Jatkuva päänsärky - mistä johtuu?

Kaipaisin neuvoja tilanteeseeni. Ongelmanani on jokapäiväinen päänsärky. Sairastin ennen joulua kuumetaudin, jonka hoidin melko huonosti. Sen jälkeen on päivittäin särkenyt päätä. Menin viime viikolla lääkäriin, jossa ultrattiin poskiontelot. Vasemassa oli selkeää turvotusta, joten lääkäri antoi antibiootit poskiontelotulehdukseen. Viikonloppuna olin syönyt lääkkeitä jo viisi päivää ilman tulosta, ja menin kotipaikkakunnan lääkäriin. Siellä tehtiin poskiontelopunktio. Ontelo oli todella tukossa, mutta ei kuitenkaan ollut mätää. Tuntui helpottavan painetta vähän, mutta edelleen on tämä päänsärky. Ihmettelenkin nyt, onko tuo päänsärky ollenkaan tulehdukseen liittyvää.

Päänsärkyni on krapulatapaista särkyä. Saan illalla helposti unta, ja aamulla päätä ei säre. Kipu alkaa päivällä ja jatkuu iltaan asti. Silmäpohjat/kulmakarvojen pisteet ovat koko ajan arat ja kipeät. Särky tuntuu enemmän vasemmalla, jossa ontelokin oli turvonnut. Kuitenkin myös oikea kulmakarva on kipeä. Särky on tympeän jomottavaa, mutta ei kovin voimakasta. Eniten sattuu juuri tuohon kulmakarvojen väliin, mutta välillä särky leviää laajemmalle päähän.

Olen jo aivan paniikissa käynyt läpi aivokasvaimen mahdollisuudet jne. En todella ymmärrä mistä tämä voisi johtua. Voiko olla, että poskiontelotulehdus vieläkin jyllää? Tulehdusarvot ei nyt olleet korkealla, mutta saattaa tuo antibiootti vaikuttaa. Mitä muita syitä tällaiselle silmä/otsapäänsärylle on? Varaan taas lääkärin huomenna, mutta olisi kiva kuulla pohdintoja. Onko kellään ollut tällaista särkyä? Voiko olla merkki jostakin vakavammasta sairaudesta? Kiitos jo etukäteen vastauksista.
0187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


-päänsärkyinen kirjoitti:

Kaipaisin neuvoja tilanteeseeni. Ongelmanani on jokapäiväinen päänsärky. Sairastin ennen joulua kuumetaudin, jonka hoidin melko huonosti. Sen jälkeen on päivittäin särkenyt päätä. Menin viime viikolla lääkäriin, jossa ultrattiin poskiontelot. Vasemassa oli selkeää turvotusta, joten lääkäri antoi antibiootit poskiontelotulehdukseen. Viikonloppuna olin syönyt lääkkeitä jo viisi päivää ilman tulosta, ja menin kotipaikkakunnan lääkäriin. Siellä tehtiin poskiontelopunktio. Ontelo oli todella tukossa, mutta ei kuitenkaan ollut mätää. Tuntui helpottavan painetta vähän, mutta edelleen on tämä päänsärky. Ihmettelenkin nyt, onko tuo päänsärky ollenkaan tulehdukseen liittyvää.

Päänsärkyni on krapulatapaista särkyä. Saan illalla helposti unta, ja aamulla päätä ei säre. Kipu alkaa päivällä ja jatkuu iltaan asti. Silmäpohjat/kulmakarvojen pisteet ovat koko ajan arat ja kipeät. Särky tuntuu enemmän vasemmalla, jossa ontelokin oli turvonnut. Kuitenkin myös oikea kulmakarva on kipeä. Särky on tympeän jomottavaa, mutta ei kovin voimakasta. Eniten sattuu juuri tuohon kulmakarvojen väliin, mutta välillä särky leviää laajemmalle päähän.

Olen jo aivan paniikissa käynyt läpi aivokasvaimen mahdollisuudet jne. En todella ymmärrä mistä tämä voisi johtua. Voiko olla, että poskiontelotulehdus vieläkin jyllää? Tulehdusarvot ei nyt olleet korkealla, mutta saattaa tuo antibiootti vaikuttaa. Mitä muita syitä tällaiselle silmä/otsapäänsärylle on? Varaan taas lääkärin huomenna, mutta olisi kiva kuulla pohdintoja. Onko kellään ollut tällaista särkyä? Voiko olla merkki jostakin vakavammasta sairaudesta? Kiitos jo etukäteen vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu