Vajaatoiminnasta liikatoimintaan?

Olen sairastanut vajaatoimintaa jo kohta kymmenen vuotta, Thyroxin-annostus ollut jo vuosikaudet sama ja arvot hyvät. Synnytin 5kk sitten, ja kävin pari kuukautta synnytyksen jälkeen kontrollissa ja arvot oli pompsahtaneet liikatoiminnan puolelle. Nyt kävin uudestaan siinä toivossa, että olisi ollut vain synnytyksestä johtuva heitto joka olisi korjautunut. Arvot oli vielä enemmän liikatoiminnan puolella: T4V 22,05 TSH 0,01. Olossa en ole huomannut ihmeellisiä muutoksia, hiuksia lähtee (voi johtua imetyksestäkin?) ja väsyttää, mutta laittaisin tämänkin vauvan aiheuttaman yövalvomisen piikkiin. Myöskään liikatoiminnalle tyypillistä ylikierrosta en ole itsessäni huomannut. Kuinka normaalia tällainen heitto synnytyksen aiheuttamana on? Korjautuuko ajan kanssa vai sairastanko minä nyt vajaatoiminnan sijasta liikatoimintaa lopun ikääni? Lääkäri soittelee huomenna muutetaanko tyroksiini-annostustani.
1178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voi olla kyse tilapäisestä häröstä. Itsekin kävin synnytysten jälkeen pari kk kierroksilla vaikka olin ollut vajaalla (myöhemmin selvisi tämäkin). Tilapäinen pieni annoslasku (ei lääkitystä puoleen tai mitään muuta älytöntä) voi olla paikallaan, kannattaa parin kk:n päästä tarkistaa taas tilanne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitatar kirjoitti:

Olen sairastanut vajaatoimintaa jo kohta kymmenen vuotta, Thyroxin-annostus ollut jo vuosikaudet sama ja arvot hyvät. Synnytin 5kk sitten, ja kävin pari kuukautta synnytyksen jälkeen kontrollissa ja arvot oli pompsahtaneet liikatoiminnan puolelle. Nyt kävin uudestaan siinä toivossa, että olisi ollut vain synnytyksestä johtuva heitto joka olisi korjautunut. Arvot oli vielä enemmän liikatoiminnan puolella: T4V 22,05 TSH 0,01. Olossa en ole huomannut ihmeellisiä muutoksia, hiuksia lähtee (voi johtua imetyksestäkin?) ja väsyttää, mutta laittaisin tämänkin vauvan aiheuttaman yövalvomisen piikkiin. Myöskään liikatoiminnalle tyypillistä ylikierrosta en ole itsessäni huomannut. Kuinka normaalia tällainen heitto synnytyksen aiheuttamana on? Korjautuuko ajan kanssa vai sairastanko minä nyt vajaatoiminnan sijasta liikatoimintaa lopun ikääni? Lääkäri soittelee huomenna muutetaanko tyroksiini-annostustani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu