"Taloustutkia" on taalla paivittain tivannut naista asioista
Professori Pertti Haaparanta suomii suorin sanoin Akateemisessa talousblogissa Suomessa käytävää keskustelua siitä, olisiko Suomen ollut parempi jäädä euroalueen ulkopuolelle.
Haaparannan johtopäätös on, että "on aivan ilmeistä, että Suomi olisi tullut toimeen euron ulkopuolella aivan samalla tavalla kuin Ruotsi".
Haaparanta, joka toimii kansainvälisen kaupan professorina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen laitoksella, ihmettelee tekstissään, miksi aihe on silti jäänyt Suomessa niin pinnallisen keskustelun kohteeksi.
Lisaa: http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/159288-hesari-karsii-henkisesta-kestavyysvajeesta

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.