Lestadiolaisliikkeen toiminta tulee lopettaa ja kieltää lailla

Lestadiolaisliike suojelee pedofiilejä ja lasten hyväksikäyttäjiä. Liikkeen mielestä se on pikkurikos, joka voidaan liikkeen seuroissa antaa anteeksi. Näin rikoksen tekijää tulee liikkeen mielestä suojella.

Koska liike ei halua noudattaa Suomen valtiossa määriteltyä lakia. Mielestämme liikkeen toiminta tulee lakkauttaa ja kieltää. Lisäksi liikkeen toiminnassa mukana olevat tulee erottaa lasten opetus-, ja kasvatustehtävistä.

Tässä HS:n uutinen:

HS: Lestadiolaisjohtaja älähti hyväksikäyttöselvityksestä

Julkaistu: 5.1.2014 13:19, päivitetty: 5.1.2014 20:02
Lestadiolaisjohtaja Olavi Voittonen esitti eriävän suullisen mielipiteen liikkeen sisäisestä hyväksikäyttöselvityksestä ja sai tahtonsa läpi, kertoo Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan eriävän mielipiteen seuraus oli, että Voittonen sai Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen johtokunnalta puhtaat paperit.

Voittonen on Vanhoillislestadiolaisten keskusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja ja hän on toiminut myös Oulun Rauhanyhdistyksen johtajana.

HS:n mukaan Voittonen ei ohjannut poliisille tuttavaansa, joka oli käyttänyt seksuaalisesti hyväksi useita lapsia kymmenien vuosien aikana. Voittonen pyrki lehden mukaan myös vaientamaan tekojensa arvostelijat.

Helsingin Sanomien juttu perustuu yli 20 haastatteluun, joiden joukossa on asianosaisia, lestadiolaisvaikuttajia, tutkijoita ja poliisi.
4200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Samoilla perusteilla voisi islamilaiset yhteiisöt kieltää. Meillähän on demlavetoisen KO:n tuomio siitä ettei alaikäiseen sekaantunutta profeettaa saa kutsua.. no tiedätte kyllä miksi. Ja kyseessä on sentään jokaisen muslimin moraalinen esikuva.

Äänestä

Liikkeen kieltäminen on mielestä vastoin monenlaisia kokoontumisoikeuksia, mutta kirkon pitää kantaa vastuunsa. Nyt piispat vain levittelee käsiään ja siis hyväksyvät toiminnan. Jos eivät hyväksy, niin siihen tulee puuttua vaikka samalla ponnekkuudella kuin kirkko lobbaa monen muun asian puolesta.

Kirkolla on valta ja vastuu. Nyt kirkko suojelee pedofiilijohtajiaan. Kun tajusin kirkon vastuuttomuuden, tuntuu että se tekee enemmän pahaa kuin hyvää. En halua tukea vastuutonta toimintaa. Ero kirkosta helpotti tuskaa.

Äänestä
  • Uudessakaupungissa moisia murheita ja huolia kirkon suhteen ei ole. Historiallinen ja tunnelmallinen kirkko antaa valoa henkistä turvaa meille niin nyt pimeinä talven tuokioina, kuin kesän myrskyissä. Se on ollut paikoillaan juhlavana ja arvokkaana jo muinaisista purjelaiva-aikakausista lähtien. Arvostakaamme sitä ja vierailkaamme siellä useasti. Se tasapainottaa arjen kiireissä ryytynyttä mieltä ja sielua. Ja se on lisäksi ilmaista:

    Äänestä

  • Samaa mieltä. Kirkko todellakin tekee paljon pahaa janlevittelee vain käsiään.

    Kirkkorakennus on eri juttu ja sitä voi toki ihailla. Kirkon toimijat ovat silti vastuussa liikkeen sisällä tehdyistä rikoksista ja etenkin niiden peittelystä.

    Todella hirveää lasten oikeuksien polkemista ja hyväksikäyttöä. Kuka voi sellaista toimintaa kannattaa?

    Itse allekirjoitin jo tämnkin aloitteen. Jospa päättäjät ja valtio vihdoinnheräisi vastuun kantoon.

    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/707

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Feeniks lintu kirjoitti:

Lestadiolaisliike suojelee pedofiilejä ja lasten hyväksikäyttäjiä. Liikkeen mielestä se on pikkurikos, joka voidaan liikkeen seuroissa antaa anteeksi. Näin rikoksen tekijää tulee liikkeen mielestä suojella.

Koska liike ei halua noudattaa Suomen valtiossa määriteltyä lakia. Mielestämme liikkeen toiminta tulee lakkauttaa ja kieltää. Lisäksi liikkeen toiminnassa mukana olevat tulee erottaa lasten opetus-, ja kasvatustehtävistä.

Tässä HS:n uutinen:

HS: Lestadiolaisjohtaja älähti hyväksikäyttöselvityksestä

Julkaistu: 5.1.2014 13:19, päivitetty: 5.1.2014 20:02
Lestadiolaisjohtaja Olavi Voittonen esitti eriävän suullisen mielipiteen liikkeen sisäisestä hyväksikäyttöselvityksestä ja sai tahtonsa läpi, kertoo Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan eriävän mielipiteen seuraus oli, että Voittonen sai Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen johtokunnalta puhtaat paperit.

Voittonen on Vanhoillislestadiolaisten keskusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja ja hän on toiminut myös Oulun Rauhanyhdistyksen johtajana.

HS:n mukaan Voittonen ei ohjannut poliisille tuttavaansa, joka oli käyttänyt seksuaalisesti hyväksi useita lapsia kymmenien vuosien aikana. Voittonen pyrki lehden mukaan myös vaientamaan tekojensa arvostelijat.

Helsingin Sanomien juttu perustuu yli 20 haastatteluun, joiden joukossa on asianosaisia, lestadiolaisvaikuttajia, tutkijoita ja poliisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu