Hei. Valmistun tässä nyt keväällä ylioppilaaksi ja kirjoitan siis reaalina kemian, sillä se on mielestäni kiinnostava aine ja olen harkinnut sen opiskelemista lukion jälkeenkin. Olen kemian kursseista saanut arvosanoiksi sellaista 7-10 ja lyhyestä matematiikasta 8-9. Kirjoitan matematiikan, mutta olen aika epävarma menestyksestäni. Suurin päässäni pyörivä kysymys onkin: Minne hakea lukion jälkeen? Farmakologista kemiaa kiinnostaisi lukea yliopistossa, mutta onko yliopistoon mitään asiaa tällaisella perus 7,5 keskiarvon omaavalla jannulla? Joudunko olemaan seuraavat 5-6 vuotta nenä kiinni kirjassa yömyöhään vai ehtiikö yliopiston ohessa esimerkiksi käymään kahvilla kavereiden kanssa tai syömässä vanhemmillaan (olen siis muuttamassa opiskeliakämppään)?
Lyhyellä matikalla kemiaa lukemaan?
ShrimpDuke
1
197
Vastaukset
- lsfjöso<
Farmasialle pääsee tosi helposti eikä ole vaikeaa (tietenkin kokeisiin täytyy lukea ym). Huvikseen kokeilin sinne itekin ja pääsin, en tosin mennyt sillä olen lääkiksessä. Pärjäät varmasti kaikesta muusta lyhyellä matikalla, paitsi jos haluut opiskella matikkaa. Ehkä joudut vähän tsemppaamaan enemmän, mutta ei muuta. Lääke/liuoslaskut oppii äkkiä. Sinne vaan, töitäkin on tarjolla!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837111Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267063Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv173477Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003390