Tasapuolista johtamistako

Luulevatko pomot, että alaiset ovat sokeita ja kuuroja? Vai miksi heillä on häpyä kohdella heitä täysin omien arvo-asteikkojensa mukaan?

Onko mielestänne tasa-arvoista, että tietyt työntekijät saavat kerran listassa "toiminnan suunnittelu"-päiviä, jolloin heillä on koko päivä aikaa hoitaa omaa vastuualuettaan ja toisille vastaavia päiviä ei myönnetä koskaan?

Tai se, että samalla työntekijällä teetetään aina tahallaan seuraavat työvuoroparit: Jouluaatto ilta Joulupäivä aamuvuoro. Uuudenvuoden aatto ilta uudenvuoden päivä aamuvuoro. Sama juttu Juhannuksena. Että mahdollisimman hankalat vuorot peräkkäin.

Entä se, että toisille annetaan uusia ja uusia työtehtäviä ja heillä on mahdollisuus edetä urallaan ja kehittää taitojaan, mutta toinen on sijoitettuna samaan työpisteeseen vuodesta toiseen. Jopa vuosia hänen jälkeensä tulleet ovat kirkaasti menneet hänen ohitseen.

Mites se, että kaikkia muita koulutetaan "erityistehtäviin", mutta jollekkin laitetaan aina sellaiset vuorot, että ei pääse koulutukseen koskaan?

Tuossa noin niinkun alkuunsa. Vaikka olenkin vain tyhmä rivihoitaja ja alainen, niin en kuitenkaan ole sokea pomojen syrjinnälle.
3114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvin tuttua terveydenhuollossa. yleisemmin nämä ns. esimiesten nuolijat on mielinkielin ja kaikki kertomassa.

Joskus oikein naurattaa miten ihmiset voivat olla typeriä, missä on kollegiaalisuus työkavereita kohtaan. Syödään, juorutaan, ollaan ilkeitä ja puhutaan usien pahaa kollegoista. Tätähän on ainakin paljon esimiehissä, joilla heikko itsetunto, koulutus tai pätemättömyys työtehtävien hoitoon.
Mutta myös johtajissa löytyy näitä henkilöitä.

Tämä on sitä suoranaista kiusaamista aikuisilta ihmisiltä. Kuin leikkikentällä. Aikuiset ammatti-ihmiset. Ei tosiaan tervettä.

Tämä voi olla tehtäväsiirtoja, eristämistä, listoilla kiusaamista, tehtävien antojen ja erityistehtävien kiusaamista. Siis ei anneta vaan suljetaan.
Alentamista työtehtävien hoidossa. Vaihdetaan kokemattomampi, joka ei ole uhka esimiehelle.

Näillä arvoilla ja johtamistaidoilla olevia henkilöitä on paljon. Mistä tämä kulttuuri nousee kun esimeihet tekevät tuollaista kiusaa. Sanoisin, että sairasta.
työntekijöitä aliarvioidaan, loukataan julkisesti kansliassa ja tämä tapahtuu 2014-luvulla ja pääkaupunkiseudulla.

Henkilöstöä otetaan entisesta oraganisaatiosta, jotka on jo ikäänkuin koulututettu talon tavoille, tekevät mitä käsketään ja kokeneimmat, osaavimmat ja pätevimmät savustetaan ulos. Koska he ovat johtajille ja esimiehille uhka.

Tällaista johtamisosaamista löytyy pääkaupunkiseudulta. Ei ihme jos terveydenhuollossa voidaan huonosti ja ihmiset eivät jaksa. Kun johtaminen, esimiehet ovat näin sairaita henkilöitä.

Kuka heidät valitsee, suhteilla, tuttavia entisestä työpaikasta. Vallan käytöllä tapetaan kaikki hyvä ja pakottamisella.

Päällepäin ollaan niin ammatillisia , mutta kun selkänsä kääntävät astuu hirviö areenalle.

Miksi Valvira, liitot jne puutu asioihin vakavasti? Ilmiantakaa tällaiset työpaikat ja kyllä puskaradio pelaa terveydenhuollossa. Tuskin hakijoita on paljon tällaisiin paikkoihin ja huomaakin, että sijaiset, keikkalaise useinkin pyörittävät näitä ykisköitä ja hoito on mitä sattuu.

Näin hienoja ja ammtimaisia puoskareita meillä on terveydenhuollon johtajissa. Osallahan ei ole edes riittävää johtamiskoulutusta!

Äänestä

Hoitoalalla esimiestehtäviin nimetään liian usein ihminen jolla ei ole minkäänlaista koulutusta tehtävään. Ylihoitajaksi riittää pelkkä sairaanhoitajan koulutus, samoin osastonhoitajiksi. Kun nuori sairaanhoitja pääsee esimiesasemaan, hännystelijät ottaakin sen vallan. Tosiasiassa osatolla pari kokeneempaa konkaria pyörittää osastonhoitajaa omaan tahtiin mielin määrin.

Kokematon, nuorehko ylihoitaja linnottautuu omaan kansliaansa, ei näyttäydy kentällä eikä vuoropuhelua alaisten kanssa synny lainkaan. Tarvitsee vielä itselleen parin, apulaisyh:n tai muun oikean käden.

Tässä varmat kaksi seikkaa jotka takaavat sen, että hoitotyössä on paljon pahoinvointia ja työväsymystä.

Äänestä

Epäpätevistä johtajista yleensä johtuu huono henki , ja suuri vaihtuvuus hoitoalalla. tiedän yhden paikan pääkaupunkiseudulla tämäkin, jossa edes suurimmalla johtajalla ei mitään sos-ja terveysalan koulutusta. Ja on mies, mutta eipä uskois sen päätöksistä. "Suuri johtaja" on ihan akkansa vallan alla ja kaikki halveksii tätä pariskuntaa, niin kieroja rottia kuin vaan voi olla, seurauksena se ettei työntekijöitä saa huonon maineen takia, ja moni on lähdössä, ovi käy niin että saranat paukkuu.Vaikka akka lähti niin tämä munaton mies suojelee häntä vieläkin. Kun haette työpaikkaa, kyselkää ensin johtajista ja heidän väleistä, rehellistä vastausta ette tule saamaan,mutta jospa sieltä rivien välistä paljastuisi jotakin. Kyllä Valviran pitäisi vaatia, että on se sitten yksityinen tai kunnallinen hoitolaitos, niin johtajalla pitäisi olla asiallinen koulutus tehtävään, ettei noita tekopellejä enään tulisi alalle ja tiukat haastatteluseulat johtajuudesta. Kaikenlaista paperinpyörittäjää sitä näkeeki "pullistelemassa" johtajana.Siitä johtamisesta se lähtee, tiedän kun olen molemmat nähnyt, kuullut ja kokenut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin meillä kirjoitti:

Luulevatko pomot, että alaiset ovat sokeita ja kuuroja? Vai miksi heillä on häpyä kohdella heitä täysin omien arvo-asteikkojensa mukaan?

Onko mielestänne tasa-arvoista, että tietyt työntekijät saavat kerran listassa "toiminnan suunnittelu"-päiviä, jolloin heillä on koko päivä aikaa hoitaa omaa vastuualuettaan ja toisille vastaavia päiviä ei myönnetä koskaan?

Tai se, että samalla työntekijällä teetetään aina tahallaan seuraavat työvuoroparit: Jouluaatto ilta Joulupäivä aamuvuoro. Uuudenvuoden aatto ilta uudenvuoden päivä aamuvuoro. Sama juttu Juhannuksena. Että mahdollisimman hankalat vuorot peräkkäin.

Entä se, että toisille annetaan uusia ja uusia työtehtäviä ja heillä on mahdollisuus edetä urallaan ja kehittää taitojaan, mutta toinen on sijoitettuna samaan työpisteeseen vuodesta toiseen. Jopa vuosia hänen jälkeensä tulleet ovat kirkaasti menneet hänen ohitseen.

Mites se, että kaikkia muita koulutetaan "erityistehtäviin", mutta jollekkin laitetaan aina sellaiset vuorot, että ei pääse koulutukseen koskaan?

Tuossa noin niinkun alkuunsa. Vaikka olenkin vain tyhmä rivihoitaja ja alainen, niin en kuitenkaan ole sokea pomojen syrjinnälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu