Että rakkauden tunteet voi ihan yhtäkkiä muuttua syvän inhon ja halveksunnan tunteeksi. Ja ainut syy tähän on valehtelu. Se pilaa kaiken. Nyt en enää haluaisi nähdä koko ihmistä, jota joskus niin paljon rakastin ja kaipasin. Nyt minua ei haittaisi yhtään vaikka hän kuolisi, sitä oikeastaan toivonkin.
On se jännä
elämä on jännäääää
26224
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Samaa olen ajatellut. Toivon koko sydämestäni että hän kuolisi. Vihaan ja inhoan ja halveksin häntä. Minulla tosin on paljon enemmän syytä vihaani kuin pelkkä valehtelu vaikka sitä hän teki paljon. Mutta se muu oli vielä pahempaa.
on jännää.
Tiedättekö että nuo tuomoset toivomukset yleensä kääntyy toivojaa vastaan.
Minun kohdalleni eräs mies toivoi tuota samaa, mutta minä voin erittäin hyvin, ja hän on jo välillä kamppaillut hengestään, ja huonossa hapessa kuuluu nytkin olevan.
No sitten kääntyy jos niin on tarkoitettu. Saan minä mielessäni toivoa ihan mitä haluan en minä ole tuota ääneen sanonut kenellekkään, paitsi nyt kirjoitin tänne.
tuohan on vielä enemmän kun tänne julkisesti tuon kirjotit, kun olisit sen vaikka kohteellesi sanonu.
Niin se nyt vihan vallassa tuntuu, mutta kun kohdalle tulee, muistat ikuisesti mitä olet sanonu ja toiselle toivonu.
Itse asiassa toivon myös omaa kuolemaani, mutta ei ole pokkaa mennä oman käden kautta (ainakaan tällä hetkellä) niin sehän olisi vaan helpotus jos tuo taikauskoinen hapatus pitäisi paikkansa.
Helpostihan toi käy, tiedän. Oma kokemukseni on se, että yli on päässyt vasta kun on täysin välinpitämätön ja neutraali. Viha ajaa tähän nopeasti. Onnea sinulle, olet pääsemässä yli. Älä anna itsesi enää rakastua uudelleen.
sittenhän tuo ei ole ollut rakkautta alunalkaenkaan!!!! Vaan jotain muuta..
Esimerkkinä:
Alatko vihaamaan lastasi, kun hän valehtelee sulle? Mä en ainakaan, se on sitä
Ehdotonta rakkautta.
Heheh. Ehkä ne lapsien pikku puijaukset ei ole ihan samaa tasoa tämän asian kanssa.
Kyllä ne lapsetkin kasvavat ja pysyt edelleenki äitinä tai isänä. Taitaa olla iso lapsi se sun, joka kaipaa vaan sitä ehdotonta rakkautta. Mutta sitähän sä et pysty antamaan, koska et alunperin rakastanutkaan.
Vaan mitä tekevät vihaavat ihmiset ikävä-palstalla. Rakastavat :D se tunne palaa kun viha katoaa. Muistot kultaantuvat ajan kanssa eikä enää muisteta kuin hyviä asioita.
Arvasin että joku tarttuu tähän taas... Kirjoitan tänne nytkin kun aina olen pelkästään tälle palstalle kirjoittanut, ja täällä on eniten keskustelua.
Kun mies valehteli kaikkea mahdollista, alottaen siitä että on vapaa, mutta kuinka ollakkaan, ei ollutkaan. Kaikkea muutakin skeidaa tuli uskottua, kunnes hänen "ystävänsä" kertoivat minulle totuuden.
mitä voi valehdella ansaitakseen kuoleman?
Oletpa lapsellinen aloittaja. Kun asiat ei mene kuten haluat TOIVOT TOISEN IHMISEN KUOLEMAA. Olet kyllä älyttömän itsekeskeinen ja keskenkasvuinen.
Jos toinen on epärehellinen eikä luottamusta ole niin ole hyvä ja jatka elämässäsi eteenpäin. HÄN ei ollut sinua varten. Etsi sellainen kuka täyttää kriteerisi.
Ei päässy hän nyt edes puoli matkaan näillä touhuilla. En ole vihainen, on hän silti hauska persoona, varmasti silti kaipaan,
Olen 20v. että ehkä sitä henkistä kasvua on vielä tulossa. Ja minulla ei ole lapsiakaan niin kehen muuhun tässä pitäisi keskittyä kuin itseeni?
kuulostat mieheltäni.
Ahaa. Olen kylläkin nainen.
Valehteleva pullasorsa se on.
Pullasorsa olen mutta en valehtelija.
Sitten ei olla samassa henkilössä.
En mä ala sua vihata. Mun tunteet ei heilahtele mihinkään, vaan pysyvät vakaana. Rakastan eikä sitä mikään muuta. Joskus on hiljaisempia päiviä ja joskus läheisempiä mutta rakkaus pysyy. Ehdottomasti.
Noin minäkin ajattelin joskus eräästä naisesta. Sitten huomasin että viha ja halveksunta alkaa näkyä jo omassa naamassa ja olo ei ole ainakaan hyvä. Nyt ajattelen toisin, en vihaa enkä inhoa häntä, toivon oikeastaan hänen elämäänsä kaikkea hyvää ja hienoa tulevaisuutta sen toisen kanssa.
Menee M-naiselle
Jännä on. Poissa silmistä, poissa mielestä. Tänään näin ohimennen, mutta olin välinpitämätön.
Itsekin olen joskus vihannut paljon, mutta en todellakaan ole toivonut kuolemaa! En ikimaailmassa.
Oletko miettinyt että voisiko itsessäsikin olla vikaa ?
Kun itse vihasin, niin oma elämäni oli aika huonolla mallilla, olin itseasiassa masentunut, vaikka tietenkään muille en halunnut olla "heikko". Vihasin kenties itseäni, ja sitä kautta paljon muitakin viattomia ihmisiä.
Nyt kun elämäni on jo vuosia mennyt paremmin, ja nuoruus alkaa olemaan jo mennyt vähän ohitsemmaksi niin sydämeni on täyttynyt rakkaudella. En osaa vihata enää ketään.
Ja tottakai aika kullannut osaa muistoista ja ehkä siksikin täällä ikävöin.
Niin hän sortui omaan mahdottomuuteensa. Suukkoja