Yritän tässä jäsennellä ajatuksia, mitä tunteita minulla on erästä naista kohtaan. Jonkun aikaa olemme toisemme tunteneet. Aluksi kirjoittelimme tosi paljon sähköpostin välityksellä. Tavattukkin ollaan ja yhteydenpito muuttui enemmän chattailyn tyyliseksi viestittelyksi pitkin päivää. Nautin todella paljon tämän naisen seurasta ja viestittelystä. Mutta sellaista suurta tunnetta/ihastumista ei ole syntynyt. Jokatapauksessa ei tulisi mieleenikään tapailla tai viestitellä kenenkään muunkaan kanssa.
Olen tässä mietiskellyt, että voisiko se olla vain varautuneisuutta puolin ja toisin. Molemmilla on taustalla sellaisia kokemuksia parisuhteesta, jotka on varmaankin lisännyt varautuneisuutta. Keskusteluissa on kuitenkin tullut vastaan hyvin samanlainen arvomaailma ja toiveet ja ajatukset, millaisen parisuhteen haluaisi. Myös samoja kiinnostuksen kohteita, jopa positiivisesti yllättävälläkin tavalla. Omasta puolestani voin sanoa, että luotan tähän naiseen ja hänelle on jotenkin todella helppoa puhua kipeistäkin asioista. Ja hän on puhunut minulle omistaan. Eli luottamuspuoli pitäisi olla ok.
Kuitenkin mietin, että onko tässä tarpeeksi "sitä jotain". Toisaalta se hyvän olon tunne, mikä hänen seurassaan on ja järjelläkin ajateltuna asioiden "natsaaminen" pistää miettimään, että antaakko vain aikaa? Eli ne tunteet, mitä on ja järjellä ajattelu eivät ole ristiriidassa. Onko tässä vain tavannut kaksi ihmistä, joiden kemiat ja arvomaailma kohtaa, mutta henkilökohtaiset kokemukset pistävät olemaan varuillaan? Voihan siinä parhaimmillaan käydä niinkuin ketsuppipurkin kanssa toisinaan :)
Olen tässä mietiskellyt, että voisiko se olla vain varautuneisuutta puolin ja toisin. Molemmilla on taustalla sellaisia kokemuksia parisuhteesta, jotka on varmaankin lisännyt varautuneisuutta. Keskusteluissa on kuitenkin tullut vastaan hyvin samanlainen arvomaailma ja toiveet ja ajatukset, millaisen parisuhteen haluaisi. Myös samoja kiinnostuksen kohteita, jopa positiivisesti yllättävälläkin tavalla. Omasta puolestani voin sanoa, että luotan tähän naiseen ja hänelle on jotenkin todella helppoa puhua kipeistäkin asioista. Ja hän on puhunut minulle omistaan. Eli luottamuspuoli pitäisi olla ok.
Kuitenkin mietin, että onko tässä tarpeeksi "sitä jotain". Toisaalta se hyvän olon tunne, mikä hänen seurassaan on ja järjelläkin ajateltuna asioiden "natsaaminen" pistää miettimään, että antaakko vain aikaa? Eli ne tunteet, mitä on ja järjellä ajattelu eivät ole ristiriidassa. Onko tässä vain tavannut kaksi ihmistä, joiden kemiat ja arvomaailma kohtaa, mutta henkilökohtaiset kokemukset pistävät olemaan varuillaan? Voihan siinä parhaimmillaan käydä niinkuin ketsuppipurkin kanssa toisinaan :)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.