Suomen talousrakenne on suuressa murroksessa. Savupiippiteollisuus (bulkkiteollisuus) on katoamassa ja talouden kivijaloiksi muodostuvat yhä enemmän korkean jalostusasteen yritykset. Suomalaisen työn ja menestyksen mittarina on kulloisenkin osaamisen taso. Nimenomaan osaamisesta ja eliikäisestä oppimisesta pitäisi kantaa jatkuvaa huolta. Osaamisen ensisijaisuutta korosti eilen a-studiossa myös kansainvälisesti tunnettu yrittäjyystutkijamme Aalto yliopiston professori Erkko Autio.
Rautaruukin ja SSAB:n fuusio on osa tätä kehitystä. Rautaruukki on Outokummun lailla ollut hyvin tappiollinen vuodesta 2008 alkaen. Sekä metsä- että metalliteollisuuden bulkkituotannossa ja liikaa globaalia ylikapasiteettia, mikä tarkoittaa hintatason alhaisuutta ja markkinoinnin vaikeutta. Yritykset joutuvat hakemaan synergiaetuja fuusioitumalla. Rautaruukin osalta suomalaisten ei liene syytä olla huolissaan siitä, että omistajuus painottuu nyt Ruotsiin. Jos metallituotteet menevät kaupaksi, tuotteita tehdään niin kauan myös Suomessa, kun alan osaaminen säilyy. Metallialan paino siirtyy kuitenkin yhä enemmän konepajapuolelle, missä vaaditaan korkeamman teknologian osaamista ja missä yritysten kannattavuus on vähänkin parempina aikoina hyvä ja joiden kannattavuus pysyy ajoista riippumatta korkealla tasolla kuten hissiyhtiö Koneen tapaus osoittaa.
Autio on puhunut ja kirjoittanut luovan tuhon opista. Se tarkoittaa, että yritysten ja talouksien pitää uudistua tuhoamalla tietoisesti vanhaa, joka on osoittautunut kannattamattomaksi tai muuten heikossa hapessa olevaksi. Uudistuminen tapahtuu siten, että osaamisesta pidetään huolta ja panostetaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen, Meillä tarvitaan koko ajan enemmän pelle pelottomia, keksijöitä, jotka osaavat nähdä tätä päivää pitemmälle tulevaisuuteen.
Ulkomaista omistajuutta ei sinänsä kannata pelätä, koska usein tarkoittaa samaa kuin ulkomaisen rahan investoitumista Suomeen. Näin on erityisesti niissä tapauksissa, joissa osaaminen on Suomessa. Supecellin osan myynti japanilaisille oli tästä oiva esimerkki. Osaaminen ja työ säilyvät edelleen vahvasti Suomessa, mutta omistajuuden laveneminen mahdollistaa paremmat rahoitus- ja markkinakanavat. Näinhän Nokiakin pikkuhiljaa ja itse asiassa melkoisella vauhdilla kasvoi samalla, kun sen ulkomainen omistus koko ajan lisääntyi ja Nokiasta tuli monikansallinen suuryritys, jonka pääkonttori ja pääosaaminen pysyivät kuitenkin Suomessa ja merkittävä osa työstä ja osaamisesta pysynee edelleen, vaikka koko puhelinliiketoiminta myytiin Microsoftille. Parhaassa tapauksessa tämä vapauttaa Nokialle melkoisen kasan irtorahaa, joka pitäisi nyt osata käyttää johonkin uuteen kasvualaan. Nokiasta tekee ertiyisen kiinnostavan seurattavan juuri se, miten yhtiö strategiaansa muotouttaa jatkossa. Tämän päivän tulosjulkistuksessa emme varmasti asiasta saa vielä vihiä, mutta myöhemmin sitten todennäköisesti.
Perusteollisuuden katoaminen iskee pahiten pohjoiseen Suomeen, mihin Kekkosen aikaan näitä perusteollisuuden suuryrityksiä sijoiteltiin aluepolitiikan nimissä. Kemijärven tapaus ei jäänyt ainoaksi. Raskaan metallisteollisuuden kivijalta ovat sijainneet Torniossa ja Raahessa. Nokian puhelinmyyntibisneksen myynti koettelee ehkä eniten Salon ohella Oulua. Talvivaaran konkurssiuhka leijuu Kainnun yllä. Yritystoiminta keskittynee yhä enemmän etelään. Helsingistä savupiipputeollisuus on hävinnyt kokonaan ja pääkaupunkiseudulle on valunut yhä enemmän korkean teknologian yrityksiä, joista monet ovat pieniä ja keskisuuria. Yrityselämä elää omaa elämäänsä eikä sitä voida enää käskyttää sijoittumaan jonnekin kuten Kekkonen suurteollisuuden ylijohtajana aikoinaan vielä teki. Rautaruukin Raahen tehdaskin on Kekkosen päätös ja hän oli luontevasti muuraamassa itse tehtaan peruskiveä 60-luvun alussa.
Muutosvastarinta on näissä asioissa aina suuri. Eniten hankaavat vastaan vanhakantainen ay-liike ja haja-asutusta kannattavat poliittiset ryhmät. Tämä ei edistä millään lailla Suomen etua, kun katse pitäisi suunnata tulevaisuuteen ja etsiä rohkeasti uusia menestysaloja. Metsäteollisuuden puolella on ollut kiinnostaa yritystä tällä puolella (mm. bioenergian tuottaminen ja puurakenteiset kerrostalot ja muut suuret tilat). Kun meillä on runsaasti tekonologiaan liittyvää osaamista, se pitäisi osata nyt vain paremmin hyödyntää. On samantekevää tuleeko sitä hyödyntämään tänne ulkomainen raha vai löytyko kotimaasta pääomasijoittajia. Pääasia on että jostain löytyy.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Palkataanko lisää väkeä julkiseen sektoriin työllistymistä parantamaan ja painetaan lisää ruplia jotta rahaa riittäisi kaikille tarpeeksi?
Luova tuho-kävelevä katastrofi-Jutta Urpilainen
Parempi tuoda rakennusteräs ja kattopellit Kiinasta. Fennoskandiassa ylipäätään on turha edes louhia malmia. Sellaiset korsteenitehtaat voidaan toistaiseksi säilyttää joiden pääkonttorit sijaitsee Helsingissä. Bioenergiaa kannatan kunhan risut jätetään metsään ja ostetaan mieluimmin euroopasta jätettä poltettavaksi.
Puhdasta energiaa kannatan kunhan ei rakenneta vesivoimaa.
Suuryritykset hyvä, pienyritykset rasite jos ne ei sijaitse pääkaupunkiseudulla.
....että tämmösiä mietteitä...
"Puhdasta energiaa kannatan kunhan ei rakenneta vesivoimaa".
Ollaan jo uskovaisia asian suhteen. Joka ihan toista todellisuuden kanssa.
Vihreää uskontoa.
HÖH...eihän muuta olekkaan, puhdasta.
EI tuulivoimaa voi sanoa energiaksi, kun sitä tule tuuttista kuin harrastus käyttöön. ns " huulisähkö".
Pilvet vie pilvet ylämäkeen ja antavat vetensä sinnne.
Kemijoki 550 km pitkä ja 75 % ex lapinläänin vesistä valuu siihen.
Ei minkäänlaisia kuljetuskustannuksia vedellä ylämäkeen.
Sitten vesi laitetaan vapaalle ja mennä köröttelee mereeen, mistä paljolti tullutkin.
Väliin turbiineja tehokkaaseen sähkön talteen ottamiseen.
Altailla tasataan erivuoden aikoja.
Vuotos
Kollaja
Sierilä
muunmuassa jo antaa lisää tehoa 200 - 400 MW
Ja kun säädeltävää, voidaan aikoja ottaa enemmänkin.
Olen samaa mieltä. Ironisoin vain MPP pääkaunkia/hallitusta mielivää touhotusta
Kaiken kaikkiaan Suomessa on aika vammainen asenne energiapolitiikassa. Vesisähköä ei kannateta mutta samalla tuodaan Ruotsista vesisähköä. Ydinsähköä vastustetaan mutta samalla tuodaan Venäjältä ydinsähköä. Bioenergiaa "risuista" vastustetaan mutta samalla tuodaan ulkomailta haketta.
Kohta varmaan vedetään piuhat Ruotsin tuulivoimaloistakin kun Suomalainen tuulienergia ei käy.
Emme usko omiin kykyihimme tuottaa yhtikäs mitään, siinä nykysuomen suurin ongelma.
"Perusteollisuuden katoaminen iskee pahiten pohjoiseen Suomeen, mihin Kekkosen aikaan näitä perusteollisuuden suuryrityksiä sijoiteltiin aluepolitiikan nimissä. Kemijärven tapaus ei jäänyt ainoaksi. Raskaan metallisteollisuuden kivijalta ovat sijainneet Torniossa ja Raahessa."
Helsingin seutuunhan tämä pahiten iskke, koska pääkonttori siityy Ruotsiin?
Olen aina epäillyt, että myös Jorma Ollila seuraa kirjoitteluani tällä palstalla. Muutenhan ei ole oikein selitettävissä, että hän kirjoittaa heti seuraavan päivän Hesarissa samantapaisia ajatuksia kuin minä tässä.
Tai voihan olla, että tämä sattumus johtuu vain siitä, että kyse onkin samasta kirjoittajasta.:)
Palokkaan paksun narsismi on tarttunut sinuunkin? Milloin saadaan loma ja munakarvakuvia?
Mielipunkki kirjoittaa puutaheinää muutaman sivun ja luulee sitten itseään Jorma Ollilaksi. Molemmat tietenkin käyttävät samanlaisia suomalaisia aakkosia!
:d Olet mielipiteiltäsi nii metsässä että älä kehtaa pilkata Ollilaa kertomalla että olet Ollila:D
Sinullahan ei ole monestakaan asiasta edes hajua miten se Oikeasti on. vaikka kehut olevasi lakimiehiä, et ymmärrä Suomen laista edes sen vartaa kuin minä tavallinen pulliainen:D
Mileipiteitä sinulla kyllä on ihan pankiksi asti, mutta ei niillä mieleipiteillä ole arvoa edes vanhan puupennin vertaa:d