tilikirja, miten???

hulttio muusikko

Älkää nyt naurako - tai saatte te kyllä nauraakin - mutta minä en tiedä, miten tilikirjaa täytetään.

Se taito on varmaan opiskeltu peruskoulussa, koska ohjeita siihen ei näytä löytyvän mistään. Tai sitten se on ihmisten geeneissä ja minä raukka olen jäänyt siitä geenistä paitsi :(

Eli olen muusikko, jolla on opetus ja esiintymistoimintaa ja Y -tunnus. Verotoimistosta sanottiin, että osta tilikirja. No minä menin into pinkeenä ja tosi tärkeenä kirjakauppaan ja ostin tilikirjan. Samalla pyysin, että josko teillä olisi jotain sellaista opasta, kuin "tilikirja for dummies", jossa kerrottaisiin, mitä tällä vihkosella kuuluu tehdä.

Eipä heillä ollut, ei.

Sitten minä menin kirjastoon ja kysyin, josko heillä olisi jotain tyhmälle muusikonplantulle sopivaa opasta verojen oikeaoppisesta hoitamisesta ja tilikirjan pidosta.

Ei ollut, ei.

Nyt olen sitten googlannut tässä sanoilla "miten täytän tilikirjaa" ja arvaatteko, onko löytynyt?

Ei ole.

Nyt rupeaa vähitellen potuttamaan tämä tilanne. Kun tahdon olla oikein mallikansalainen ja pienet hääkeikoista saamani pennoseni ilmoittaa verottajalle ja kantaa korteni kekoon tämän yhteiskunnan rakentamisessa, niin miten hilvetissä tästä on tehty näin vaikeata?

Eikö täällä ymmärretä, että y -tunnuksen haltija voi olla myös ihan rehellisesti TYHMÄ? Että Y -tunnuksella toimii esim. muusikkoja, jotka nyt näin keskinmääräisesti ovat hulttioita ja huithapeleita ja jotka eivät ole koulussa tehneet mitään muuta, kuin miettineet, milloin pääsevät takaisin kotiin hipelöimään vaneri-Landolaa?

Eli:

Olisin erittäin, erittäin kiitollinen, jos joku ystävällinen sielu voisi neuvoa minua suoraan tilikirjan täyttämisessä tai osoittaa minut edes oikeaan suuntaan, että mistä niitä neuvoja löytää?

Kiitän kauniisti ja kumarran.

9

3672

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minäkin tarvin apua

      Minä kanssa en ymmärrä kirjanpidosta oikeastaan mitään, mutta joku kirjanpito on pankin mukaan meidän jatkossa tehtävä.

      Haluaisin samalla tavalla kuin tuo toinenkin, että joku opettaisi täällä kirjanpidon alkeita meille tietämättömille.

    • konttoristihiiri

      Riippuu paljon siitä, että montako saraketta tilikirjassasi on. Yleensä tilikirjassa seurataan ainakin myyntiä (1 sarake) sekä ostokuluja, ALV-tili, pankkitili, sekalaiset tili esim.

      Juokseva Pvm Tapah- TULOT MENOT
      tosite- tuman
      numero nimi

      1 24.1. Oppitunti
      Liisalle 100 €
      2 26.1. Keikka 300 €
      3 27.1. Ostettu
      kitarakieliä -10 €
      4 31.1. Toimitila-
      vuokra
      tammikuulta -100 €


      Tuon ylläolevan esimerkin tyyppisesti siis sinun pitäisi kirjata tilikirjaan tulosi ja menosi aikajärjestyksessä. Jos toimintasi on ALV-velvollista (alussa ei ehkä ole jos tulot ovat pienet), niin sitä ei tarvitse silloin huomioida. Tuo ylläoleva esimerkki sisältää vain kaksi tiliä: tulot ja menot.

      Jos osaat yhtään käyttää Excel-taulukkolaskentaohjelmistoa, niin sillä on helpompi tehdä tätä tilikirjaa, koska silloin voit tehdä korjauksia. Käsin kirjoitettaessa et voi tehdä korjauksia. Netistä voi ladata myös ilmaisia ohjelmistoja pienen yrityksen kirjanpidon hoitamiseksi esim. Tilitin, Dooranet.

      Kirjastosta voi lainata kirjan, joka on tarkoitettu yrityksen perustamista suunnittelevalle tai kauppaopiston kirjanpidon (laskentatoimen) alkeiden opetteluun. Nykyisin harva tekee kirjanpitoa enää tilikirjalla, kun kaikilla tuntuu olevan tietokoneet, mutta ei se kiellettyä ole sitäkään käyttämästä. Kyseessä on silloin YKSINKERTAINEN kirjanpito, kun taas yleensä kaikki käyttävät KAKSINKERTAISTA kirjanpitoa.

      Googleta netistä "yksinkertainen kirjanpito", niin varmasti löydät apua.

      • ei muuta

        Itsekin sorrun välillä lausumaan väärin nuo mutta: yhdenkertainen ja kahdenkertainen siis.


    • öålåäöläöål

      Ettekä ole kuulleet tilitoimistostakaan varmaan? Siellä hoidetaan tilit ja kirjanpidot ym.

    • hulttio muusikko

      Suurkiitos vastaajille!

      Nyt olen googlannut ja saanut hyviä malleja.

      Vielä minulla olisi yksi tyhmä kysymys ...

      Kun annan oppilaalleni laskun kuukauden tunneista, merkitsenkö sen tilikirjaani sen päivän kohdalle, kun annan laskun, vai sen päivän kohdalle, kun he ovat maksaneet rahan tililleni?

      Varmaan minulla pitäisi olla erilliset tilit: yksi käyttötili ja yksi tätä muusikkobisnestä varten?

      Kiitän vielä :)

      • jjjjjjjjjuuuuuuuuu

        Ei ole väliä, kunhan et merkitse sitä kahteen kertaan. Ota vaikka käytännöksi merkitä sen päivän mukaan, kun raha liikkuu tililläsi. Eli seuraat laskujen maksua ja kirjaat sitä mukaan kirjanpitoon kun saat suorituksen tai maksat jotain yrityksesi tililtä ja eri tilit ehdottomasti.
        Pääasia on luotettava selvitys siitä mistä rahat tulevat ja minne menevät ja sitten kun lasket näitä tilejä ja sarakkeita yhteen, niin summien pitää täsmätä pankkitilisi tai käteisen rahan saldon kanssa.


      • 99llll22
        jjjjjjjjjuuuuuuuuu kirjoitti:

        Ei ole väliä, kunhan et merkitse sitä kahteen kertaan. Ota vaikka käytännöksi merkitä sen päivän mukaan, kun raha liikkuu tililläsi. Eli seuraat laskujen maksua ja kirjaat sitä mukaan kirjanpitoon kun saat suorituksen tai maksat jotain yrityksesi tililtä ja eri tilit ehdottomasti.
        Pääasia on luotettava selvitys siitä mistä rahat tulevat ja minne menevät ja sitten kun lasket näitä tilejä ja sarakkeita yhteen, niin summien pitää täsmätä pankkitilisi tai käteisen rahan saldon kanssa.

        Yleensä pikkufirmoissa hoidetaan kirjaukset suoriteperusteisesti eli teet merkinnän tilikirjaan silloin, kun saat rahat. Jos käytät sekä kassatiliä (käteinen raha) ja pankkitiliä, niin sinun täytyy pitää kirjaa kummastakin. Jos taas et makuuta rahaa taskussasi (kassassa), niin riittää, että kirjanpito seuraa vain pankkitilin tapahtumia. Tilinpäätöshetkellä täytyisi olla selvillä, että paljonko on rahaa tiliotteella (sen näkee tiliotteesta ja summa pitäisi olla sama kuin tilikirjassa) ja kassassa (jos sitä päätät käyttää).

        Jos maksat ostoksia myös käteisellä, niin sitten on pakko pitää sitä kassakirjaa myös.


    • viivain
    • tilivihko

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3613
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2459
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2284
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2057
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1562
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1499
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1292
    8. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1289
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      265
      1265
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1255
    Aihe