Kissa oksentaa limaista "vaahtoa"

Hellou! Tänään on pistänyt huolestuttamaan meidän kisusen oksennukset.

Kissa on 3.5v leikattu kolli (maatiainen) ja hyvin pirteä ja leikkisä ja hellyydenkipeä.
Hän oksentelee hyvin harvoin, mutta tänään ihmettelin miksi kisu maukuu oudosti. Mau'unta oli hyvin surullista ja melkeinpä heti tämän mau'unta kohatuksen jälkeen tämä oksensi ison oksennuksen, joka oli pelkkää limaa ja näytti siis limaiselta kuolalta. Ensimmäisen yökön jälkeen tuli heti perään pieni samanlainen väri oli hieman kellertävän rusehtava molemmilla kerroilla. Muutama tunti kului ja taas sama mau'unta alkoi ja samanlaiset yökit vetäisi uudelleen. Kissa ei ole tänään suostunut syömään, vaikka olen vienyt ruokakupin ääreen. Muuten tämä on ollut ihan normaali oma itsensä, halunnut silityksiä ja olla lähellä ja saanut pari ravaamiskohtausta kuten aina.

Asiassa huolettaa myös se, että kissa on koko ikänsä aina isolle hädälle vessaan mennessään maukunut aivan tajuttoman kovia maukaisuja ja tehnyt hätänsä. Välillä maha on hieman löysällä ja välillä aivan normaali. En tiedä onko tämä mau'unta ennen vessaa menoa vain tapa, mutta se kuulostaa omaa korvaani sellaiselta, että jos itse olisin kissa maukuisin näin kun sattuisi - maukaisu vähän kun rääkäisy. Välillä kissa saatta rääkäistä samoilla tavoin samalla kun peppu "kramppaa" ja pääsee järkyttävän hajuinen kaasu. Liekö kisulla joku suolisto vaiva?

Ajattelin täältä tulla ensin kysymään ennen tohtorille soittoa, onko vastaavia juttuja ollut muilla? Aikaisemmin en ole soitellut, kun kissa on muuten ihan terve ja leikkii yms. mutta huolestuttaa kuitenkin.
48860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sieltä saat parhaan vastauksen. Näköjään kukaan ei ole sinulle vielä vastannut.
Itse epäilisin, että karvapaakku mahassa???
Mutta, vie kissasi tohtorille.
Toivottavasti kaikki selviää, tsemppiä!

Äänestä

Juu,olen samaa mieltä,vie eläinlääkärille, vaiva voi olla munuaisissa tai muissa sisäelimissä,ruokavalion muutoskin voisi tietty auttaa,sitäkin voi kokeilla ensin.

Äänestä

Tuo kakalle mennessä mourahtelu on myös minun kissan tapa ja ollu aina. Ilmeisesti normaalia kouraisua suolessa kun uloste liikkuu. En myöskään huolestuisi vielä yhden oksentelu päivän takia vaan jos jatkuu useamman päivän ja kissa vain nukkuu niin sitten lääkäriin.

Äänestä

Meillä oli juuri tasan sama aikaisemmin terve kissa, mourahteli ja suu vaahtosi, tänä maanantaiaamuna. En jäänyt tänne ihmettelemään vaan soitin luottoeläinlääkärille; kävi ilmi että karvan aiheuttama suolitukos ja maha täynnä kaasua. Olisi elänyt ehkä päivän kaksi lisää koska ihan tukossa.
Vie. Se. Lääkäriin. Heti.
Ja maksa kalliit viikonlopun vastaanottomaksut siitä hyvästä että venailit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Hellou! Tänään on pistänyt huolestuttamaan meidän kisusen oksennukset.

Kissa on 3.5v leikattu kolli (maatiainen) ja hyvin pirteä ja leikkisä ja hellyydenkipeä.
Hän oksentelee hyvin harvoin, mutta tänään ihmettelin miksi kisu maukuu oudosti. Mau'unta oli hyvin surullista ja melkeinpä heti tämän mau'unta kohatuksen jälkeen tämä oksensi ison oksennuksen, joka oli pelkkää limaa ja näytti siis limaiselta kuolalta. Ensimmäisen yökön jälkeen tuli heti perään pieni samanlainen väri oli hieman kellertävän rusehtava molemmilla kerroilla. Muutama tunti kului ja taas sama mau'unta alkoi ja samanlaiset yökit vetäisi uudelleen. Kissa ei ole tänään suostunut syömään, vaikka olen vienyt ruokakupin ääreen. Muuten tämä on ollut ihan normaali oma itsensä, halunnut silityksiä ja olla lähellä ja saanut pari ravaamiskohtausta kuten aina.

Asiassa huolettaa myös se, että kissa on koko ikänsä aina isolle hädälle vessaan mennessään maukunut aivan tajuttoman kovia maukaisuja ja tehnyt hätänsä. Välillä maha on hieman löysällä ja välillä aivan normaali. En tiedä onko tämä mau'unta ennen vessaa menoa vain tapa, mutta se kuulostaa omaa korvaani sellaiselta, että jos itse olisin kissa maukuisin näin kun sattuisi - maukaisu vähän kun rääkäisy. Välillä kissa saatta rääkäistä samoilla tavoin samalla kun peppu "kramppaa" ja pääsee järkyttävän hajuinen kaasu. Liekö kisulla joku suolisto vaiva?

Ajattelin täältä tulla ensin kysymään ennen tohtorille soittoa, onko vastaavia juttuja ollut muilla? Aikaisemmin en ole soitellut, kun kissa on muuten ihan terve ja leikkii yms. mutta huolestuttaa kuitenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu