Ei nyt suoranaisesti liity sukututkimukseen, mutta ihmettelin vain, että miten oikein yhteydenpito entisaikaan (1800-luku ja sitä aiemmin) oikein käytännössä tapahtui ns. tavallisten ihmisten välillä, kun suurin osa oli kirjoitustaidottomia.
Miten esimerkiksi saatiin tieto lapsille siitä, että vanhempi on kuollut, ja pitää saapua perinnönjakoa tekemään, jos lapset asuivat kaukana lapsuudenkodista. Tai miten esimerkiksi palveluksessa oleva naimisiin haluava nainen sai hankittua isänsä luvan avioitumiseen, jos hän asui kaukana vanhemmistaan.
Miten esimerkiksi saatiin tieto lapsille siitä, että vanhempi on kuollut, ja pitää saapua perinnönjakoa tekemään, jos lapset asuivat kaukana lapsuudenkodista. Tai miten esimerkiksi palveluksessa oleva naimisiin haluava nainen sai hankittua isänsä luvan avioitumiseen, jos hän asui kaukana vanhemmistaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos ei itse osannut kirjoittaa / lukea, joku muu osasi. Lyhyemmillä matkoilla toimi toki suullisetkin viestit.
Siltä isältä saattoi käydä hakemassa sen luvan, sitä varten pyydettiin sitten sen verran vapaata/lomaa, millä sanalla sitä milloin missäkin kutsuttiin. Kaipa se isä halusi samalla nähdäkin sen sulhasehdokkaan. :) Tai isä saattoi matkustaa tyttärensä luo.
Suomi on pusikoita täynnä. Siellä ne on isoin osa jälkikasvusta siitetty ihan ilman lupaa!
Se ei ollut niin yleistä kuin esität, koska tekijät
a) joutuivat jalkapuuhun
b) joutuivat maksamaan sakkoja seurakunnalle
c) olivat sen jälkeen huonomaineisia ja heidän äpärälapsiaan kiusattiin ja syrjittiin
Näin se meni, mutta sillä tavalla mieheni esiäiti sai rakkautensa kohteen puolisokseen. Vanhemmat sanoivat jyrkästi ei, kun seppä meni kosiomatkalle saadakseen omakseen talollisen tyttären.
Mutta tytär oli eri mieltä, ja nuoret menivät pidemmälle, kuin oli lupa, ja niinpä tyttö alkoi odottaa lasta. Hän oli jo kuudennella kuukaudella, kun heidät vihittiin aviolittoon, ja poika syntyi kolmen kuukauden päästä.
Melko varmasti maksoivat sakkoja ja nuhteita tuli kotoa ja kirkkoherralta, Jalkapuuta en usko tulleen, koska heidät vihittiin. Jos seppä olisi jättänyt tytön, jalkapuu olisi ollut mahdollista.
Mieheni esi-isä syntyi tuon avioliiton toisena lapsena. Hänestäkin tuli mainio
seppä, ja osaapa meidän suvussa monikin metallin äärellä töitä tehdä.
Äitini suvusta löysin vasta 1800-luvun alussa ennen aviolittoa alkaneen raskauden. Tosin joissakin kirkonkirjoissa ei ollut hääpäiviä. Sukututkimus on mielenkiintoinen harrastus, joka vie lopulta koko käden.
Ellei isän lupaa voinut jostain syystä hankkia, niin sitten oli saatava isännän lupa, sillä piiat olivat isännän holhouksessa. Holhooja mainittiin kuulutuksessa, sieltä niitä löytää.