Mua on jäänyt vaivaamaan äidissäni yksi asia jonka haluan purkaa. Olen nyt 18-vuotias ja mun lapsuus on ollu aika rankkaa aikaa, kotioloissa on ollu pielessä asioita ja kiusaamista koulussa jne. Äitini on kuitenkin varmasti kiusaamisen lisäksi se joka on vaikuttanut eniten elämääni, negatiivisellä tavalla.
Äitini on ollu sellanen etenkin kun olin pienempi, niin hän huusi vessassa, kiroili, löi nyrkillä eri paikkoihin, esim reikiä seiniin. Ja minä aina pienenä vähän pelkäsin sitä sen huutoo ja kun se nyrkillä löi eri paikkoihin ja hajotti niitä. Sit jouduin aina ihan hirveitä haukkumasanoja kuuntelemaan isästä, kaikkia kyrpä alkusia tms. Sit kun välillä se saatto olla ihan hiljaa ja yhtäkkiä korottaa ääntään ja huutaa esim SAATANA! tai paukauttaa nyrkillä vaikka pesukoneeseen ja mie säikähdin ja säpsähdin etenkin sellasia kohtauksia.
Sit äiti oli stressannu mahansa pilalle. Vaikka se oli isän kanssa ollessaan yli 30-vuotias ihminen kun minä synnyin, niin se edelleen oli tuossa IÄSSÄ tuollanen stressaaja ja hirmu jännittäjä! niin onko tollanen aikuiselta ihmiseltä ihan normaalia...?
Siitä et se maha on pilalla niin syyttää isää, että isä on stressannut hänet siihen kuntoon.
Sit se oli sellasta ja on vieläkin sellasta sairasta et kun se riitelee isän kanssa nii se rupee käsin pitelee mahaansa ja juoksee kohta ripuli paskalle vessaan... tosin se suolistosairauskin voi aiheuttaa tollasta, etenki ruokailun jälkeen mut noin isän kanssa riidellessä sille saattaa tulla muutenkin vaan tollasta.
Sit vessan seinistä löytyy paskaa...
Ilmeisesti paskasia alushousuja myös... koska emmä tajua miks se ne alushousut jättää aina sinne vessaan sen jälkeen kun on käyny tolla tarpeella kun normaalistihan se perse pyyhitään ja vedetään housut takasin jalkaan.
Mut tuota ripulipaskalla oloa se teki aina samaan aikaan ja saatto huutaa ja kiljua siellä vessassa tai yksinään jutella, supatella, hirmu häiritseviä ja sellasia vittumaisia puheita...
Emmä tajua jos sillä on noin paha olla isän kanssa useasti niin miks ei tosissaan eroa, kun monta kertaa on itsekin sitä uhonnut? mut sit ei kuitenkaan oikeesti lähe... tekeekö hän esim tätä mulle tahalleen, et on halunnu pilata multa tolla tavalla lapsuuden ja sairastuttaa mut? isäkään ei ole eronnut äidistä. Eikö ne yhtään oo välittäny musta! tai ovatko älykkyysosamäärältä TOSIAAN niin alhasia etteivät tajua miten se muhun vaikuttaa tai voi vaikuttaa ja on nyt vaikuttanutkin koska tuloksethan nyt nähdään tässä että minun elämä on menny aika pilalle kun tälläselle palstalle joudun avautumaan tälläsistä asioista. Tuskin ois ollu äidillä ollu rahastakaan kiinni kun sen vanhemmillahan sitä rahaa riitti.
Sit se on kans ollu sellanen et asu 28v asti kotona, harrasti ekan kerran vasta sillon seksiä... ei kulje esim alikulkutunneleista. Sillä on vainoharhoja, syyttelee ihmisiä, pääasiassa mua ja isää mitä sairaimmist jutuist mitä ei kuuluis NORMAALIS perhees olla. Sit sillon kun se asu kotonaan nii ois kuulemma möykännyt huutaa sielläkin. Sen ite ei tarvii huolehtii ees tässä iässä puhelin laskuistaan, äiti ja isä maksaa.
Niin mikä tolla ihmisellä on?
Äitini on ollu sellanen etenkin kun olin pienempi, niin hän huusi vessassa, kiroili, löi nyrkillä eri paikkoihin, esim reikiä seiniin. Ja minä aina pienenä vähän pelkäsin sitä sen huutoo ja kun se nyrkillä löi eri paikkoihin ja hajotti niitä. Sit jouduin aina ihan hirveitä haukkumasanoja kuuntelemaan isästä, kaikkia kyrpä alkusia tms. Sit kun välillä se saatto olla ihan hiljaa ja yhtäkkiä korottaa ääntään ja huutaa esim SAATANA! tai paukauttaa nyrkillä vaikka pesukoneeseen ja mie säikähdin ja säpsähdin etenkin sellasia kohtauksia.
Sit äiti oli stressannu mahansa pilalle. Vaikka se oli isän kanssa ollessaan yli 30-vuotias ihminen kun minä synnyin, niin se edelleen oli tuossa IÄSSÄ tuollanen stressaaja ja hirmu jännittäjä! niin onko tollanen aikuiselta ihmiseltä ihan normaalia...?
Siitä et se maha on pilalla niin syyttää isää, että isä on stressannut hänet siihen kuntoon.
Sit se oli sellasta ja on vieläkin sellasta sairasta et kun se riitelee isän kanssa nii se rupee käsin pitelee mahaansa ja juoksee kohta ripuli paskalle vessaan... tosin se suolistosairauskin voi aiheuttaa tollasta, etenki ruokailun jälkeen mut noin isän kanssa riidellessä sille saattaa tulla muutenkin vaan tollasta.
Sit vessan seinistä löytyy paskaa...
Ilmeisesti paskasia alushousuja myös... koska emmä tajua miks se ne alushousut jättää aina sinne vessaan sen jälkeen kun on käyny tolla tarpeella kun normaalistihan se perse pyyhitään ja vedetään housut takasin jalkaan.
Mut tuota ripulipaskalla oloa se teki aina samaan aikaan ja saatto huutaa ja kiljua siellä vessassa tai yksinään jutella, supatella, hirmu häiritseviä ja sellasia vittumaisia puheita...
Emmä tajua jos sillä on noin paha olla isän kanssa useasti niin miks ei tosissaan eroa, kun monta kertaa on itsekin sitä uhonnut? mut sit ei kuitenkaan oikeesti lähe... tekeekö hän esim tätä mulle tahalleen, et on halunnu pilata multa tolla tavalla lapsuuden ja sairastuttaa mut? isäkään ei ole eronnut äidistä. Eikö ne yhtään oo välittäny musta! tai ovatko älykkyysosamäärältä TOSIAAN niin alhasia etteivät tajua miten se muhun vaikuttaa tai voi vaikuttaa ja on nyt vaikuttanutkin koska tuloksethan nyt nähdään tässä että minun elämä on menny aika pilalle kun tälläselle palstalle joudun avautumaan tälläsistä asioista. Tuskin ois ollu äidillä ollu rahastakaan kiinni kun sen vanhemmillahan sitä rahaa riitti.
Sit se on kans ollu sellanen et asu 28v asti kotona, harrasti ekan kerran vasta sillon seksiä... ei kulje esim alikulkutunneleista. Sillä on vainoharhoja, syyttelee ihmisiä, pääasiassa mua ja isää mitä sairaimmist jutuist mitä ei kuuluis NORMAALIS perhees olla. Sit sillon kun se asu kotonaan nii ois kuulemma möykännyt huutaa sielläkin. Sen ite ei tarvii huolehtii ees tässä iässä puhelin laskuistaan, äiti ja isä maksaa.
Niin mikä tolla ihmisellä on?
Vastaukset 34
Vanhimmat
Sit isästä sen verran et kyllä mä tiiän mitä piirteitä äiti siinä isässä tarkottaa negatiivisessä mielessä. Kun oon kasvanu ite nyt isoks nii niitä piirteitä on kohdistunu myös sen puolelta muhun. Sellasta narsismia ja henkistä väkivaltaa.. noilla sanoin sitä kai vois kuvailla. Sellasta outoo. Outoja katseita, tapoja millä sanoo asioita.
Mutta miks äiti syyttää et isä stressas sen tohon kuntoon? eiks se ois päässy vaan monta vuotta sit eroamalla siitä eroon ja samalla parantanu omaa elämänlaatua? miks AIKUINEN ihminen ei ota itteensä niskasta kiinni ja nosta kytkintä? jos minäkin oon 18-vuotias tyttö/nuori naisen alku/nuori nainen ja tiiän tuon...
Ei kai helvetti JOKU oikeasti kuvittele et on parempi pysyä yhdessä esim kun lapsi on pieni, vaikka liitto meniskin aika päin helvettiä? kuka voi kokee sellasen liiton esim MILLÄÄN tavalla hyväks jos siinä usein, joka viikko, nalkutetaan ja tapellaan yleensä aina niistä samoista asioista? jotain sairasta rakkautta? mä oon kokenu ehkä joskus tollasta riippuvaisuutta yhteen mieheen, joka kohteli mua vaan huonosti pääasiassa... se oli tosi sairasta, se meidän "rakkaus", toisiamme kohtaan. Oltiin toisillemme aivan liian erillaiset, niinku äiti ja isä. Äidillä ja isällä ei vaan tunnu musta olevan tajua millon vetää toi homma poikki.. MIKS helvetissä ne on vieläkin yhdessä... en oikeesti ymmärrä.
Mut mäkin olin pienenä tosi herkkä ja jännittäjä ja stressaaja ja ujo ja kaikkee... en enää. Miks toi äiti ei edes n. 50 vuoden iässä pääse jo tosta stressaamisesta = siis jännittämisestä eroon!?!?!?
Kyllä mullakin pienenä aina jännittäessä koski mahaan... mut ei silti tullu paskat housuun. Miksi tuolla yhdellä aikuisella ihmisellä tulee ja se on tollanen? nykyään en ees enää stressaa ja jännitä asioista, koen ahdistusta, mut stressaamisen oon jättäny kokonaan pois. Koska, kyllähän te normaalit aikuiset ihmiset nyt selittämättäkin tiiätte... et mm aika turhaa, aiheuttaa vaan pahaa oloa, olisi syytä stressatakkin jos kaikki eläis täällä ikuisuuden mutta kun ei, en pelkää ees kuolemaa, ei oo mitään asiaa siis mitä tässä elämässä pitäisi aikuisen ihmisen stressata tai jännittää... eiks aikuisen pitäis sitä paitsi osata realismillä suhtautua asioihin jo? ja siihenhän ei sillon tollanen jännittäminen ja stressaaminen kuulu...
Mä vihaan koko noita sanoja. Niistäkin mulle jääny kai traumoja. :/ mut opinko mä äidiltä pienestä pitäen ton mahalla jännittämisen? kun se viljeli sellasia juttuja mulle ja sain omin silmin kans nähdä sellasta... vai oliko se piirre vaan minussa? minne se on nyt sitten kadonnut?
Sairasta muutenkin äidissä nykyään toi piirre et se AHDISTUU musta! OMASTA lapsestaan! sen näkee ja tuntee ja vaistoo jotenkin, herkkänä ihmisenä etenkin. Siis miten tollasen on pitäny mennä ees kolmekymppisenä hankkii lapsia!!!!!!!!!!!!!! Onneks oonkin sen ja isän AINUT. Et sekin vielä. Mut ei se lapsen hankinta oo pakollinen kuvio, jos niitä ei aidosti tahdo tai osaa kasvattaa... ei toi nykyään ees välitä musta. Kohtelee mua kun paskaa. Mut niin minäkin sitä, kun teki lapsuudestani niin helvetin.
Uskon et en välttämättä ois joutunu ees kiusatuks jos vanhempani olisivat kyenneet mulle tarjoomaan normaalin lapsuuden ja asettaneet rajoja, antaneet rakkautta jne. Nuo on antanu joskus vaan sellasia satunnaisia paskapuheita ja lörpötyksiä ja selityksiä aina kaikesta miks mulla ei oo rajoja ollu..
Ja nyt kuulemma mun pitäisi UNOHTAA vaan KAIKKI! se et minua on kohdeltu kaltoin jne.
Ite joskus pelkään helvetisti et musta tulis vielä samanlainen kun äiti. Tollanen housuunsa paskoja, mahalla jännittäjä, kauhee stressi, stressi, stressi päällä jatkuvasti... kivaa näköjään stressaa! nalkuttaja, vittumainen akka. Ruma sisältä, paistaa myös ulkoa. Miten pääsen tosta pelosta esim eroon? kun se on kuitenkin mulle NIIN lähisukulainen kuin ÄITI! ja sitten kun mulla ei oo tietoo mistään muusta normaalista OIKEASTA elämästä, ei parisuhteesta, perhe-elämästä jne nii miten minusta on elämään sellasta... :(
Ainut normaali tieto perustuu televisio ohjelmiin. Eikö ookkin helvetin hienoa?
Mut onneks toinen ees mun vanhemmista on tuossa paskantamis ja mahalla jännittämis ja stressaamis mielessä normaali. Isä ei oo koskaan toiminu noin, päinvastoin ollu aina rauhallinen, ottanu rennosti ja pyrkiny muakin rauhottelee... kun taas toi äiti neurotisoi tuossa vieressä.
MITEN tää elämä on voinut olla tällästä.
Mitä tossa äidissä on menny esim pieleen? koska jotainhan nyt ainakin minun mielestä on.. sit ei myönnä esim koskaan vikojaan, toisin kun isä. Vanhempansakin tosiaan vähän omanlaista porukkaa, hirmu tiukkia ja sellasia hallitsevia aikuisenkin lapsensa elämässä! mä en sietäis ees sellasta. Sillon kun nuo laimin löi mun omaa kasvatusta (vanhemmat) niin äidin puolelta ukki ja mummo koitti kai jotenkin pitää mua kaidalla tiellä mut löi aina jos meni muhun hermot.. yleensä. Et tällästä. Ja isällä alkoholiongelmaa. Isän suvus ja perhees ollu rankkoja ihmiskohtaloita, mm. kuolemia aivan liian aikasin ja kaikkea en jaksa ees selittää meidän elämästä. Menis henki ja elämä.
Sit mutsi on myös hirvee siivousfriikki, ei esim koskaan velvota tai oo antanu mun siivota omaa huonettani... koska vikahan on siinä et ei varmaan kelpaa se mitä en tee.
Mut nyt kuitenki eniten vastauksia tuohon äitin keissiin! muuhunkin saa toki vastata.
Niin, ei ne lähtökohdat aina niin ruusuiset monellakaan ole. Vanhempiaan kun ei voi valita, onneksi ystävät sentään voi.
Ehkä se äitis luonne johtuukin hänen omista vanhempisuhteistaan, koska ei ole osannut itsenäistyä vanhemmistaan ja siksi aikuisenakin jännittää monia asioita.
Eroaminenkin voi olla vaikeaa jos ei ole isenäistynyt, sitä vaan roikkuu toisessa kun pelkää yksinjäämistä.
No onneksi sinulla ei taida olla sitä ongelmaa että et olisi itsenäistynyt, kai se on vähän pakkokin ollut itsenäistyä tuossa tilanteessa. Sinusta voi tullakin sitten paljon vahvempi ihminen, eli huonot asiat voi loppujenlopuksi kääntyäkin voitoksi.
Eipä sitä täydellistä perhettä kovin monella kuitenkaan lapsuudessa ole, vanhemmiten sitä alkaa sitten hyväksyä ne äidin ja isän puutteetkin, ne on kuitenkin ne omat vanhemmat.
Yritä sinä rakentaa itsellesi tasapainoisempaa elämää, sitten jaksat sietää paremmin ne vanhempiesikin heikkoudet.
Jes, onhan tänne yks vastaus tullu! :)
Ja näköjään plussaa tullut myös mutta myös miinusta. No nuo miinukset varmaan siitä että tekstini on vähän sellasta saman jankkausta, mutta avautumis mielessä se onkin kirjotettu eli tunteiden pohjalta just niinku tulee, eikä hirmu tarkkana asia tekstinä jossa suomen kieli on mahdollisimman selkeää ja pisteet ja pilkut aivan varmasti kohdallaan.. tuskin tähän nyt tarvii nii hirveesti panostaa vaan voi kirjottaa vaan vapautuneesti, kun kuitenkin suomentekstini on näköjään ihan lukukelpoista ja siitä saa selvän et sanat kirjotettu kuitenkin oikein jne... Mut siellä on tiettyjä kysymyksiä ja asioita toistettu sitten useammin niin siitä näkee vaan sen mikä painaa eniten mun mieltä, toki toivon vastauksia niihin kaikkiin muihinkin kysymyksiin mitä kysyin ja ylipäätään tän tekstin perusteella mitä ajatuksia teille herää tästä 'keissistä' niin kirjoittakaa.
Mut sinä, minäkö nimimerkillä kirjoittava, oletan kun oot valinnu tollasen 'nickin' niin onko sulla ollut siis samankaltanen elämä kun mulla? :o aika 'hienoa' koska en oo tavannu ketään toista kellä tietääkseni olisi tällänen samankaltanen elämä ollu kun mulla... et äitin elämä pyörii mm. ulosteiden ympärillä ja riehuu niiden keskellä... tottakai oon tavannu sellasia joilla ei oo ollu kanssa ne kotiolot kohdillaan mut niillä on ollu enemmän se peruskeissi et vanhemmat väkivaltasia tai ihan juoppoja... vaikka mun isällä onkin toi alkoholiongelma niin se tarkottaa sitä et se juo muutaman kaljan JOKA ilta mut ei se silleen itteensä ihan känniin juo ja rupee örveltää ja ettei seuraavana päivänä selviis aina töihin ja rupeis saamaan potkuja sit sieltä. Joskus tuntuu et kumpa mullakin ois ollu tollanen "perus" tapaus esimerkiksi et ois ollu sellaset ihan juoppo vanhemmat ja väkivaltaset et silmä mustana menny kouluun ja näin niin oisin päässy sit ehkä aika helposti toiseen perheeseen huostaan... koska niin näille on käyny et ne on PÄÄSSY sit sieltä kotoa kasvaa muualle. Vaikka ei varmaan nekään paikat aina minne mennään kasvamaan oo automaattisesti hyviä ja autuaalisia et on monista niistäkin tullu huonoja, jopa ihan käsittämättömiä tapauksia ilmi.. sellasta mä oisin kuitenkin ainakin osittain toivonu, päässy kotoa pois ja päässy kasvaa johonkin ihanaan normaaliin perheeseen, jossa mulla ois ollu myös esim. siskoja ja veljiä ja turvalliset ja tasapainoset vanhemmat, niin ois ollu aika unelma!
Joskus oon ollu tälläsestä oikein kateellinen ja katkera.
Ja sit ylä-asteella mun kaverit kadehti kuulemma mua kun mä saan tuolla aamuyöllä mennä mihin aikaan tahansa ja tehdä mitä tahansa esim. ryypätä... ei voi muuta sanoa kuin että hei älkää! olkaa jumalauta oikeesti kiitollisia siitä et vanhempanne pitivät teistä ees sen verran huolta etteivät antaneet tehdä tollasta, koska tossa voi joutua 13-15vuotias lapsi aika ongelmiin. Ei se oman ikästen kanssa siellä hengaa, kun muut ei yleensä pääse. Sit voi ajautua esim epämääräsiin ja huonoihin piireihin... ruveta ryyppää ja hengaa niiden aikuisten kanssa. Ehkä suonensisästen huumeidenkin käyttäjien. Kun jonkinhan majapaikan sitä tarvii minne mennä kun menojalka vipattaa ja sul on mahdollisuus tehdä mitä tahansa, nii voi olla et 13-15v tytön vieressä vetää 27v jätkä kamaa suoneensa, asunto on paskanen ja klo on aamuyöllä 4. Nytten voitte miettii puhunko mä omasta tapauksestani vaiko en, mutta näin siinä voi käydä. Jos neiti tai herra on yhtään sen luontonen, et haluu kyl bilettää, deittailla, mennä ja menojalka vipattaa ja on pe tai la ilta.
Tähän se johtaa, sillon kun vanhemmat ei pidä huolta. Ei riitä se et ne lepertelee jotain et et nyt menis, vaan oikeastihan sillä lapsella tulis olla selvät rajat ja sen tulis totella vanhempia. Ei tarvii niinku armeijassa elää tai olla kun vankilassa, mut jännästi noissa muissa ns. normaaleissa perheissä kuitenkin ne mun kaveritkin onnistu kunnioittamaan vanhempiaan ja tehny mitä tahansa? miksköhän? ehkä siks koska sillä ois ollu jotain seurauksia, arestia tms ja ne vanhemmat oli niitä pomoja. Mut samalla ne lapset sai paljon huolenpitoo, rakkautta ja varmaan hellyyttäkin, vaikka vanhemmat asetti tiettyjä rajoja tietyssä iässä ja suojeli lapsia, vaikka lapsia kiukutti. Ne kiittää myöhemmin, ei lyömisestä, mut siitä et asetettiin rajoja ja oli kasvatus, muunlaisia rangaistuksia vääristä teoista jos toimi väärin.
Joskushan se on aivan normaalia et nuori, esim. just ylä-aste ikänen teini testaa rajojaan ja jää esim ryypiskelystä kiinni. Mut sen ei tuu jäädä tavaks! vanhempien ei tule antaa siihen mahdollisuutta!
Nyt moni miettii et miks mä 18v tyttö saarnaan tämmösestä. :DD mut miettikää... miksi
Mut mun on hirmu vaikee jotenkin vaan uskoo et MÄ oisin just niitä joka ois saanu huonot lähtökohdat. En vaan voi uskoo sitä... et mulle ois käyny niin, et mä kuulusin siihen skaalaan. En tarkota tätä mitenkään ylimielisesti, mut jotenkin mulla vaan sellanen ajatus on. Et en ois koskaan uskonu omalta kohdaltani tulevani olemaan näitä ihmisiä ja ne ei oo mitenkään huonoja tyyppejä välttämättä, moni selvinny elämässään ihan hyvin sit jälkikäteen, mut en niinku uskonu et just MIE joutusin käymään tämän kovan elämänkoulun. Siinä on eniten huonoja puolia, vähiten hyviä.
Ehkä tohon et mun on vaikee uskoo niin mulle aina kaikki saarnaa ukki, mummo, isä, äiti et ei ne mun lähtökohdat kuule niin huonot oo! niin sit oon joskus ruvennu miettii et flippaaks mulla päässä kun oon saanu kuitenkin aina ruokaa, katon pääni päälle ja ehkä liikaakin rahaa, mut toi henkinen puoli on jääny vähän huonoks mun mielest monestakin syystä... nii oon ruvennu siis miettii et onks mulla vaan vainoharhoja, et kuvittelenks mä vaan et mun lapsuus ois ollu huono. Sekoo, oikeesti niin sekoo...
Ja eniten mun tekis mieli vetää aina äitiä välillä nokkaan!! kun MITEN se kehtaa mulle vaan sanoo et onhan tuolla moni muukin huonommista oloista selvinnyt hyvään elämään, et ihan niinku niillä hänen paskat housut riehumisillaan ja huutamisillaan ei ois mitään merkitystä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
MITEN se törkeä ja töykeä ämmä ja LEHMÄ kehtaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Hyi jumalauta vittu mikä ihminen. Sille ei oo ees OMA lapsi loppujenlopuks pyhää!
Se pistelee vaan törkeästi ja töykeästi menemään.
Siinä voitte miettiä millanen ihminen se on.
MITEN se vaan KEHTAA mua velvoittaa menemään eteenpäin ja unohtamaan kaiken ja niinku et hänen sekoiluillaan ei ois ikinä ollu mitään merkitystä? et sekoilimpa tossa vaan vuoskaudet, minkäs teet, unohda ja mee eteenpäin vaan.
VITTU MÄ VIHAAN TOLLASTA! siis oikeasti.
MINKÄLAINEN on tollanen ihminen? analysoikaa toki. Jos tulee mietteitä mieleen tästäkin.
Ja kun mulla ei oo enää niitä ystäviäkään mistä valita. Paitsi mielikuvituksessa. Niin vähän paha... mut sekin on tavallaan OSALLA omaa syytä kun pahaa oloani sillon kun mua kiusattiin niin purin niihin ainoisiinkin kavereihin vittuilemalla. En tosin tiiä onko kukaan koulukavereista ikinä ja aidosti tykänny musta niin paljon et ois ihan kunnolla välittäny ystävästään... vai oonko mä ollu vaan joku ns. hetken huuma. Et mun kanssa on välillä ollut ihan aidostikkin kivaa, mut sit se on vaan jääny. Et en kellekkään oo ollu nii aidosti ja ihka oikeesti TÄRKEE. Oonko mä tai oonko ollu ihan tyhmä kun haaveilen ja vaadin ihka oikeesti tällästä? siis ystävien keskuudessa... enkä vaan siis perheenjäsenten tota aitoo rakkautta, välittämistä ja tärkeyttä. Vai onko mulla arvot tässä asiassa kohdallaan niinku pitääkin? miksei mun eteen oo tullu sit noin syviä, hyviä ja pysyviä ystävyyssuhteita? miks ne kestää vaan hetken aikaa? onks mulla jotenkin niin paska ja huono luonne et kukaan ei halua minun kanssa ruveta sellasiin ystävyys suhteisiin? MIKS KUKAAN EI VÄLITÄ MINUSTA NIIN AIDOSTI... tai siltä se musta tuntuu, kun ei oo perhettä, ei ystäviäkään ja se satuttaa... se satuttaa minua oikeasti. Et elämä on tuntunu omalla kohdallani olevan näin vaikeaa ja ei toimivan.
Mut mikähän siinä äidin itsenäistymisessä on voinut mennä sitten pieleen?
Miksi ei ole itsenäistynyt?
Eikö niinku oikeesti hälytyskellot soi jos 28v ihminen on vielä neitsyt ja ei kunnollisia parisuhteita/ihmissuhteita takana, vaikka kovasti jauhaakin että hänellä oli ihan hyvä elämä siellä kotonaankin asuessa noin pitkään että oli kavereita ja menoja ja kävi töissä mut vähän epäilen...
Mitähän sen kaveritkin ovat oikeasti siitä ajatelleet jos sillä on ollu niitä? Kun monihan on saattanu tossa 28v iässä pyöräyttää vaikka vauvan mut seurustella jo sen kumppanin kanssa 20v asti ja muuttanut esim sen kanssa 21-22v avoliittoon...
Minua kanssa pelottaa ihan saatanasti muuttaa jonkun kanssa avoliittoon saman katon alle, koska pelkään että rupeen käyttäytymään kun äiti...
Vähän hävettäis. Mä en enää kestäis sitä!
Mut niin...
Tuolla toi kuvio meni niin et asu 28-29v asti kotona, oli neitsyt, sit tapas iskän, kekkasivatkin aika äkkiä et tehdäänkö vauva, no sit minä lähdin jonkun 6kk yrittämisen jälkeen kuulemma alulle, sit äiti kertoo porukoilleen, muuttaa isän kanssa saman katon alle.
Niin mun mielestä kaikki on menny ihan liian nopeesti ja väärässä järjestyksessä...
Ensiks ois pitäny itsenäistyä itse (asua siis yksin ja omillaankin.), seurustella sen kumppanin kanssa esim. vuodesta kahteen nuorella iällä ennen kun muuttaa avoliittoon, sit elää esim sen kumppanin kanssa vaan yhdessä ja kahdestaan ja elää sitä nuoren aikuisen ihmisen elämää, tavata ystäviään, käydä omissa menoissaan ja kumppanin kans yhteisissä ja bilettää yksin omien ystävien kanssa tai sit niin et kumppanikin on siinä messissä jos kiinostaa.
Niin eiks sen nuoren aikuisen elämä ois pitäny olla normaalisti tällästä?
MIKÄ meni siis pieleen?
Ja nyt kekkasin yhden asian mikä ei kanssa mee tosiaan mun ymmärrykseen.
Jos hän oli omien sanojensa mukaan päiväkodissa töissä, näin ollen hän sai myös palkkaa, niin miten hän ei silti itsenäistynyt ja muuttanut omilleen jos palkkakin juoksi?
Miksi vanhemmilla ei ruvennut tuossa viimestään 25vuoden kohdalla jo hälytyskellot soimaan ja potkineet tytärtään ulos?
Eivätkö uskaltaneet antaa sen asua yksin, koska pelkäsivät ettei se selviäisi, tai riehuisi ja huutaisi siellä kerrostalo asunnossa ja hänet korjattaisiin hoitoon? tai jotain tollasta.
Mut siis toihan on jotain aivan SAIRASTA...
Ja miks sen vanhemmat maksaa vieläkin sen puhelinlaskuja yms vaikka ei ookkaan ite töissä, niin ne sen omat puhelinlaskut on kuitenkin niin pienet et miks ei maksa niitä omista tuistaan... vaikka ollaankin aika köyhä perhe, niin tää ei silti mee mun kaaliin.
MITEN niinku isä voi haluta ees jotain tollasta naista!
Ja on se kumma et äitillä niinku luonnetta tohon nalkuttamiseen ja riehumiseen riittää, mut ei sit tekemään kunnon valintoja ja ratkasuja johon vaaditaankin jotain selkärankaa. ;) mitä helvettiä, onks se sen luonteen lujuus jotain FEIKKIÄ? ;)
Mut eipä sitä luonteenlujuutta oo ollu isälläkään kun ei oo lähteny tuosta erilleen ja en tiiä miks...
Ja sit haukkuvat mua törkeäksi kun syylistän esim niitä siitä mun kiusaamisesta. Kyllä mä tiedän ettei se täysin niiden vika oo, se vikahan on niiden kiusaajien jotka kiusaa.. Mut kun mua haukuttiin esim huoraksi kun säädin useiden poikien kanssa, niin oisko mun vanhemmat voinu tai ollu niiden vastuu opettaa mulle miten poikien kanssa tulis toimia ettei tuu esimerkiks sitä huonoo ja huoran mainetta? ja mitä voi niinku seurata mistäkin asiasta jne.
Oisinko mä voinu välttää sen maineen ja kiusaamisen sillä, vaikka mun luonne oiskin aika seksuaalinen?
Ja kiitos sulle myös tästä, kun sanoit näin:
"No onneksi sinulla ei taida olla sitä ongelmaa että et olisi itsenäistynyt, kai se on vähän pakkokin ollut itsenäistyä tuossa tilanteessa. Sinusta voi tullakin sitten paljon vahvempi ihminen, eli huonot asiat voi loppujenlopuksi kääntyäkin voitoksi."
Mitä meinaat tuolla et mun on ollu pakko?
Mut juu... sellanen mä oon halunnu olla aina, tosi aikuinen ja kasvaa nopeesti aikuiseks jostain syystä. Päästä NOPEASTI kotoa pois. Ehkä juuri sen takia kun täällä ei oo aina ollu niin mukava olla.
Enkä tiedä miks mä toimin näin... onko mun luonteessa ollu vaan se vahva itsenäistymisen halu, vai mitä meinaat edelleen tolla pakolla? mut onhan mun isä ollu sit ihan toisenlainen kun äiti... muuttanu jo 19-vuotiaana pois kotoa ja asunut kahdella eri paikkakunnalla kauempanakin ennen kun palasi takasin kotiseuduilleen. Et isällä kai muutenkin on ollu normaalimpi elämä kun äitillä, harrastanut jo seksiä ennen äitiä vaikka tää ei nyt niin olennainen asia oo... ollu muita naissuhteita, omia menoja yms. Suht normaalii nuoruutta, esim siihen nähden et kaksoisveli kuoli kun hän oli 19, sisko myöhemmin jne. Mun vanhempia ei oo kai koskaan kiusattu tai ne ei oo ainakaan puhunu sellasesta, isästä en tiiä, kun se joskus selitti et oppi myöhemmin vasta lukemaan niinku koulussa... nii en tiiä miks se on mulle sitä asiaa korostanu. Ei sitä välttämättä oo koskaan siitä kiusattu.
Ja mä muutin ekan kerran jo 16v pois kotoa, mut sit se homma meni ihan persiilleen kun olin niin masentunu etten jaksanu siivota ees sitä asuntoo ja hukuin sinne paskaan... ennen kun jäin asiasta kiinni. Mut vanhemmat ei ees auttanu hommaa huonekaluja tai mitään, joka ois tuonnu mulle viihtyvyyttä sinne asuntoon. Uskon et se ois auttanu mua pitää kämpän siistinä, vaikka opin siitä kokemuksesta kun jäin rysän päältä kiinni sen et ei se oo mikään SYY, jättää siivoomatta asuntoaan jos ei oo huonekaluja ja niin viihtysää et siitä kämpästä täytyy pitää silti huoli, se on viel toisen omaisuutta kun on vuokra-asunto ja vaikka ois masentunukki nii silti pitää oppii ja kyetä huolehtii siisteydestään, mä en enää koskaan halua siihen kuntoon sen paskan keskelle mitä se sillon oli! se säikäytti!
Näistä asioista oon tosiaan esim tajunnu sen ettei mulla oo kaikki kans enää ookoo. Kaikki on vaikuttanu kaikkeen ja mieleen, huonot perhesuhteet, kiusaaminen, sairastuminen.
Nii ja kyllä mä varmaan alan ymmärtää jotenkin niitä niiden puutteita kun tuun tässä aikuisemmaks ja saan ponnistettuu itteni kuntoon. Mut ikinä en pysty kaikkee kyl hyväksyy ja antaa anteeksi, sellainen fiilis mulla on.
Ja yritän myös rakentaa sitä tasapainosempaa elämää.
Tottakai :)
No hei taas,
tarkoitin sitä sillä että sinun on ollut pakko itsenäistyä koska et ole saanut kotoa sellaista tukea ja niitä rajoja joita olisit tarvinnut. Se itsenäistyminen liian nuorena voi tietysti johtaa huonoille teille kun kukaan ei ole neuvomassa eikä ohjailemassa, ei ole kotiintuloaikoja yms.
Minä olen vähän eri sukupolvea kuin sinä, enemmän kuin tuplat sinun ikäinen :)
On minullakin ollut lapsuudessa sitä että ei ole ollut rajoja ja on saanut tulla ja mennä niinkuin huvittaa, ei se hyvä asia ole, se voi tehdä aikuisena elämisestä paljon vaikeampaa kun ei enää kaikki menekään niinkuin itse haluaa.
En tiedä onko äidilläsi jotain henkisiä ongelmia kirjoittelustasi päätellen, hänen saattaisi olla hyvä hakeutua johonkin psykoterapiaan tai ainakin lääkäriin jos se raivoaminen on niin jatkuvaa kuin kerroit.
Vaikutat tosi kypsältä ja järkevältä tytöltä kirjoituksistasi päätellen, tiedät mikä on oikein ja mitkä asiat on menneet väärin nuoruudessasi. Siksi uskon että tulet pärjäämään elämässäsi. Sinun ei tarvitse toistaa samoja virheitä mitä äitisi on tehnyt.
Voisi olla sinunkn ihan hyvä keskustella näistä asioista jonkun terapeutin kanssa, silloin voisit purkaa asioita ajan kanssa ja joku kuuntelisi ja ottaisi sinut vakavasti. Asioita ei kannata pitää sisällään niinkuin et ole tehnytkään kun olet jo tänne palstalle kirjoittanut.
Toivottavasti sinulla on tulevaisuus siltä osin kunnossa että olet joko koulussa ta i lukenut jo jonkun ammatin itsellesi, se meinaa paljon tulevaisuuttasi ajatellen.
Ystäviä pitää yrittää saada sieltä koulusta tai työelämästä sitten, niin ja harrastuksista. Ole vain normaali hyvä itsesi, niinkuin kirjoituksistasi saa kuvan, äläkä anna perhesuhteiden pilata tulevia ystävyyssuhteita, niin hyvä tulee.
Ystävälle voi sitten myös puhua noista perheasioistakin kun löytää tarpeeksi luotettavan kaverin.
Toivottavasti näistä neuvoista olisi sulle jotain apua.
Saat hyvää vertaistukea myös Suku on pahin-palstalta. Sekä narsistiäitien että narsisti-isien uhreilta on kirjoituksia siellä. Molemmat ovat hyviä palstoja.
Moi taas sinulle!
Ei se äiti hakeudu sinne, koska kokee että hänessä itsessään ei oo mitään vikaa... ja se vika on aina muissa. Niinku esim minussa tai isässä.
Mut eiks se ole vähän hänen oma vikansa jos hän on jäänyt huonoon liittoon ja ei ole eronnut? sillähän tää parisuhde ongelma ois esim ratkennu kun ois ottanu itteään vaan niskasta kiinni. Mutta eiiiiiiiii kun sit on taas niin ihanaa rakastaa vaikka muutama/muutamat päivät viikosta menee päin helvettiä niiden samojen asioiden kanssa aina tai ihan jopa sairaiden omien kuvitelmiensa kanssa..
Ja mitä tuohon kypsään ja järkevään tulee niin jaa-a en tiedä. Mulla on psyyke mennyt jo aika pilalle näiden asioiden kanssa.. oikeasti. Mielialat vaihtelee päin helvettiä. Millon masentaa, ahdistaa, millon taas on hyvä päivä ja tunti jne. Et se on aika...joo sanoisinko mitä. Ei auta silti kun pärjäillä ja puskee elämässä eteenpäin, jos tohtii ite selvitä. En tiedä vaan enää et miten pystyn, joskus mulle tulee olotiloja ettei mun voimavarat riitä... Mut sit koitan ajatella et tuolla tulevaisuudessa tulee kaukana olemaan sellanen päivä jolloin voin katsoo näitä asioita onnellisena ja tasapainossa ja hymyssä suin ja sanoa: että voi vittu, olempa minäkin elämän elänyt. Toi oli tosi rankkaa aikaa! en voi enää uskoa edes sitä todeksi...
En tahdo ajatella yhtään että sitä päivää en tuu näkemään ja oon haudan pohjalla, koska en enää jaksanut.
Ja mitä sit jos ne kiusaajat löytäis mut jotenkin aikuisena... (kun niitä tosissaan oli aika monta, jotka eivät pitäneet minusta ja haukkuvat mua ja tekivät kaikkea mahdollista muutakin paskaa!) niin mitä jos mä oon jonain päivänä äiti ja mun mielenterveys on kunnossa ja mulla on ihana mies jota rakastan hirveesti ja sit kävis jotain tollasta et ne paskat alkais uudestaan tuhoomaan mun elämää...
Niin mieti kun hajoo taas se kaikki. Minkä oot saanu kurottua umpeen.
Sun oma psyyke.
Parisuhde.
Perhe-elämä.
Vittu kaikki!
Joudun varmaan antaa sen lapsenkin siinä tapauksessa huostaan kun en kykene olemaan kunnon äiti kun taas on kaikki mun kimpussa ja hajottamassa mun psyykettä... ;(!
VAIKKA EN ENÄÄ OO 3 VUOTEEN NOITA VIRHEITÄ POIKIEN KANSSA TOISTANUKKAAN! ja tuskin tuun toistamaan. Silti minut aina muistetaan sinä likasena ja mailman inhottavampana, vitun likasena ja rumana huorana...
Mun on vaikee uskoo et se suhtautuminen näiltä ihmisiltä jotka teki mulle lievemminkin sitä kiusaamista muuttuis koskaan. 20-30, 40 ihmistä tulee ainakin ajattelemaan mua ärsyttävänä, vitun pahana ja iljettävänä ihmisenä. Oon aika varma siitä..
Kiitos! :)
Moi,
minusta olet kyllä vähän liian itsekriittinen itseäsi kohtaan, toisaalta sen ymmärtää jos sinua on kiusattu niin lopulta olet itsekin alkanut uskoa itsestäsi kaikenlaista huonoa ja pahaa. Kiusaaminen voi jättää pitkäaikaiset haavat sieluun ja vaikeuttaa asioita elämässä. Sen takia niitä asioita olisi hyvä purkaa jossain terapiassa.
Noista sinun "säätämisistä" poiken kanssa mistä kirjoitit, niin voin sanoa että olet kyllä vielä aika viaton suurimpaan osaan nuorista jos olet vielä neitsytkin. Mitenkähän moni niistä huorittelijoista on säätänyt kaikenlaista itse.
Moni nuori sitä säätää aika lailla nuorena, ne on niitä nuoruuden kokemuksia jotka vain kuuluvat elämään. Ehkäisy pitää vain aina muistaa jos on yhdynnässä niin ei tule ongelmia mitä ei halua.
En tiedä mitä sinun kiusaajien päässä liikkuu mutta varmasti monia voisi enemmän haukkua kuin sinua, kirjoituksistasi päätellen.
Sitä terapiaa edelleen suosittelen, jos varaat lääkärille ajan ja kerrot siellä halustasi päästä keskusteluterapiaan niin pääset eteenpäin. Siellä voit keskustella luottamuksellisesti kaikista sinua painavista asioista, kiusaamisista ja perheasioista.
Kannattaa unohtaa tuollaiset kiusaajien haukkumiset ja tekemiset ja jatkaa elämää, niistä kiusaajista ei kukaan ole sen kummempi ihminen kuin sinäkään, sinulla ei ole mitään syytä tuntea itseäsi huonommaksi.
No kai sitä alkaa uskoo kun kuulee niin monelta ihmiseltä jatkuvasti itestään pahaa ja huonoa...
Jos olen sinustakin ollut vielä aika viaton, miks mulla oli sit paikkakuntani suurin huoran maine? En tiedä sieltä ketään muuta ketä ois kiusattu samalla tavalla kun mua ja yhtä pahasti. Oli 2 muuta tyttöä myös joilla oli samanlainen maine ja ne oli oikeestikin seksuaalisesti aktiivisia, toinen niistä oli mun paras ystävä ja hän alotti jo seksin harrastamisen 12-vuotiaana 17-vuotiaan pojan kanssa. Niitä ei silti kiusattu ja inhottu yhtä pahasti kun mua.
Ja tiiän nuo ehkäsy jutut sit kun alotan seksielämän.
Ja ois tosi kiva jos joku osais analysoida mitä noiden mun kiusaajien päässä liikku? ne oli suurimmaks osaks tyttöjä, vähän mua vanhempia, olin tuntenu monen entisestään ja meillä oli menny välit poikki, se mun kiusaaminen oli henkistä että fyysistä. Fyysistä väkivaltaa tosin oli harvemmin kun henkistä. Kaikki mahdolliset keinot käytettiin siinä mun kiusaamisessa ja en saanu ees kotona olla rauhassa koska kotiin se mm. tunkeutu pilasoittojen muodossa, ilkeiden tekstareiden ja netissä ilkeiden kirjotteluiden muodossa. Ja kotona sit jatku myös ne kodin omat ongelmat. Joten missä olisin saanut olla kiusaamiselta rauhassa! missä olisin saanut ylipäätään levätä!
Miten se terapia sit toimii? höpötelläänkö siellä vain samalla tavalla kun täällä??
Ja arvaa vaan oonko koittanu unohtaa ton menneisyyden. Mut kun se tulee aina pakko-ajatuksina mun mieleen!
Tuollaiset kiusaamiset voi alkaa ihan mitättömistä asioista ja kuka tahansa voi joutua kohteeksi. Kiusaajat sitten kehittävät juttuja vaikka ne ei pitäisi paikkaansakaan. Tuollainen huorittelu on kyllä aika naurettavaa jos et ole edes sukupuoliyhteydessä ollut.. mutta kyllähän siiitä paha mieli tulee.
Jos tuollainen netissä kiusaaminen ja pilasoitot, -tekstarit jatkuvat, niin voi ottaa yhteyttä ihan poliisiin ja tarvittaessa tehdä rikosilmoituksen herjauksesta, niinkuin joku täällä jossain keskustelussa neuvoi.
Keskusteluterapia toimii siten että saat ajan esim. psykiatriselle sairaanhoitajalle(yleensä tunnin aika), hän kyselee sinulta sitten asioista mitkä mieltä painavat ja miksi olet hakeutunut hoitoon. Vähän niitä näitä siellä puhutaan mutta sekin voi auttaa jo paljon.
Psykoterapia on sitten käsittääkseni samanlainen käyntiaika psykologille, joka on enemmän perehtynyt tuollaiseen keskusteluterapiaan. Saattaa olla hyödyllisempi jos sairaanhoitajan luona ei oikein "juttu luista."
Niitä käyntejä jatketaan sitten niin pitkään kuin itsestä tuntuu että tarvitsee tai että niistä on hyötyä.
No nykyään tohon huoritteluun suhtaudun jo vapaamielisemmin. Kun teinien joka toinen sana tuntuu olevan joku huora, homo tai vittu. Et jos joku huorittelee mua niin hymähdän vaan päälle, heristän mun tissejä ja pistän seksiä peliin ja sanon ylpeenä et niin oonki. :D seksikäs nuori nainen. Tähän ois hyvä heittää joku kappale esim Kaija Koo - sä et tarvii lupaa enää keneltäkään. Vai mikä sen biisin nimi onkaan, pistää joskus miettimään tätä tilannetta. Enkä nyt siis tarkota että koko ajan oon tollanen mut jos joku mua huorittelis niin jatkossa tekisin ihan uhalla noin, enkä niin et antasin sen automaattisesti hajottaa mut. Mut siinä on yks vittumainen homma, en esim uskalla vaihtaa enää mun tyylejä. Hiusvärejä. Kun mulla on tietty lookki jonka koen eniten olevan omaa ihteäni ja missä mulla on turvallisin olo ja itsevarmin olo, se on niin kun ikään kun "suojapanssari" tälle kaikelle pahalle. Et jos luovun siitä, niin minusta heti tulee hirmu haavottuvainen...
Eli en enää pysty esim vapaasti vaihtelemaan tyylejä. :(
Ja sit kun 13-vuotias lapsi leimataan ekaa kertaa huoraksi niin se on jotain aivan järkyttävää! ei sellanen huorittelu nytkään mukavalta tunnu, kuten tuolla totesit itekkin mut nyt siihen tollasen kovan elämänkoulun käyneenä osaa suhtautua realistisemmin ja varmaan itekkin on kasvanu ihmisenä aikuisemmaks niin se suhtautuminen on kanssa muuttunu siitä syystä. Se on nyt vähän niinku sellanen et antaa pentujen olla pentuja, et mie kasvan järkeväks ja viisaaks aikuiseks ja fiksun aikuisen suuhun ei tollanen huorittelu esimerkiks kuulu, et se on aika teini meininkii ja roskasakin lausuntoja koska fiksulla aikuisella ihmisellä ei ole tarve huoritella ketään vaan hän ymmärtää että aikuinen ihminen saa esim vapaasti nauttia seksistä niin paljon kun haluaa ja kenen kanssa haluaa, kunhan se ei vaan satuta ketään, ilman mitään typeriä teinimäisiä huoran maineita tai huoritteluja. Ja eniten koomisimpia tässä huorittelu asiassa on ehkä ne miehet, jos oot pe-la iltana baarissa ja joku känninen ukko alkaa vonkaamaan sulta seksiä, et halua sitä, kieltäydyt ja tää mies toteaa et vitun huora! mut kyllä tollasen satunnaisen huorittelun kestäis, ei kuitenkaan mitään huoran maineita!
Mut siis 13-vuotiaasta neitsyt lapsesta ja miksei sellasestakin joka on noin nuorena sukupuolielämän alottanut... niin huorittelu tuntuu tosi lannistavalta! se lamauttaa, halvaannuttaa, särkee sydämmen, tekee pelkoa ja ahdistusta. Muistan kun pienenä olin sellanen tosi jännittäjä ja stressaaja ja joka päivä sai kouluun mennä maha kipeänä koska tiesi että mitä siellä tänäänkin tulee tapahtumaan, minua kiusataan. Ja kuvitelkaa miltä nyt just ala-asteelta päässeestä lapsesta tuntuu vaikka kuvittelis olevansa kuinka aikuinen niin leimataan huoraksi ja että jokaisen äijän ja pojan muna käy sen limasessa vitussa.
Se on tosi oksettavaa ja sairasta! ainakin mun mielestä..
Niin ja aika naurettavaahan se on kun en ollu ees sukupuoliyhteydessä joten koen että ei se kiusaaminen enää vastannu niitä mun tekoja, oli paljon kovempaa ja kyllähän niitä juttujakin keksittiin että oisin pannu yleisissä vessoissa ja yhteen vessan seinään oli kirjotettu jopa sellasta minusta! MIETI!
Eikä se kiusaaminen enää jatku, mutta jouduin lopettamaan sen sillä tavalla et jouduin keskeyttämään 16-vuotiaana koulun. En ois uskaltanu enää jatkaa amiskaan koska oisin tienny mitä siellä ois seurannu, vaikka oisinkin päässy yhdelle linjalle opiskelemaan. Ja joskus 13-vuotiaana mulla oli ne huorittelu viestitki tallessa ja sillon mua myös lyötiin, niin kerroin koulussa siitä asiasta ja yritin tehdä rikosilmotusta, mut mulle sanottiin et aivan turhaa kun ne oli alle 15v ja ei rikosoikeudellisessa vastuussa!! :)) että näin... yritin kyllä.
Ja siitä terapiasta mietin et toimiiko se mun kohdalla koska oon koittanu monesti näistä asioista kavereillekin puhua mut ei se silti tuo helpostusta mun päänsisäsiin ongelmiin?
Kyllä se terapia toimii jos sattuu hyvä ammattilainen olemaan kenelle pääset. Sulla on jo hyvä suunta siinä että uskallat mennä " leuka pystyssä" eteenpäin, kunnioita toisia ihmisiä mutta kunnioita myös itseäsi, niin pärjäät elämässä!
Kiitos! :)
Moi Rose.
En nyt ehtinyt lukea sun juttua ihan kokonaan.
Sen kuvan sain, että olet aika rankoissa oloissa joutunut elämään.
Kokemasi asiat saattavat jäädä vaivaamaan ja niistä saattaa tulla isompia möykkyjö elämään.
Käänny ihmeessä terveyskeskuslääkärin puoleen, jotta saisit jutteluapua.
Ymmärräthän, että sinä et ole vanhempiasi voinut valita. Olet kokenut huuonoja asioita heiltä. Sinä olet nuori aikuinen jo. Muista, ettei sinun tarvitse kantaa lapsuudenkotisi raskasta taakkaa tulevaisuuteen.
Sinä olet hyvä sellaisena kuin olet ja sinusta voi tulla mitä ikinä haluatkaan olla.
Hanki turvallisia aikuiskontakteja, jotka auttavat sinua valinnoissasi, jos et saa tukea vanhemmiltasi.
Jätä lapsuudenkodin taakka taaksesi äläkä kanna sitä mukanasi seuraaville sukupolville. Tiedosta, että jokin haitallinen korjattavissa oleva käytös saattaa olla lapsuudenkotisi haitallisista oloista johtuvaa. Sen voi korjata, jos kerrot siitä ammattiauttajille.
Muista urheilla ja syödä terveellisesti. Älä missään nimessä syö sokeripitoisia roskaruokia ja limuja, vaan syö kunnollista ruokaa. Älä käytä alkoholia, sillä siitä on vain haittaa!
Onnea sinulle Rose Jatkossa!
Kiitos! :) kyllä mä kuitenkin annan itselleni luvan joskus herkutella ja käyttää alkoholiakin sitten kun psyyke ja terveys on kunnossa.
Esim huonolla psyykkeellä tosta alkoholista on vaan enemmän haittaa kun hyötyä..
Miten ihmeessä sä jaksat kirjottaa noin paljon :D? laskin et kirjotit noin. 312 riviä tekstiä X.X. sori mut en jaksa lukee noit :D. Mut asiaan: Et eihän sun äitis oo mikään psykopaatti tai joku sellanen hullu ku tekee kaikkee tollast kauheeta esim. paskoo seinälle O.O. Mut sä oot jo 18 ja pääset kohta muuttamaan pois :P.
(joo sori. tästä ei ollu oikeen kunnol hyötyy X.x)
Avaudun.
Annan tulla asiat ulos ja kaiken niin kun ne on.
Ja oon mä asunu jo 16-vuotiaana omillaan mut sit se homma meni vähän persiilleen kun mun psyykkeessä ei kaikki ollu ihan ookoo, niin mie hukuin paskaan sitten sinne asuntoon... siis mulla oli 6kk roskat viemättä ulos ja varmaan kaikki.
Sit jäin kiinni ja se säikäytti. Mietin kans kyl et mikä helvetti mulle on tullu kun musta on tullu tällänen. Et en ees jaksanu hoitaa kotia yms... masentuneisuuttahan se varmaan oli. Jo aika pelottavaa laatua.
Mut se säikäytti ja opetti kyl sen verran kun jäin siitä asiasta sit kiinni et muistan vaan kauhukuvina millasessa paikassa elin! ja enää en ikinä haluu päätyy sellaseen! masennus tai mikään muu vastaava ei oo syy jättää siivoomatta ja olla huolehtimatta toisen omaisuudesta ! (asunto oli vuokra-asunto.)
OIkein hyvä että jaksat kirjoittaa: älä yhtään välitä noista jotka vastaavat että eivät jaksa lukea. He voivat lukea niin paljon kuin haluavat.
Paljon olet joutunut kokemaan ja ei perhe-elämä ole ollut mitenkään normaalia. Äitisi ja varmaan isäsikin ovat persoonina heikkoja ja sairaita. Heillä ei ole ollut voimavaroja keksittyä sinun kasvattamiseen. Kun ihmisellä on vaikeaa, niin kaikki energia menee, että saa pidettyä itsensä koossa.
On ihan luonnollsita kokea vihaa ja jopa surua menettettyä lapsuutta kohtaan. Teet oikein kun et lyö tai hauku äitiä, vaikka koet vihaa. Aikuinen, vastuullinen ihminen osaa kontrolloida tuneensa. Jos suututtaa niin vooi puhua, kirjoittaa ja poktia vaikka kiviä.
On ihan luonnollisia, että ihminen on neitsyt ja eihän kaikki ihmiset harrasta seksiä ikinä. Ei siihen on mitään pakkoa ja sääntöä: itsekukin sen asian saa päättää henkilökohtaisesti.
Yleensä narsismiin taipuvainen saa puolisokeen sopeutuvan, alistuvan kumppaninm henkilön joka ei osaa sanoa ei ja pitää puoliaan. Ehkä isäsi pakenee ongelmiaan alkoholiin.
Olemalla paljon terveiden ihmisten parissa saa oppia ja mallia, miten elää. Lue myös itsehoitokirjallisuutta; narsismi, läheisriippuvuus, ym.
Sinussa on potentiaalia kasvaa ja eheytyä. Ei tarvitse jäädä lapsuuden ja menneisyydensä vangiksi.
Niimpä, tota just mä pelkään...
Kun on itsellään kaikki päin helvettiä nii se kaikki energia menee siihen et miten saat ittes piettyä koossa jos menee huonosti. Niin kelaappa jos nää huonot ihmiset tulis tavalla tai toisella vielä mun elämään jonain päivänä ja mulla ois lapsi... miten mää selviäisin :((
Onkohan minusta ikinä esim äidiksi...
ja elämään sitä kaikkea mitä normaali elämä vaan kattaa ja normaaliin parisuhteeseen...
Niin ja mäkin oon miettiny tuota et josko se isä pakenis omia päänsisäsiään ongelmia ja rankkoja koettelemuksiaan mitä ne ikinä onkaan (emmä tiedä kun ne sisarusten ennen aikaset kuolemat.) niin alkoholiin...
Mä oon saanu mallia esim noista tv ohjelmista miten elää. Vaikka emmerdalesta... niin säälittävältä kun se kuulostaakin. Muualta mulla ei sitä oikeen ole! paitsi rippeitä kavereiden perheiden elämästä mitä on tullu nähtyä.
Ja kiitos tosta vikasta lauseesta!! :)
"OIkein hyvä että jaksat kirjoittaa: älä yhtään välitä noista jotka vastaavat että eivät jaksa lukea. He voivat lukea niin paljon kuin haluavat.
Paljon olet joutunut kokemaan ja ei perhe-elämä ole ollut mitenkään normaalia. Äitisi ja varmaan isäsikin ovat persoonina heikkoja ja sairaita. Heillä ei ole ollut voimavaroja keksittyä sinun kasvattamiseen. Kun ihmisellä on vaikeaa, niin kaikki energia menee, että saa pidettyä itsensä koossa.
On ihan luonnollsita kokea vihaa ja jopa surua menettettyä lapsuutta kohtaan. Teet oikein kun et lyö tai hauku äitiä, vaikka koet vihaa. Aikuinen, vastuullinen ihminen osaa kontrolloida tuneensa. Jos suututtaa niin vooi puhua, kirjoittaa ja poktia vaikka kiviä.
On ihan luonnollisia, että ihminen on neitsyt ja eihän kaikki ihmiset harrasta seksiä ikinä. Ei siihen on mitään pakkoa ja sääntöä: itsekukin sen asian saa päättää henkilökohtaisesti.
Yleensä narsismiin taipuvainen saa puolisokeen sopeutuvan, alistuvan kumppaninm henkilön joka ei osaa sanoa ei ja pitää puoliaan. Ehkä isäsi pakenee ongelmiaan alkoholiin.
Olemalla paljon terveiden ihmisten parissa saa oppia ja mallia, miten elää. Lue myös itsehoitokirjallisuutta; narsismi, läheisriippuvuus, ym.
Sinussa on potentiaalia kasvaa ja eheytyä. Ei tarvitse jäädä lapsuuden ja menneisyydensä vangiksi. " esität jotain filosofia -.-. Noi on ilmiselviä asioita jotka kaikki jo tietää... :/. mee äikän opeks nörtti kerta oot noin tarkka mitä kirjotat.
"Miten ihmeessä sä jaksat kirjottaa noin paljon :D? laskin et kirjotit noin. 312 riviä tekstiä X.X. sori mut en jaksa lukee noit :D" En mäkään jaksa lukee...
toi oli vastaus ""tsemppiä eteen...."
Jooo, textiä on niin kilometreittäin, että ehkä aloittaja kertoo itsestään. Kenestäkään itsensä ulkopuolisestahan ei voi tai se on joteskin groteskia, että ulostaa muitten ongelmia esille eikä keskity omiinsa ja hae niihin ratkaisua. Ja se on olennainen edellytys, että jaksaa ymmärtää - äitiäkin.
Siis en tarkottanu pahalla et sanoin tekstii pitkäks. täähän on sivusto jonne saa ilmaista mielipiteitä. Ja sä "tsemppiä eteenpäin" oot muuten oikeessa mut ku sanoit et älä kuuntele niitä ja näitä ja noita blaa blaa blaa.... niin sä et voi päättää et mitä saa tehä ja mitä ei. Älä ajattele muitten puolesta. Oon kuullu vastaavan tekstin... ton: "paljon olet joutunut kokemaan ja ei perhe-elämä" jne. Sä oot vaan säälittävä kopijoija joka kaipaa huomiota ja esität ymmärtäväs muiden tunteita. Älä tuhlaa aikaasi tollaseen väärennökseen ja mee kaatopaikalle mistä tulitkin!
Juu minä en ota tähän kiistaan mitään osaa. :)
Lähde hyvä ihminen kotoasi ja pian äläkä katsokaan enää äitiisi päin.
Lähdin jo 16-vuotiaana ekan kerran, mutta se ei menny kovin hyvin...
Mun mielenterveys oli niin paskana tän kodin muiden asioiden takia etten jaksanu hoitaa mun asuntoo ja asunnossa oli 6kk roskat sisällä ennen kun jäin kiinni.
Ja yritin hylätä kans mun vanhemmat. Mut haukkasin selkeesti liian suuren palan, koska sit olin mielenterveysongelmaisena ja ihan ypöyksin.
Mut nyt tänäänki, meillä on kylppärin seinissä verta ja paskaa. Äiti ei oo voinu olla huomaamatta niitä! ne on sieltä sen jäliltä...
Mut ei oo pyyhkiny pois.
Ja se mistä tiiän et ei oo voinu olla huomaamatta nii siitä kun se on muuten niin perfektionisti et sen pitää siivota jopa MUN huone! se ei kelpaa, jos minä siivoan ja sit välillä valitetaan miksen siivoa huonettani. Mut se valitus on no big deal ja vaan sellanen tapa. Koska sen tekee vieläkin vaikka väkipakolla mun äiti aikuisena.
Sitten ylistää itseään et minä ihan omaalotteisesti ite sillon kotona siivosin huoneeni jne.
Et munkin ois pitäny osata toimia samalla tavalla koska hän.
Ikinä mulle ei tehty pienestä pitäen selväks et nyt on huoneen siivousaika tai et pääse sinne tai tänne. En kai mä ainut lapsi oo joka on koittanu tosta tavasta pummia ja luistaa? ja sit joutunu vanhemmat laittamaan ne lapset siivoomaan pakollisin väliajoin oman huoneensa?
Ehkä ton takia kun mua on kohdeltu kun prinsessaa, en osaa ite tehdä mitään aikuisenakaan... koska ne tavat ei oo lapsesta lähtien tarttunu.
Mä en oikeesti kykene muuta tekee kun itkee et miks just minä... ;(
Kirjoita tästä sun tarinastas kirja ja tee samalla tositapahtumiin perustuva elokuva :D. Saisit rahaa :P.
En kyllä lähde ratsastamaan oman elämän vaikeuksilla...
Kun shiny tiedätkö isoin asia mitä mä haluan nyt tehdä, niin vaan unohtaa ja päästä normaaliin elämään kiinni.
Noin en pääsisi.