mitäköhän sitä keksis, että unohtaisi yhden naikkosen? Kun olin höpsö ja annoin itseni ihastua. Enkä kuitenkaan saanut mitään aikaiseksi.. tunteet taisivat olla ihastumista voimakkaammat... jotenkin vain jäädyin. Mahtoiko toinen edes tuntea mitään?
Olen sosiaalinen kunhan koen miljöön itselleni kotoisaksi (itselleni sopivaksi, esmes tuparit) ja olen viime aikoina tutustunutkin uusiin ihmisiin. Mutta en ole löytänyt sitä, mitä olen etsinyt. Suurin osa ei etsi samaa.. jotkut kylläkin, mutta pelkäävät sen näyttää (kuten minäkin). Aina tuo yksi nainen palaa mieleeni... olin millaisessa tilassa tahi tilanteessa tahansa...
Toisaalta haluaisin aloittaa tyhjältä pöydältä ja kohdata uudestaan, toisaalta haluaisin unohtaa. Mahtaisikovatko menneet asiat kuitenkin vaikuttaa kohtaamiseen liikaa? Saisinko vieläkään mitään sanotuksi? Ja olisiko se jopa epä sopivaa kaiken jälkeen? Olisinko vieläkään valmis näkemään läpi usvan?
Rasittavaa henkisellä tasolla, jos tätä jatkuu vielä vuosikin. Saati useampi.. Tunnetilat seilaavat lattiasta kattoon. Päässäni pyörivät vain haaveet, joissa tämä yksi nainen on mukana. Välillä järki herättää, että älä rakenna hiekkaan, ja lievästi masennun, mutta seuraavana päivänä unelmoin jälleen.
Ja nukahtaminenkin on välillä vaikeaa. En kai tässä muuten klo 2 kirjoittelisikaan.
No kait se sitten tästä. Kaikki tekeminen helpottaa. Haluaisin vain sosiaalista seurestelua ihmisten kanssa. Mutta kun perseiden vetäminen tuntuu olevan muille korkeampi prioriteetti. Olenko syntynyt väärään paikkaan ja väärään aikaan? Onko sieluni väärässä ruumiissa?
Olen sosiaalinen kunhan koen miljöön itselleni kotoisaksi (itselleni sopivaksi, esmes tuparit) ja olen viime aikoina tutustunutkin uusiin ihmisiin. Mutta en ole löytänyt sitä, mitä olen etsinyt. Suurin osa ei etsi samaa.. jotkut kylläkin, mutta pelkäävät sen näyttää (kuten minäkin). Aina tuo yksi nainen palaa mieleeni... olin millaisessa tilassa tahi tilanteessa tahansa...
Toisaalta haluaisin aloittaa tyhjältä pöydältä ja kohdata uudestaan, toisaalta haluaisin unohtaa. Mahtaisikovatko menneet asiat kuitenkin vaikuttaa kohtaamiseen liikaa? Saisinko vieläkään mitään sanotuksi? Ja olisiko se jopa epä sopivaa kaiken jälkeen? Olisinko vieläkään valmis näkemään läpi usvan?
Rasittavaa henkisellä tasolla, jos tätä jatkuu vielä vuosikin. Saati useampi.. Tunnetilat seilaavat lattiasta kattoon. Päässäni pyörivät vain haaveet, joissa tämä yksi nainen on mukana. Välillä järki herättää, että älä rakenna hiekkaan, ja lievästi masennun, mutta seuraavana päivänä unelmoin jälleen.
Ja nukahtaminenkin on välillä vaikeaa. En kai tässä muuten klo 2 kirjoittelisikaan.
No kait se sitten tästä. Kaikki tekeminen helpottaa. Haluaisin vain sosiaalista seurestelua ihmisten kanssa. Mutta kun perseiden vetäminen tuntuu olevan muille korkeampi prioriteetti. Olenko syntynyt väärään paikkaan ja väärään aikaan? Onko sieluni väärässä ruumiissa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
miksi itse valvon täällä tähän aikaan? samassa veneessä olen myös...mutta olen nainen
Unohtaminen on vaikeaa kun on tunteet pelissä ja tilanne on epäselvä. Sinuna ottaisin häneen yhteyttä ja sopisin treffit :) tai hivuttaudu paikkoihin jossa hän käy ja tee tikusta asiaa? Tiedän, helppo täältä neuvoa muita, mutta itsellä on takana niin järjetön yksipuolinen ihastus että kannustan nyt kaikkia toimimaan ettei käy kuin minulle sitten kun pilvilinnat romahtaa.
debbie harry, hyvä idea, mutta taitaapi olla myöhäistä. Elämäntilanne on nyt kaiken seurauksena niin erilainen ja etäisyyttäkin kovin paljon. Aamulla heräsin ja ajattelin, että olinpas illalla taas naiivi, kun sillä lailla taivaalle pilviin piirtelin. Etiäppäin, sano mummo lumeassa... kyllä tää ohi menee... toivon vaan, ettei käy niin kuin ennen on käynyt, että pari vuotta on näiden tunteiden suhteen kuin kiveä ja miettii vaan, ettei kelpaa kellekään.
Fiksusti kirjoitat, tämä pitää nostaa.
Kenelle menee, vai liekö sillä väliä lain.
No kunhan mietteitäni kerron. Kun ei ole oikeen muutakaan keinoa kuin anonyymisti kertoa. Yhdelle kaverille olen yrittänyt kertoa, mutta kun toinen ei ole kokenut samanlaista tilannetta, niin vaikeahan sitä on "vertaistukea" saada. Ymmärrän tämän ihan täysin. Eikä toista ihmistä viitsisi omilla asioillaan myrkyttää. Sitä paitsi: jokainen kokee asiat hieman eri tavalla.
Itse yritän nähdä toisen käyttäytymisessä ne syyt, mitkä ovat sen käyttäytymisen takana. Toisin sanoen, mietin ja ajattelen ihmisten "motiiveja". Ehkä tämä piire itsessäni onkin juuri se, joka ajoi itseni tähän tilanteeseen. Kun olisin lopettanut järkeilyn, luottanut sydämen ääneen ja katsonut kaikki kortit, silloin kun siihen oli mahdollisuus... mutta minkäs arka, ujo ja kokematon itselleen voi. Päällepäin saattaa näyttää pelimieheltä, mutta kuoren alla on kyllä jotain aivan muuta.. :D
Tunteet yrittävät viedä, mutta järki sanoo atm, että on mahdoton yhtälö. Ai että kun jonkun kivan ihmisen tapaisi, vaikka sellasen guardian angelin :) Mutta mitäs jos olenkin menettänyt sen ainoan ja oikean? Enkä koskaan enää löydä kumppania?
Jospa kohtaisit sen ihmisen? Saisit selvitettyä asian ja pääsisit eteenpäin. Saisit nukuttuakin. Unohdat menneet ja rohkeasti kohtaat hänet. Jos joku asia vaivaa, se pitää selvittää.