NASA:n avaruussukkula tekee paluun, minisukkulana ja Linuxilla

http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/avaruus/pikkuinen sukkula tahtoo avaruustaksiksi/a963542

Nasan astronautit saattavat saada uuden hauskan menopelin kansainväliselle ISS avaruusasemalle. Sierra Nevada Corporation -yhtiön insinöörit ovat kertoneet, että vuoden 2016 lopussa heidän valmistamansa Dream Chaser -avaruussukkula suorittaa ensimmäisen maapallon kiertoradalle yltävän, tosin miehittämättömän, lentonsa, kirjoittaa NewScientist.

Dream Chaser poikkeaa käytöstä poistetuista avaruussukkuloista rutkasti. Se on vain yhdeksän metriä pitkä; vanhat avaruussukkulat ovat 37 metriä pitkiä.

Minikoostaan huolimatta Unenjahtaaja pystyy kuljettamaan seitsemän astronauttia ja heidän tavaransa kiertoradalla odottavalle avaruusasemalle.

Minisukkula lentää aikanaan avaruuteen Atlas V raketin kyydissä. Testeissä se on ”lentänyt” helikopterin kannattamana. Sen ensimmäinen koelento päättyi kehnosti, kun se rymähti maahan liidettyään sitä ennen onnistuneesti automaattiohjauksessa 3,8 kilometrin korkeudesta maanpinnan tasolle.

Dream Chaser on yksi kolmesta avaruusaluksesta, jotka kilpailevat pääsystä Nasan astronauttien avaruustakseiksi. Nyt astronauttien on matkustettava kansainväliselle avaruusasemalle venäläisissä Sojuz-kapseleissa, mikä tietysti jurppii amerikkalaisia.

Dream Chaserin kilpakumppanit ovat Boeingin CST-100 ja SpaceX:n Dragon.

https://en.wikipedia.org/wiki/Dream_Chaser

Kaikkien modernien avaruusalusten tavoin Dream Chaser käyttää jo NSA:lla valmiiksi käytössä olevaa Linuxia (lennonvalvontakin on Linux-hallittu), samanlaista jakelua itse asiassa jota ilmakehään tuhoonsa ohjattu GOCE-satelliitti käytti tehtäväänsä. Dream Chaserin Linux on harmoninen ISS-aseman lennonvalvonta ja radanhallintakäytössä olevan Linuxin kanssa, koska Dream chaser on tarkoitettu ISS-asemalle liikennöintiin.

Näyttää siltä, että NASA on viimein pääsemässä takaisin jaloilleen edes jollakin tasolla avaruussukkulan eläkkeelle vetämisen jäljiltä. Dream chaser ei lennä Marsiin eikä kuljeta raskaita lasteja, mutta onhan tuo kuitenkin jonkinlainen laastari NASA:n haavojen päälle.
0112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

uusi sukkula kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu