Nyt ois aika lopettaa, mutta mun pää ei vaan tunnu ymmärtävän siitä mitään. Ärsyttävää, rasksta. Miksi en vaan pysty ajattelemaan pahaa siitä?
Ikävöin silti.
...
28296
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Sama vika yritän vihata et olisi helpompaa
Rakkauden ja välittämisen unohtaminen....pakotettuna.
Ei Se onnistukaan varsinkaan kun on muistoja liikaa. Katsoo minne vain niin jokin hänestä muistuttaa
Tämä on totta. Toisaalta tuntuu, että hänestä niitä muistoja kertyi erityisen paljon. Vaikka kaikki kesti niin vähän aikaa. Mistähän se johtuu?
Kaikki muistuttaa ja unelmiin hänet liität. Hän on se puuttuva palanen. Sydämeni valittu. En osaa päättää muistelenko hyviä hetkiä vai niitä jotka pakottaa lopettamaan. Hän on vaan niin tärkeä ja rakas. ♥
Ja kaikki muistot on yhtä tärkeitä. Sama piirre joka muistossa joko katse tai muuten vaan puristanu kovaa syliinsä. Mulla kestäny jo kuukauden Tää ikävä
Älä luovuta nyt kun aikaa kulunut eikä nämä tunteet laannu minnekään. Älä päästä elämäsi rakkautta pois. Kaikki mitä on tehty on nyt takanapäin ja edessä tulevaisuus. Toivoisin näkeväni sinut minun vierelläni siellä... Minä olen ainakin kasannut itseni ja löytänyt tasapainon tähän sotkuun. Olisiko minun aika auttaa nyt sinua? Tällaisen viestin haluisin sinulle laittaa, mut kaikki on nyt liian myöhäistä
Kokeile ikävöidä vuosia...
muutaman vuoden ikävöinyt.. :\ Kai se on se jos ei menetä toivoaan niin sitä jaksaa ikävöidä vuosiakin. Mitä hänessä ikävöit?
Välität hänestä niin paljon, että haluat muistaa pienimmätkin eleet, ilmeet, sanat ja teot..? ns. "vaalit sitä kaikkea hyvää"... Näin itse ajattelisin asian? Toivottavasti saat asiat kuntoon ja vähän selkeyttä tilanteeseen.
Miksi olisi myöhäistä? Myöhäistä on silloin kui toinen on poistunut keskuudestamme. Olemme kumpikin tietääkseni täällä vielä. Tuletko joskus keskustelemaan kanssani? Joskus edes. Minä niin odotan sinua sinä tiedät sen.
En mä tarkkaanottaen edes osaa vastata tuohon. Kai pääasiassa sitä samankaltaisuuden tunnetta, sitä kuinka ystävällinen ja ymmärtäväinen hän oli minua kohtaan. Sitä, miten hän sai minut tuntemaan oloni hyväksi ja tajusi asiat aina puolesta sanasta. Minä olen kyllä käytännössä menettänyt toivoni jo tämän asian suhteen. Ehkä tää on sitten enemmän sitä tottumusta kaikesta? Tuntuu jostain syystä helvetin tyhjältä ja toivottomalta tämä tilanne. Ja kyllä mä tiedän, että tästä pääsee yli ajan kanssa. Ne inhottavat tunteet on vaan kärsittävä läpi ensin.
Niin, mutta jos sen kaiken hyvän ajatteleminen kääntyy aina kuitenkin epätoivoon, niin eikö silloin olisi helpompi vaan vihata ja unohtaa? Aina iltaan mennessä saan hyvän raivon kerättyä ja sitten yön aikana pää on nollannut kaiken. Aamulla herään haaveilemaan halailusta ja muuta tyhmää.
Puhu hänen kanssaan asiat halki. Siten selviät tilanteen tuomasta rasituksesta parhaiten ja saat mielenrauhan. Jos hän on ymmärtäväinen kuten sanoit, niin hän ymmärtää olla tukenasi. Ei jätä tyhjänpäälle, vaikka siltä voisi tuntuakkin. Uskon että hänellä myös on samanlaisia tunteita jos noin hyvältä sinustakin hän tuntui.
Kun on haaveita, on myös toivoa. Joten älä vaivu epätoivon tielle. Kerro hänelle että välität ja kaipaat vaikka vain sitä halausta ja muuta tyhmää. :) Tunteitasi avaamalla saat asiat liikkumaan edes johonkin suuntaan.
Toi sun viesti on kuin kääntäisi veistä haavssa! En oikein usko että tullaan enää puhumaan. Sitä on yritetty jo liian monta kertaa, eikä ole onnistunut. Enkä voi häntä enää asiassa painostaa, vaikka kuinka tekisi mieli tehdä niin. Nyt täytyy oikeasti mennä pois täältä... Kivaa päivää vaan kaikille.
Tarkoitukseni ei ollut kääntää veistä haavassa. Painostaminen ei ole hyvä vaihtoehto. Rehellinen suora lähestyminen ja tunteidensa kertominen auttaisi varmasti, jos vastakaikua ei ole, niin lyöt välit poikki ja voit unohtaa hänet helpommin kun tiedät ettei mitään ei ole eikä koskaan tule.
Olen pahoillani jos aiheutin negatiivisen tunnelatauksen.
Luovuttaminen ei ole minun pala kakkua. Nyt olen kuitenkin tiedostanut realiteetit. Nautin muistoista ja niistä pienistä hetkistä jolloin näen hänen iloiset silmät.
Voi kunpa olisitkin voisin keskustella vaikka läpi yön:)
hänestä on tullut sulle pakkomielle...ja miksi pitäisi edes hänestä pahaa ajatella? Ei ole hänen vika, jos ei ole kiinnostunut
Tää on totta. Eihän se hänen syy ole. Tässä nyt vaan tuntui olevan jotain ja siksi on vaikea ymmärtää. Vihaaminen on apukeino unohtamiseen. Tiedän että se ei ole oikein mutta se helpottaa. Ja kyllä mä hänelle hyvää toivon. Pitäisi nyt saada oma elämä kuntoon kaikesta huolimatta...
Sama täällä, pitäisi lopettaa ikävöinti, mut en osaa...edelleen mielessä aamulla ekana, illalla vikana. Liian ihana nainen hän...
Joka ikinen päivä odottaa viestiä häneltä, jossa hän kertoisi ikävöivänsä. Mut niin ei tule käymään tunnen hänet ja pysty ylpeyttään sitä tekemään
Koittakaa keksiä jotain tekemistä jossa joutuu miettimään ihan muita, jos siten pikkuhiljaa auttaisi.
Mutta älkää vaan missään nimessä lähtekö sille synkkyyden tielle että pahaa toisesta ajattelisitte, se tulisi tulevaisuudessa katkerittamaan oman sielunne.
Hyvin sanottu. Tiedän tämän entisestä suhteesta paremmin kuin hyvin. Vihaaminen ei tosiaan auta mitään ja yli pääsee vasta kun ei tunne enää sitä vihaakaan, vaan on ns neutraalissa tilassa. Kyllähän tätä tekemistä onneksi riittää, eli ei huolta ainakaan siitä...
Tsemppiä ap. hyvin samankaltaisia ajatuksia ja kokemuksia täällä, mutta riesaksi on tullut vielä ihan oikea masennus. Ajelehdin eteenpäin vain, minne lie elämä kuljettaa.
Sattuu muuten nuokin "älä päästä elämäsi rakkautta pois"- kommentit. Kukapa haluaisi päästää, vaan kun on käytännössä pakko.
Poistin pakko-sanan sanavalikoimastani muutama vuosi sitten. voin sanoa että elämäni muuttui paljon positiivisemmaksi siitä päivästä lähtien. Mikään ei ole pakon sanelemaa.
Mä luulin, että se on vaan naisten ongelma toi kärvistely jätetyksi tulemisen tunteessa. Kurkkua kuristaa, henki ei kulje, mikään ei maistu, mikään ei kiinnosta, ei voi vihata kun yhä rakastaa. Töissä naama peruslukemilla, ajatus pääsee harhailemaan hetkeksi ja kyynel karkaa, ryhdistäydy, hengitä syvään, seuraava asiakas - yritä edes hymyillä, pitää ääni kasassa. Pääset töistä, juokset autoon - huudat ääneen, tuskaa, kipua. Odotusta, odotusta, jatkuvaa turhaa odotusta....Miksi? Miksi luotinkaan sinuun?