Pääseekö tällä kokemuksella töihin?

Olen ollut 7 vuotta samassa työpaikassa tehden yksipuolista tallennus-, ja laskutustyötä. Nykyistä työtä on liian vähän ja nyt olenkin harkinnut työpaikan vaihdosta. Olen siis reilusti yli 40 v. ja olen suorittanut taloushallinnon ammattitutkinnon loppuun 2012. Tutkinnosta puuttui organisaation tehtävissä toimiminen osio. Palkkahallinnon osatutkinnon suoritin jo vuonna 2007 mutta en ole päässyt työkseni palkkoja laskemaan. Opiskelin myös kirjanpitoa samalla kun suoritin puuttuvan osatutkintoni taloushallinnon ammattitutkinnosta.
Ongelmana on, etten koe osaavani mitään muuta kuin tallennusta ja laskutusta koska nykyisessä työpaikassani ei ole ollut mahdollista kehittyä taloushallinnon alalla eikä myöskään ylläpitää jo hankittua työkokemusta ja koulutusta. Edellisessä työpaikassa jossa olin n. 8 vuotta työkokemusta sain osto-, ja myyntireskontran hoitamisesta, avustavista kirjanpito tehtävistä, laskutuksesta, perinnästä,palkkojen syötöstä järjestelmään ja laskujen maksamisesta, mutta kuten sanoin siitä on jo todella pitkä aika. Kannattaako hakea muuta työpaikkaa tällä kokemuspohjalla? Työkokemus on kertynyt teknisiltä aloilta mm. auto- ja raskaankaluston yrityksistä samoin kuin rakennusalan yrityksestä? Työpaikka minne hakemusta lähettäisin on myös teknisellä alalla. Onko mahdollisuuksia vielä päästä kiinni taloushallinnon tehtäviin jos työkokemus on viimevuosilta ollut noin yksipuolista kuten minulla? Ottaako työnantajat edes huomioon tällaisia osaajia jotka ovat hankkineet koulutusta ja työkokemusta ja haluavat intoa täynnä päästä päivittämään osaamistaan ja tieto taitojaan?
1429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Uskoakseni voisit hakea ainakin kunnalle töihin tuolla kokemuksellasi.

Yksi vaihtoehto olisi myös oppisopimuskoulutus esim. tilitoimistoon.

Sinun kannattaisi korostaa työhakemuksessasi aiempaa työkokemustasi, joka on monipuolinen. Usein on valitettavasti niin, että jos olet ollut töissä pienissä yrityksissä, niin sinne myös jäät. Isommat yritykset hakevat täsmäalan ammattilaisia eli pitää osata esim. SAP tai joku muu ohjelmisto/toiminnanohjausjärjestelmä.

Ehdotan, että yrität monipuolisesti hakea työtä. Jos työnhaku ei tuota tulosta, niin sitten kannattaa miettiä koulutuksen päivittämistä esim. ATK:n osalta (jos siinä on puutteita).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uusi työkö? kirjoitti:

Olen ollut 7 vuotta samassa työpaikassa tehden yksipuolista tallennus-, ja laskutustyötä. Nykyistä työtä on liian vähän ja nyt olenkin harkinnut työpaikan vaihdosta. Olen siis reilusti yli 40 v. ja olen suorittanut taloushallinnon ammattitutkinnon loppuun 2012. Tutkinnosta puuttui organisaation tehtävissä toimiminen osio. Palkkahallinnon osatutkinnon suoritin jo vuonna 2007 mutta en ole päässyt työkseni palkkoja laskemaan. Opiskelin myös kirjanpitoa samalla kun suoritin puuttuvan osatutkintoni taloushallinnon ammattitutkinnosta.
Ongelmana on, etten koe osaavani mitään muuta kuin tallennusta ja laskutusta koska nykyisessä työpaikassani ei ole ollut mahdollista kehittyä taloushallinnon alalla eikä myöskään ylläpitää jo hankittua työkokemusta ja koulutusta. Edellisessä työpaikassa jossa olin n. 8 vuotta työkokemusta sain osto-, ja myyntireskontran hoitamisesta, avustavista kirjanpito tehtävistä, laskutuksesta, perinnästä,palkkojen syötöstä järjestelmään ja laskujen maksamisesta, mutta kuten sanoin siitä on jo todella pitkä aika. Kannattaako hakea muuta työpaikkaa tällä kokemuspohjalla? Työkokemus on kertynyt teknisiltä aloilta mm. auto- ja raskaankaluston yrityksistä samoin kuin rakennusalan yrityksestä? Työpaikka minne hakemusta lähettäisin on myös teknisellä alalla. Onko mahdollisuuksia vielä päästä kiinni taloushallinnon tehtäviin jos työkokemus on viimevuosilta ollut noin yksipuolista kuten minulla? Ottaako työnantajat edes huomioon tällaisia osaajia jotka ovat hankkineet koulutusta ja työkokemusta ja haluavat intoa täynnä päästä päivittämään osaamistaan ja tieto taitojaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu