ruukin kohtalo ja

Täystuho

RUUKIN kohtalo on sama kuin nokialla.
Ala-arvoisen johtamisen tulos.Yksi kansallisomaisuuden ryöstostä satiinn päätökseen.Johtajille valtavat edut ja eläkkeet.Saatanallista tunarointia tuolta
tasolta.
Suomessa oli kolme isänmallistajohtajaa.Helge Haavisto,Yrjö Pessi.Uolevi Raade
Näille miehille annettiin tehtävät perustaa perusteollisuus suomeen.
Panostivat ja onnistuivat pienillä pääomilla rakentamaan.Nyt näette.
saatanallinen ahneus tuhoaa aikaan saannokset..Rahalla ei ole kotimaata.
Joko kohta kansa herää .Katsokaa muutakin kuin jääkiekkoa.Seuraukset
ovat hyvin mittavia murheita mitä vielä nnähdää

1

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sukupolvien vaihtumisen mukana on Suomen talouden hoito kehnoutunut sekä yksityisen talouselämän johtoportaan taholla että valtiovallan poliittisten johtajien piirissä. Siinä samassa sakissa taitavat olla poliitikkojen kanssa myös märkäkorvantaustaiset ministerien avustajat, joita heitäkin alkaa olla jo niin, että päät kolkkaavat yhteen. Talousviisaus sen sijaan näyttää jääneen historiaan juuri mm. Helge Haaviston, Yrjö Pessin ja Uolevi Raaden sekä muitten heidän kaltaistensa isänmaallisten miesten sukupolven väistymisen myötä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      98
      1653
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      425
      1057
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      972
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      792
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      772
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      81
      699
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      665
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      661
    Aihe