi 130 eurosta 157 euroon.
Koko Suomen hotellihuoneen keskihintaan Lapin hotellien kallistuminen ei kuitenkaan vaikuta. Yö kahden hengen standardissa hotellihuoneessa maksaa tammikuussa keskimäärin 120 euroa eli noin 2 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
Myös Ruotsissa suomalaisten suosiman laskettelukohteen, Åren, hotellit ovat viime vuoteen verrattuna kallistuneet, mutta kotimaata maltillisemmin.
Åressa hinnankorotus oli vain 8 prosenttia (165 eurosta 178 euroon).
Keski-Euroopassa laskettelukohteiden hotellihinnat ovat Suomesta ja Ruotsista poiketen laskussa tai pysyneet viime vuoden tasolla.
Keski-Euroopan kuuluisimmat laskettelukohteet ovat Itävallan St. Anton, Sveitsin Zermatt, Ranskan Chamonix ja Italian Cortina d'Ampezzo.
IL-trivago

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitä hintoja olet katsonut, ma 27.01 - 28.01 tai la 01.02-02.02 kaksi aikuista Ruka hovissa niin maksoi 99€ ja 115€
Kyllä Rukalla lunta riittää ja ei se joka pyytää vaan se joka maksaa on se tyhmä.