Hyvä huomio kiitos ja se on juuri näin

Lainaus toiselta kirjoittajalta:
Terveisia soi 1/11 kulmasta. nettikin loytyi pienella hakemisella:)
jotain on tapahtunut,jos vertaa viime vuoteen. hinnat on pilvissa, tinkia ei voi juuri mistaan, beachroad on tyhja. iltaisin toki muutama ratakone konyaa kadulle. soit ovat puolityhjia ja osa beerbareista on suljettu.
kukaan ei osaa oikein kertoa mita tapahtunut. osa porukasta kuulemma lahtenyt parempiin paikkoihin , jossa tienesti parempiai ja varakkaammat farangit.
jokaisessa pectopahissa on itanaapurin ruokalista ja menut on kyrillisilla kirjaimila. rantaa ei enaa siivota aamuisin ja se on aurinkovarjoja taynna. noh, eipa tanne aurinkoa tultu ottamaankaan. onko muita suomalaisia samoilla kulmilla?

Vastaan:
Olen kirjoittanut tuossa aikaisemmin, että tutkin tätä Aasian talousihmettä
ja ihmettelin samaa itsekin.
Myös Bangkokissa ja monessa pikkukaupungissa on talous kehittynyt
Uusia autoja ja hienoja omakotitaloja (lisään kuvia albumiini).

Monet ovat varmasti nähneet myös korkeita uusia pilvenpiirtäjiä ja lasipalatseja
Pattayan ja Jomtien alueella ?

Nyt se on sitten tapahtunut ! ! !

Thaimaa on ajanut sosialisti-suomen ohi ja kohta poijat, jos et puolueen jäsen
eli et kuulu sosialisti-virkamies koneistoon !
Teette poijat työtä oppisopimuksilla ja sosialistinen virkamies kertoo teille
turvallisen tavan tehdä työtä.

Linkki kuviin:
https://www.flickr.com/photos/114975157@N03/
3148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Se ei poijat ole paskaa* !

Te olette jäänneet jälkeen ja paljon ja koko teollisuus on Aasian maissa !
Ha ha haa !
Ha haa haa.. Teillä ei ole mitään teollisuutta ja kaikesta kohta maksatte
kuin NL:ssä aikoinaan Ha haa..

Kommunisti-johtajat vetävät teistä viimeisetkin mehut irti, heitä on yli
700 000 sosialisti-hallinnon hommissa valvomassa ja ohjaamassa
teitä oppisopimuksella turvallista tapaa tehdä työtä.

Ja tämä video on tehty yli 2 vuotta sitten ja se on totta ja mitä lisää ?

https://www.youtube.com/watch?v=zLltYPxido8

Äänestä

Tapsa nyt ihailee siellä Bangkokin hienoja pilvenpiirtäjiä ja uusia autoja ja taloja.
Samalla luullen että niistä löytyvät ne kapitalismin ihanteet. Päästäkseen nauttimaan näistä etuoikeuksista täytyy olla varakas. Aivan kuten sosialismissakin.
Molemmissa järjestelmissä köyhät ovat hijaa, kyykyssä sekä syövät pa*kaa.

Kuitenkin kaikki järjestelmät tarvitsevat köyhälistöarmeijansa jotka takaavat varakkaille heidän toimeentulonsa. Jos tasapuolisesti ja inhimillisesti asioita hiemankin ajattelee niin Tapsan hehkutukset eivät nyt niin järkeviltä vaikuta.

On hauskaa ajatella että kapitalismi toimii kuin kone; on seitsemän lihavaa vuotta joita seuraa seitsemän laihaa vuotta jolloin nousukkaat tiputetaan kyydistä ja imetään kuiviin.

Köyhät ovat itse asiassa onnellisessa asemassa. Heillä ei ole koskaan mitään maallista eikä muutakaan varallisuutta. He eivät voi siis mitään menettääkään.
Maailma on hauska paikka. Asioita voidaan tarkastella vaikka näinkin.

Äänestä
  • No en minä politikoi !!!!

    Minua vain naurattaa tyhmyys.
    Olen aina ollut viisauden ja järkevyyden kannattaja.

    Meinaatko, että minä äännestäisin jotakin ?
    Sanoi se mitä tahansa omiin taksuihin ne kaikki panee.

    TYHMYYS on se mikä tässä näkyy, usko soinia usko urposta tai buddhaa..
    Kuvittteletteko tosiaan että joku näsitä auttaa ?
    Teitä voi auttaa vain ystävä ja toinen ihminen ilman rajoja ja rotuja ja kieliä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tapsa2012 kirjoitti:

Lainaus toiselta kirjoittajalta:
Terveisia soi 1/11 kulmasta. nettikin loytyi pienella hakemisella:)
jotain on tapahtunut,jos vertaa viime vuoteen. hinnat on pilvissa, tinkia ei voi juuri mistaan, beachroad on tyhja. iltaisin toki muutama ratakone konyaa kadulle. soit ovat puolityhjia ja osa beerbareista on suljettu.
kukaan ei osaa oikein kertoa mita tapahtunut. osa porukasta kuulemma lahtenyt parempiin paikkoihin , jossa tienesti parempiai ja varakkaammat farangit.
jokaisessa pectopahissa on itanaapurin ruokalista ja menut on kyrillisilla kirjaimila. rantaa ei enaa siivota aamuisin ja se on aurinkovarjoja taynna. noh, eipa tanne aurinkoa tultu ottamaankaan. onko muita suomalaisia samoilla kulmilla?

Vastaan:
Olen kirjoittanut tuossa aikaisemmin, että tutkin tätä Aasian talousihmettä
ja ihmettelin samaa itsekin.
Myös Bangkokissa ja monessa pikkukaupungissa on talous kehittynyt
Uusia autoja ja hienoja omakotitaloja (lisään kuvia albumiini).

Monet ovat varmasti nähneet myös korkeita uusia pilvenpiirtäjiä ja lasipalatseja
Pattayan ja Jomtien alueella ?

Nyt se on sitten tapahtunut ! ! !

Thaimaa on ajanut sosialisti-suomen ohi ja kohta poijat, jos et puolueen jäsen
eli et kuulu sosialisti-virkamies koneistoon !
Teette poijat työtä oppisopimuksilla ja sosialistinen virkamies kertoo teille
turvallisen tavan tehdä työtä.

Linkki kuviin:
https://www.flickr.com/photos/114975157@N03/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu