Toki riippuu miten paljon syöt ja mitä ruokaa, mut mun kohdallani en edes syö liian paljon vaan normaalisti syön kaikkea ruokaa enkä nyt niin epäterveellistä, sillä käytämme mm runsaasti Broileria.
Käytämme hedelmiä.
Kerran viikossa grillimakkaraa, sillä kerran viikossa ei tapa tietääkseni kun syö kaksi makkaraa per nokka(paketissa on 4 makkaraa).
Meille riittää yksi paketti.
Olen suht painava, koska pituuteni on 175cm/100kg.
Olen raskassarjalainen, jonka paino koostuu raskaasta lihasmassasta ja läskistä, jota kertynyt hieman mahaan ja jalkoihin, mut oon aina ollu hyvin lihaksikas, kun aikoinaan urheilin pikamatkoja, joissa tarvittiin muskeleita.
Mun kohdalla toi raskas paino johtuu paljon myös siitä lihasmassasta, joka PAINAA huonot geenit.
Tiedän ihmisiä jotka ei edes liiku ja syövät paljon roskaruokaa ja juovat olutta, muttei silti lihoa vaan pysyy hernekeppeinä.
Se on ärsyttävää, kun joillaki on tommonen keho.
Ite lihoan pienestäki, ja liikun suht säännöllisesti.
Oisko noin 3-5 kertaa viikossa käyn kävelylenkillä, ja noin 30-35minuuttia kestää lenkkini ja saan hien irti yleensä.
Joskus käy niin, että en tee kuin pari kävelylenkkiä viikossa.
Ja siis en syö mitenkään reilunpuoleisesti vaan pyrin syömään pienehköjä ateriakokoja.
Väitän että lihavuus johtuuki paljon myös geeneistä.
Olenko edes hirmun lihava köntti??
Vai mitä ajattelette?
Joku sanoi etten näytä edes hirveen lihavalta, mut hän järkyttyi hieman ku kuuli mittani ja painoni =0 ?????????????
Mitä pitäisi tehdä???????????????

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kulutat vähemmän kun syöt. Geenit eivät ole siihen syynä.
Laske joka päivä (tarkkaan) kalorit, jotka syöt. Viikon jälkeen, voi arvioida, kuninka paljon syöt.
Kun tiedät määrän, vähennä sitä.
Yksinkertaista.
Lisää liikuntaa, vähennä syömistä. Laihdut aivan varmasti.
Jotkut on laihtuneet pelkällä ruokavaliolla, joka koostuu terveellisistä ruoka-aineksista jotka ei lihota, ja jotka on syöneet pieniä ateriakokoja.
Ei välttämättä tarvihe lisätä liikuntaa, koska oon kuullu tuollaisiaki tapauksia.
Tää mun burn out on syynä siihen , etten jaksa tehä kovin pitkiä lenkkejä en pysty tekeen koko vuotta lenkkejä about 4-5 kertaa per viikkol, vaan lenkkien määrät nakkelee paljon. Milloin mitäki määriä, mut vakio on kai se 3 kertaa viikossa, ellei 4 ku laskee koko vuoden lenkkeilyn määrän per viikossa.
Joillakin kroppa on herkempi esim. hiilareille joten siinä mielessä TAIPUMUS lihomiseen kulkee geeneissä. Ja toisten paino on luonnostaan lähempänä BMIn normaalipainon ylärajaa. Lihavuus itsessään ei ole geeneissä. Jokainen voi olla normaalipainoinen geeneistä riippumatta.
Taipumus helppoon lihomiseen on perinnöllistä. Samalla ravinnolla ja liikunnalla yksi lihoo, toinen laihtuu. Toinen joutuu laskemaan kaloreita ja miettimään, mitä suuhunsa panee ja silti lihoo, toisen voidessa mättää jatkuvasti herkkuja lihomatta. Joku laiha on liian laiha tahtomattaan eikä onnistu nostamasan painoaan, vaikka kuinka yrittäisi syömällä paljon ja herkutellen.
Tätä on tutkittu identtisillä kaksosilla, jotka on adoptoitu ja kasvaneet eri perheissä ja samalla eri ruokailutapojen vaikutuspiirissä. Aikuisena tutkitut kaksoset olivat pääsääntöisesti saman kokoisia.
Alttius lihomiseen on kiistatta geeneissä.
Kun alttiutensa/sukurasitteensa tietää, niin voi tehdä elämänsä suhteen ratkaisevia muutoksia.
Suosittelen pitämään jonkun aikaa ruokapäiväkirjaa Kiloklubissa www.kiloklubi.fi, sillä sinulla, aloittaja, voi olla harhaluulo, että syöt ja juot kevyesti, vaikka näin ei olisikaan. Jo lapsuuden perheessäsi on voitu syödä keskimääräistä runsaammin. Merkitystä on niin aterioiden määrillä (4-6 / vrk on hyvä), aterioiden koolla ja ruoan laadulla. 100g kasviksia sisältää paljon vähemmän kaloreita kuin esim. kermaperunat tai leipä.
Kiloklubin ruokapäiväkirja laskee paitsi kalorit, myös proteiinit, rasvat, hiilihydraatit ja kuidut siitä, mitä syöt ja päiväkirjaa kirjaat. Lataa sinne taustatietojesi ja syömisten lisäksi liikkuminen, niin ohjelma kertoo, paljonko sinun pitäisi syödä, jotta laihdut. Jos on saanut "läskigeenit", ei voi ihan niin paljon syödä kuin mitä ohjelma ehdottaa. Vähennä kaloreita 10-20% enemmän.
Hyvää tietoa asian tiimoilta löytyy miehille osoitteesta www.suomimies.fi.
Erillisten ruoka-aineiden kalorit ja ravintoainekoostumuksen voi katsoa Finelin sivustolta www.fineli.fi
Laihdut, jos vähennät kalorien saantia 500-1000kcal/vrk kulutuksestasi. Mitä hitaammin, sitä parempi. Hitaasti laihdetut kilot pysyvät paremmin poissa kuin kitudieeteillä pudotetut.