ihmettelee, miksi pohditaan muiden terveyttä? Päättävässä asemassa olevien henkilöiden terveyttä saa ja tulee pohtia. Eikö kepulaisia opettanut lainkaan esimerkiksi sekään, että UKK poti vakavaa aivotoimintaan vaikuttavaa sairautta toimien samalla tehtävässä, jossa hänellä silloin oli valtavasti myös valtaa?
Asia salattiin suomalaisilta niin pitkään kuin voitiin ja kun tilanne oli jo mahdoton, muutamat kepulaiset vielä jankuttivat, että UKK jatkaa ilman muuta presidenttinä, jopa 1984 jälkeenkin. Melko hulluja ajatuksia, kun ne esitettiin vuonna 1981, kun urkkikupla oli jo puhjennut.
Herätkää kepulaiset. Zombie presidenttinä ei kuulosta hyvältä. Ei sittenkään, vaikka hänellä olisi valtaa vähemmäkin kuin UKK:lla oli.
Asia salattiin suomalaisilta niin pitkään kuin voitiin ja kun tilanne oli jo mahdoton, muutamat kepulaiset vielä jankuttivat, että UKK jatkaa ilman muuta presidenttinä, jopa 1984 jälkeenkin. Melko hulluja ajatuksia, kun ne esitettiin vuonna 1981, kun urkkikupla oli jo puhjennut.
Herätkää kepulaiset. Zombie presidenttinä ei kuulosta hyvältä. Ei sittenkään, vaikka hänellä olisi valtaa vähemmäkin kuin UKK:lla oli.
Vastaukset 39
Vanhimmat
http://www.tpk.fi/public/default.aspx?contentid=269782&nodeid=44809&contentlan=1&culture=fi-FI
KEKKOSLOVAKIAN AIKA ON OHI!
Olihan Urholla NL kaitsijana:)))
Lipponen katselee aamulla peiliä. Tuommonenko on se kansan halveksima ukko.
http://yle.fi/uutiset/kekkosen_loppukausi_kaipaa_perusteellista_lapivalaisua/5873047
Tuossa sanotaan, että katseltiin seiniä ja kattoa, kun kysyttiin Kekusen terveydentilasta.
Tiedätkö kuka on saanut pilkkanimen hoviliehittelijä ja miksi?
Katsoppas. Tässä on maininta tuosta, että Kekkonen vanhemmaila iällä pelkäsi ampumista. Siitä on joskus mainittu aikalaisten kertoneenkin, että Kekkosen saadessa lahjaksi ampuma-aseita valtiovierailuillaan, hän kammosi niitä.
http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1998/2.lokakuu/UKK3898.HTM
Ja näkyypä Kekkonen itsekin asiasta maininneen näin.
"Metsästys. En siitä pidä. Nuorena en koskaan ollut metsällä. Nyt tässä virassa olen katsonut olevani pakotettu käymään metsällä. En ole murhanhimoinen metsästäjä, olen huono ampuja ja usein pelkään ampua. "
"
Tokihan kuitenkin tiedämme Urhon nuorenpana muutoin olleen kovasti sotaisa. Ryssän vihassa, Aunuksen piknik-suunnittelua ja sen sellaista.
joka ei osaa edes ampua?
"Nuorena en koskaan ollut metsällä."
"olen huono ampuja ja usein pelkään ampua"
Kekkosen ollessa nuori metsästys ei ollut harrastus. Se oli ravinnon hankintaa tosi tarpeeseen.
Mutta Kekkonenhan kulkikin nuorena puku päällä Helsingin kaduilla. Ellei sitten sattunut olemaan Haminassa.
Ilme on paljon puhuva. Mitä miettivi mies? Pamahtaakohan tämä yhtä kovaa kuin 1918?
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/bc/Kekkonen_aseellinen.jpg
Herää kyllä pakosta kysymys, oliko suojeluskunnassa SEITSEMÄNTOISTAVUOTIAANA VAPAAEHTOISENA paljonkin sotilaita, jotka pelkäsivät ampua?
Mutta miksi?
Tässä kuitenkin linkki aiheeseen, joka sinällään ei esitä mitään uutta. Mutta tällaisen miehen (Vladimirov) kanssa Paavo Väyrynen järjesteli Suomelle (kolme huutomerkkiä), siis Suomelle presidenttiä.
http://www.hs.fi/kulttuuri/Seppo Tiitinen Tiesin Viktor Vladimirovin sabotööritaustan/a1390968847713
Tuossa jutussa herättää mielenkiintoa vain se, että Seppo Tiitinen esiintyy siinä.
Tiitinenhän on kiinnostava persoona monin tavoin. Pinttynyt poikamies, joka rakastaa opereteissa ja oopperoissa koikkelehtivien sukkahousupoikien sulavia liikkeitä ja omaa taustan Kekkosen luottopoikana. Pojasta kai täytyy puhua, koska Tiitinen oli kovin nuori Kekkosen nimittäessä hänet Suopon päälliköksi.
Mitä oopperaan tulee, niin kalliiksi se tulee. Se kai kävi ilmi jo silloin, kun Seppo Tiitinen järjesteli eduskunnan juhlia? En nyt muista, paljonko ne maksoivat, mutta pääasia kai oli ainakin Tiitisen mielestä, että Kaarle kuninkaan ratsunmetsästys esitettiin? Tai joku sellainen hyvin kultturelli esitys? Taisikin olla nimeltään Kuningas Kaarlen urhokas metsästysreissu? Ei ollut. Kaarle kuninkaan metsästysretki Urhon kanssa? Urhokas fasaanimetsästysretki Ruotsin Kaarlekuninkaan kanssa?
Nyt ei muistu mieleen nimi, mutta hieno esitys täytyi olla, kun Seppo Tiitinen valitsi.
http://blogit.mtv.fi/elinkautinen/2007/04/11/kuka-puhuu-totta-juhlakonsertista/
" Majanderin mukaan Kekkosen muistelussa nostalgisoidaan selkeyden aikaa, vaikka ajan riento saattoi olla tyystin toinen.
"Esimerkiksi vaalirahasotkun aikaan jotkut sanoivat, ettei tällaista olisi tapahtunut Kekkosen aikana, vaikka silloinhan juuri talous ja politiikka olivat kietoutuneet toisiinsa vahvasti. Suhmurointi oli hirmuista ja Kekkonen oli itse mukana siinä kainaloitaan myöten", Majander kertoo.
"
Eino Uusitalo kai sen nimen sai jostain sellaisesta syystä, että yritti maanitella Kekkosta jatkamaan 1984 jälkeenkin presidenttinä.
Kirjassa mitä Kekkoselle tapahtui on noita sen ajan kepuvehkeilyjä enemmänkin. Paavo Väyrynen ei varmaan pidä siitä kirjasta, muistaakseni hänen imensä putkahtaa niin usein siinä esiin mitä kummallisimpien vehkeilyjen muodossa. Uusitalo vaikutti myös aika härskiltä kepupelurilta. Ruokoloita ja muita kepukommareita ja heidän jopa huvittavilta vaikuttavia tolloiluja sivukaupalla.
Maininta muunmuassa sellaisesta tapauksesta, jossa ruotalainen Expressen 1976 esittää kysymyksen, kuinka sairas Kekkonen on? Tuolloin Kekkonen oli joutunut poistumaan kesken kuningasparin häiden ja tavan mukaan syistä valehdeltiin niin monella tavalla, että ruotsalaiset ymmärsivät kyseessä olevan joku muu syy kuin lukuisissa valheverioissa kerrottiin.
Kyllä kai Sorsakin olisi presidentin tehtävät hoitanut. Ei ainakaan lätrännyt Spiritus Fortuksen kanssa kuten kepupoliitikot. Tosin ei Koivistokaan, mutta Koivisto oli Kekkoselle niin epämieluisa, että hänen etenemistään presidentiksi Kekkonen yritti viimeiseen saakka estää.
"Kekkosen lähipiiriin kuuluneen Jouko Loikkasen mukaan vuoden 1981 huhtikuussa Kekkosen ykköskandidaatti seuraajakseen oli Sdp:n puheenjohtaja Kalevi Sorsa."
--->Keskustavaikuttajia Rusin listalla ovat Tielaitoksen entinen pääjohtaja Jouko Loikkanen ja presidentti Urho Kekkosen poika, hallitusneuvos Matti Kekkonen.
Sama Loikkanenko, joak ehotti jyväskylää pääkaupungiksi?
Jouko Loikkanen myös vaati Paavo Lipposta esittämään anteeksipyynnön Juhani Suomelle, vaikka Juhani Suomi ei sitä itse vaatinutkaan.
Omituinen aisan yli hyppijä siis Loikkanen.
Paavå Lippånen ja Lesba-Tavja kuuluivat Stasin myyriin.
Ainakaan Seppo Tiitinen ei ole noin kertonut. Ja taisipa myös olla niin, että sekä Lipponen että Halonen ehtivät ennen Suopo-Tiitistä ajamaan avoimuuslinjaa tiitislistan suhteen. Tiitinellä, jos en väärin muista, oli vaikeuksia muutenkin päästä itsensä kanssa sopuun siitä, mitä mieltä hän julkaisemisesta olisi? Lopulta hän päätyi ajatukseen, että voisi kai sen julkaista.
Keskustan täytyy käydä äkkiä etsimään uutta puheenjohtajaa.Sipilästä ei ole rankkaan pääministerin tehtävään.Terveys liian heikko.
Väyrynen on erittäin kovassa kunnossa ja valmis ottamaan tehtävät välittömästi vastaan. Keskustaa lähellä olevana toivon, että Väyrynen ottaisi johdon omiin käsiinsä ja luotsaisi Suomen turvallisille vesille. Väyryen pystyisi myös estämään koko eurooppaa ajautumasta täydelliseen tuhoon, eli liittovaltioon.
Näinhän se on, ettei keskustan väki seiso yksimielisenä Sipilän takana. Ei sinnepäinkään. Toisaalta Väyrysenkin sydän on jo antanut merkkejä väsymisestä (sydänkohtaus, onko jo kaksikin?).
Puavo Viäyrysen rööreistä on ihirakimpaleita karstaeltu usseemmat kerrat, mutta häntä pittää kepulaisten käättää hyväks iänten hualimisessa. Puavo Väyrynen ylleensä kerree niitä kylymiä iäniä harvaa asutuilta alueilta.
Sipilä on taas sairaslomalla.
diktatuurimaisia maan tapoja tuollaiset, että päämiehestä luodaan myyttinen hahmo, joka elää ikuisesti.
Lääkärien lausunnot Kekkosesta tuolloin olivat luokkaa, että mies on kuin korskea ori ja sydänkin kuin nelikymppisen urheilijan. Taisi siis jäädä kertomatta, että yläpäässä vippasi senkin edestä?
Hauska yhteensattuma, että tällä palstalla esiintyy "kekkos-tutkija" joka itse väittää olevansa huippukunnossa hiihdellen ja matkustellen kuin Kekkonen konsanaan, ja jonka yläpää vippaa niinikään, jopa Kekkostakin pahemmin.
Ho hoo, ho hoo! Älkää viitsikö enää, tukehdun leipään.
Ei taida tuosta Juha Sipilästä olla kovin suuriin virkoihin terveytensä puolesta, eihän tuo näytä kestävän tuota kepujen puheenjohtajuuttakaan? Jatkuvasti on sairaslomalla ja joutuu median mukaan syömään lopun ikänsä lääkkeitä tuon keuhkoveritulpan takia. Nytki lääkkeet loppui, niin hetipäs kepulaisten puheenjohtajuus katkolla. Polttavatkohan nuo kepulaiset tuon Juha Sipilän loppuun, ainakin tämän hetkinen vauhti näyttää olevan liikaa.
Torstaina Juha Sipilä oli YLE:n A-talk ohjelmassa ja kaikki oli räätälöity mittatilaustyönä häntä varten. YLE:n toimittaja kohteli Juha Sipilää, kuin kuningasta, kun tuota ohjelmaa katseli ja ihmetteli. Kokoomuksen kansanedustaja sai kyytiä kuntauudistuksesta ja SDP:n Antti Lindtman oli kuin nuijalla päähän kolautettu munaton mies. Juha Sipilän tueksi oli tähän ohjelmaan kutsuttu kepuvihreällä kaulaliinalla varuistettu pienen kepukotikunnan virkamies, jolla on virka ja värkit uhattuna.
2015 vaaleihin tultaessa voitanee sanoa, että Sipilällä on takana loistava tulevaisuus?
Olisiko noin? Ainakin mahdollista.
Aika näyttää, kaatuuko raskaasti huohottavan miljonäärin rahojen varaan rakennettu kepun korttitalo siihen, että miljonääri vetäytyy pois tehtävistä, joihin ei alunperinkään ollut sovelias?
Vai uhraako Sipilä terveytensä kepun takia? Rahaa hän on jo uhrannut niin paljon, että on vaikea uskoa hänen helpolla kepua jättävänkään. Mutta kuten sanottu, aika näyttää, kenestä aika jättää.
Tuntuu palstan hennavirkkusille olevan katkera paikka, että Pirkkalan valtuusto antoi vajaa neljä vuotta sitten silloiselle kokoomuslaiselle pormestarille potkut ja valitsi hänen paikalleen sosialidemokraatti Helena Rissasen, kun pitää jo toistamiseen vinoilla siitä, että tämä käytti lähetyksessä "kepuvihreää kaulaliinaa".
Tämän "kepukotikunnan" valtuuston paikkaluku on muuten seuraava:
- Kok 15
- SDP 11
- Vihr 6
- PS 4
- Kesk 3
- Vas 3
- KD 1
Hyvä Veljeni iskee kirveensä joskus aika pahastikin kiveen, mutta ei itse sitä koskaan huomaa ;-(( Se on perin kummallista.
Juha Sipilän kirves on iskenyt jo kiveen kaksi kertaa ja pitkälle sairaslomalle on joutunut. Ei pitäisi pelleillä oman terveydensä kanssa, jos meinaa täällä maapallolla tallustella? Sipilähän on osoittautunut kunnolliseksi ja rehelliseksi politiikoksi, muihin kepulaisiin vertailtuna. Siksipä Suomen kansa haluaisi juuri tuollaisia persoonia politiikan tekoon. Kuitenkin tosiasia on se, että tuon hyvä persoona vetää mukanaan jopa hallitusvastuuseen niitä huonoja persoonia, jotka tänään sanovat tätä ja huomenna ovat aivan toista mieltä ja muisti pätkii tilanteen vakavuuden mukaan.
hih hih minun takamus on kuuluisa laajakaista hih hih eikö surfaamaan hih hih
Aika hihhulikepulaisen kirjoitusta, vai mitä? Tällaisia ne ovat ja eivät muutu paremmiksi, vaikka voissa niitä paistelisi.
Tänään iltalehdessäkin pohditaan sitä, kestäisikö Juha Sipilän terveys pääministeriyttä. Pääministerihän joutuu matkustamaan paljon ja vallankin lentomatkustamaan ja sehän on myrkkyä keuhkoveritulpan sairastaneille. Kyllähän kepulaiset nyt tässä huumassa eivät ajattele tällaista asiaa ja ei myös tuo Sipiläkään. Meinaa kesällä juosta taas Cooperin-testin ja ainoa vastus kuulema hänelle on Aleksander Stubb.
Eihän tuon Sipilän terveys kestänyt A-Talk-ohjelmaakaan, seuraavan päivänä joutui hakeutumaan hoitoon? Hän joutuu vielä median edessä näyttämään viilipyttymäiseltä ja niin kuin tiedämme, näytteleminen kuluttaa resursseja.
Jostain kumman syystä media vallankin YLE ja TV1:n uutistenlukijat ja politiikan toimittajat eivät ole saanut Juha Sipilältä mitään kehuttavaa reviteltäväksi? Ennen YLE:n TV1:n politiikan toimituksessa häsläsi kokoomuksen Marja Tiuran mies Olli Ainola ja ei se nytkään tuo laatu ole siitään parantunut.Voi, voi TV1:n poliittisen toimituksen esimies Riikka Kepu Uosukainen kenen puolesta TV1 nyt? Ihmeen hiljaista on ja Helsingin sanomien sivuillakaan ei ole noita kepulaisia kokovartalokuvissa esitellä edestä ja takaa. Ei Mari Kiviniemeä, ei edes Paavo Väyrystä, vaikka hän pyrkii EU-parlamenttiin. Ei Paavo ole näkynyt TV1:n aamuohjelmissa puuroa keittämässä, ei missään. Ei ole näkynyt tuota Juha Sipilääkään. Tiilikainen, Saarikko, Rehula kyllä yrittää nyt kerätä pisteitä Juha Sipilän sairauden kustannuksella, mutta ei tuo pisteiden kerääminen räkytyspelillä onnistu, vaikka media ja YLE tunkisi niitä meidän kammariimme.
"TV1:n poliittisen toimituksen esimies Riikka Kepu Uosukainen "
Mistä päättelet Uosukaisen olevan kepulainen?
Uosukaista on pikaisella vilkaisulla esitetty kokoomuslaiseksi (itse veikkaan sitä), demariksi ja kepulaiseksi.