Ihan aluksi haluaisin esittää närkästykseni siitä, että tällä osastolla, jonka nimi herra nähköön on kuitenkin "Kirja-arvostelut", on oikeastaan kirja-arvosteluita noin yksi kahdestakymmenestä keskustelusta. Eikö tuollaiset "mitä mieltä olette tästä"-puheenvuorot voisi sijoittaa vaikkapa "Yleistä kirjallisuudesta"-osioon? On turhauttavaa selata viestejä läpi kun haluaisi tosiaan lukea kirja-arvosteluita.
Mutta siis asiaan, ajattelin tässä joutessani sanoa sanasen viimeksi lukemastani kirjasta, John Grishamin Sateentekijästä. Keskustelu on tervetullutta.
Tämä oli ensimmäinen Grishamilta lukemani kirja. Halusin selvittää, mikä tekee kirjailijasta niin kovin suositun. Juuri Sateentekijän valitsin isäni suosittelun perusteella.
Kirjassa vastavalmistunut lakimies aloittelee uraa ja kokee takaiskun toisensa jälkeen. Vähitellen johtoaiheiksi nousee oikeusjuttu erään nuorukaisen kuoleman aiheuttanutta vakuutusyhtiötä vastaan ja rakkaus aviomiehensä pahoinpitelemään naiseen. Loppu on jossain määrin arvattava mutta sisältää pari selkeää yllätystä ainakin Grisham-aloittelijalle.
Grisham on kautta linjan kyyninen ja mustan huumorin lajikseen valinnut kirjailija. Erilaisia uhkia ja huolenaiheita vaanii taustalla kaiken aikaa. Ihmisten hyvyyteen hän ei tunnu uskovan, vaan jokainen taistelee omien tarkoitusperiensä toteuttamiseksi kylmässä maailmassa. Päähenkilö tuntee kyllä kiintymystä, mutta tietää tuskallisenkin selvästi, ettei mikään lounas ole ilmainen. Silti loppu sai kyynelet silmiini luku-urakan jälkeen.
Pitkän miinuksen Grisham saa pitkäpiimäisyydestään ja itsensä toistamisesta. Kirja imaisi minut mukaansa vasta viimeisen sadanviidenkymmenen sivun aikana. Alussa lukija joutuu liiaksi rämpimään nopeaan tahtiin esiteltyjen aiheiden tiheikössä ja etsimään päähenkilön elämän kannalta oleellisia aivan liian pitkään. Huumori ei ole niin nokkelaa kuin toivoisin; Grisham nojaa liiaksi halpaan sarkasmiin ollakseen huumorin osalta uskottava kirjailija. Hänen vahva puolensa on henkilögalleria, joka on laaja ja henkilökuvat piirtyvät varmoin vedoin kokonaisiksi, uskottaviksi ja liikuttaviksi. Tätä Grisham käyttää oivallisesti hyväksi loppukiihdytyksen - oikeudenkäynnin ja sitä seuraavien tapahtumien - aikana.
Lajityypin taakkana lienee, että kieli kärsii sisällön kustannuksella, joten merkkiteoksia Grishamilta on turha odottaa. Sen sijaan ainakin Sateentekijä on kiinnostavaa ja lopulta myös varsin mukaansatempaavaa lomaluettavaa.
Mutta siis asiaan, ajattelin tässä joutessani sanoa sanasen viimeksi lukemastani kirjasta, John Grishamin Sateentekijästä. Keskustelu on tervetullutta.
Tämä oli ensimmäinen Grishamilta lukemani kirja. Halusin selvittää, mikä tekee kirjailijasta niin kovin suositun. Juuri Sateentekijän valitsin isäni suosittelun perusteella.
Kirjassa vastavalmistunut lakimies aloittelee uraa ja kokee takaiskun toisensa jälkeen. Vähitellen johtoaiheiksi nousee oikeusjuttu erään nuorukaisen kuoleman aiheuttanutta vakuutusyhtiötä vastaan ja rakkaus aviomiehensä pahoinpitelemään naiseen. Loppu on jossain määrin arvattava mutta sisältää pari selkeää yllätystä ainakin Grisham-aloittelijalle.
Grisham on kautta linjan kyyninen ja mustan huumorin lajikseen valinnut kirjailija. Erilaisia uhkia ja huolenaiheita vaanii taustalla kaiken aikaa. Ihmisten hyvyyteen hän ei tunnu uskovan, vaan jokainen taistelee omien tarkoitusperiensä toteuttamiseksi kylmässä maailmassa. Päähenkilö tuntee kyllä kiintymystä, mutta tietää tuskallisenkin selvästi, ettei mikään lounas ole ilmainen. Silti loppu sai kyynelet silmiini luku-urakan jälkeen.
Pitkän miinuksen Grisham saa pitkäpiimäisyydestään ja itsensä toistamisesta. Kirja imaisi minut mukaansa vasta viimeisen sadanviidenkymmenen sivun aikana. Alussa lukija joutuu liiaksi rämpimään nopeaan tahtiin esiteltyjen aiheiden tiheikössä ja etsimään päähenkilön elämän kannalta oleellisia aivan liian pitkään. Huumori ei ole niin nokkelaa kuin toivoisin; Grisham nojaa liiaksi halpaan sarkasmiin ollakseen huumorin osalta uskottava kirjailija. Hänen vahva puolensa on henkilögalleria, joka on laaja ja henkilökuvat piirtyvät varmoin vedoin kokonaisiksi, uskottaviksi ja liikuttaviksi. Tätä Grisham käyttää oivallisesti hyväksi loppukiihdytyksen - oikeudenkäynnin ja sitä seuraavien tapahtumien - aikana.
Lajityypin taakkana lienee, että kieli kärsii sisällön kustannuksella, joten merkkiteoksia Grishamilta on turha odottaa. Sen sijaan ainakin Sateentekijä on kiinnostavaa ja lopulta myös varsin mukaansatempaavaa lomaluettavaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Luin itse myös juuri Sateentekijän loppuun. Kirja oli mielestäni erittäin hyvä ja mukaansatempaava. Grisham kirjoittaa mielestäni oikein elävästi ja kuten kirjoititkin, aidon tuntuisesti. Itse ainakin jännitin valamiesten ratkaisua. Kannattaa lukea myös muita Grishamin kirjoja. Kaikki eivät ole muuten lakia käsitteleviä. (Joulua pakoon, Lapsuuden talo)
Grisham on yksi parhaista kirjailijosta.
Hei, minullakin on muutama Grishamin - kirja, ja parhaillaan luen "päämiestä", josta on tehty elokuvakin, mutta mitä Grishamiin tulee niin hommansa osaava mies, minulla itselläni on 10 Grishamin kirjaa, joista muutamaa en ole lueknut, mutta mailaile jos kiinnostaa jauhaa enemmän Grishamia
Olen suuri Grisham-fani ja omassa kirjahyllyssäkin on lukuisia hänen kirjoja. Sen lisäksi olen vielä kirjastosta etsinyt lisää luettavaa. Juurikin tuo "Joulua pakoon" oli erilaista Grishamia, mielestäni siinä kyseenalaistettiin tätä amerikkalaisten överiä joulukoristelua.