Joko pervo-Kustaasta on tullut maailmankeisari nyt kun alastonkuvia levittänyt serbi kasvaa koiranputkea.
Mites on
nooh svekot
177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuninkaan toisen kaverinhan ampui suomalainen.
4.2.1998 surmasi suomalaista syntyperää oleva Jan "Janne" Raninen Tukholman lähellä Solvallan kongressiravintolan toto-luukulla liikemies Dragan Joksovicin ampumalla tätä niskaan.
Janne ampui Dragania myös muualle kehoon, nosti sen jälkeen kätensä ylös ja luovutti aseensa.
Tekoa on epäilty kostoksi sekä palkkamurhaksi, eräiden ruotsalaisten lähteiden mukaan Jannelle olisi maksettu teosta useamman miljoonan kruunun palkkio.
Janne itse kielsi että kyseessä olisi ollut palkkamurha ja esitti teon motiiviksi sen, että Joksovic olisi uhkaillut Jannea ja vaatinut hyvitykseksi 30 000 kruunua.