En nyt tiedä mihin osioon tämä kuuluisi, ajattelin laittaa tänne. Ongelmana on että en keksi jutun juurta ihmisten kanssa. Oon huomannut että puhun paljon paljon vähemmän kuin suurin osa ihmisistä. Tunnen jatkuvaa huonommuuden tunnetta asiasta. Tilanne on kärjistynyt siihen etten nää enää ns. kavereita. No, tuttuja vois sanoa paremminkin..ne harvat mitä on. Ja tuntuu että mitä kauemmin on poissa sosiaalisista kuvioista, sen vaikeempaa se on tavata ihmisiä kasvotusten. Oon puhunut aikoinaan psykologillekin asiasta, tuntu ettei ymmärtänyt asiaani. En haluisi jäädä "vanhaksi piiaksi" tän asian takia..on ruvennut tulemaan välillä ahdistustakin tän asian takia..jotain pitäisi tehdä. Sitten kun on näitä mielenterveyden ongelmia jonkun verran (toki parempi nykyään) niin ei oo helppo olla tekemissä ns. normaaleiden ihmisten kanssa. Kiitos asiallisista kommenteista.
En keksi puhuttuvaa ihmisten kanssa.
Tyttö84
221598
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Hei. Et ole todellakaan ainut! :) Löysin tekstistäsi paljon samoja piirteitä jotka sopivat omalle kohdalleni!
Mäkin joskus tunsin asian suhteen suurta häpeää ja huonommuuden tunnetta, mutta en ota sitä enään nykyään niin vakavasti ja olen alkanut vain vähitellen hyväksyä että olen tälläinen kuin olen, elän vain itseäni varten ja jos minusta ei joku satu pitämään niin se on hänen ongelmansa eikä minun.
Nuorempana kouluaikoina tosin tilanne taisi olla pahimmillaan kun olin lievästi kiusattu, enkä kehdannut puhua asiasta kenellekään koko aikana ja muistan että ajoittain ajattelin jopa itsemurhaa, mutta se oli vain jonkinlainen "helpottava" ajatus enkä olisi ikinä mitään todellisuudessa tehnyt.
En kuitenkaan nyt vanhimmitenkaan (olen nyt 20v) ole kenellekään asiasta mitään puhunut vaikka se onkin vihoviimeistä hautoa ongelmiaan yksin itsekseen kun ei saa jakaa ongelmia kenenkään kanssa. Mutta taisin tuolloin tänne tulla edes kirjoittelemaan jotain.
Tottakai vieläkin tuo kaikki kummittelee, ja tulee varmasti aina kummittelemaan elämässäni, koska se ominaisuus että en vain ole puhelias/sosiaalisesti lahjakas on ja pysyy, mutta en halua antaa sen vaikuttaa mun elämiseen vaikka se välillä vaikeaa on. Jos/kun tapaan ihmisiä tunnen yhä välillä olevani aina se huonoin kun en osaa oma-aloitteisesti puhua eikä tule sanoja suusta vaikka olisikin sanottavaa. En olisi kuitenkaan ikinä osannut kuvitella, mutta nykyisin olen entistä kiinnostuneempikin tapaamaan ja näkemään uusia ihmisiä vaikka se pelottaakin. Nuorena kun olin kamalan ujo ja erakoitunut ja tunsin itseni toivottomaksi.
Mutta kyllä se tästä varmasti selkiintyy! :) Tsemppiä myös sulle Tyttö84!
Voih voimia sulle sielunkumppanini! =( =)
Voin hyvinkin samaistua sun tilanteeseen.En oikeen keksi miten keskustelua ylläpidetään kun on vähän aikaa juteltu niin ei enää vaan oikeen keksi mitään ja jos toinenkaan ei niin on aika paljon hiljasia hetkiä.
Muutenkin voi vähän ahdistunut sosiaalisissa tilanteissa,en tiedä onko sulla tätä.
Musta olis kiva tavata samanlainen henkilö ja kattoo jos se voi helpottaa,mitä mieltä sä olisit tälläsestä tapaamisesta tyttö84.Ollaan vielä saman ikäsiäkin.
Vaikka ite oon täyserakko, niin kiva havaita että jos sinä ja hän 84 tyttö löytäisitte toisenne =)
Ois hieno asia =)
Kannattaa pysyä hiljaa ja kaukana muista. On ihan eri aaltopituudella. Otsassa tuollainen merkki http://www.youtube.com/watch?v=XGZrg5MAj_Y
TALK TO ME!!!!
Siinä ei ole mitään outoa, hävettävää tai negatiivista, ettet keksi mitään puhuttavaa. Yhdessä hiljaa oleminen on ihan ok, jos joku ei sellaista kestä, se on hänen ongelmansa, ystävien kesken sellainen kyllä onnistuu. Myös hyvän itsetunnon omaava ekstrovertti kestää hiljaisuutta ahdistumatta, vaikka kaipaakin enemmän juttelua. Ja introverteillä, myös sinulla vaikka olisit sellainen, on aina paljonkin puhuttavaa, koska jokaisella on elämässä jotain kiinnostuksen kohteita. Introvertit perehtyvät usein asioihin syvällisemmin ja haluavatkin puhua välillä kiinnostuksen kohteena olevista asioistaan hyvinkin perusteellisesti, jopa niin että moni ekstrovertimpi väsyy aika pian ja haluaisi vaihtaa puheenaihetta enemmän "small talkin" ja pinnallisempien aiheiden pariin.
Kun löydät oikeaa seuraa keskustelukumppaniksi, osaat kyllä puhua, eikä sinun tarvitse keksiä puhuttavaa. Keskustelukumppanin, jonka huomaat oikeasti olevan kiinnostunut aiheesta, olipa se hänelle tuttu ennestään tahi ei. Aikanne puhuttuanne ja keskustelun lomassakin saatatte olla hyvän tovin hiljaa ajatuksissanne, pohtia keskusteltua ja samalla usein tuntea myös yhteyttä hiljaisuudessa, suurempaa yhteyttä kuin silloin kun ollaan äänessä.
Mielenterveyden ongelmat ovat eri juttu, niiden syihin ja seurauksiin en edes halua ottaa kantaa, koska pitäisi olla erittäin perehtynyt toisen ihmisen elämään ja sielun maisemaan ensin. Sen verran rohkenen kuitenkin sanoa, että psyykettä voi kuormittaa se, että olet yrittänyt ja haluaisit olla kuten enemmistönä olevat ekstrovertit, olla sosiaalisempi kuin jaksat, puhua joutavia ja esitellä elämääsi ja kuunnella toisten esitelmiä tekemisistään enemmän kuin jaksaisit. Jos olet introversioon taipuvainen, sinä voit rasittua ja kuormittua siitä, mistä ekstrovertti saa virtaa ja voimaa. Jos vielä yrität olla jotain muuta kuin olet, se kuormittaa psyykeettä lisää, koska tuntee syyllisyyttä erilaisuudestaan.
Ensin on tärkeintä oppia tuntemaan itsensä ja persoonansa, sitten oppia hyväksymään ja arvostamaan itseään sellaisena kuin on. Sosiaalisuudella ei ole mitään tekemistä käytöstapojan kanssa, ihmisen ei tarvitse harrastaa small talkia, jos se ei ole hänelle luontaista. Jos joku ihminen ei tätä ymmärrä, ei hänestä ole ystäväksi.
Olet aivan oikeassa osiossa. Ei Sinun tarvitse keksiä mitään puhuttavaa ihmisten kanssa. Sano vain suoraan, että et tiedä, mistä jutella, mutta jospa Sinä kuuntelet ja annat jonkin toisen puhua. Tässä maailmassa on aina tarpeeksi puhujia, mutta joskus tuntuu niin kuin hyviä kuuntelijoita olisi aika vähän. Eivät mielesterveysongelmat ole kaikille muillekaan ihmisille aivan vieraita. Voit yrittää puhua myös niistä, jos saat suunvuoron. Jos vastapuoli ei ole kiinnostunut, tai ei välitä kuunnella, ei tällainen ihmiskontakti ole sen arvoinen, että sitä kannattaa jatkaa. Sitä paitsi ns. vanhaksi piiaksi jääminen ei ole mitenkään hävettävää.
Kysypä vaikka niilta, jotka ovat olleet naimisissa useammankin kerran. Koska pystyt puhumaan asioista näin asiallisesti, löydät aivan varmasti sukulaissielun, ja sitten teillä vasta onkin kivaa..................
Kiitos vastauksista. Juuh, varmaan pitäisi vaan hyväksyä itsensä semmoisena kuin on mutta helpommin sanottu kuin tehty. Etenkin noi kahdenkeskiset tilanteet voi olla aika vaikeita kun pelkää niitä hiljaisia hetkiä. Toki toikin kyllä riippuu toisesta ihmisestä, toisten kanssa on helpompaa olla kuin toisten.
Poka84: Missähän päin asut? Ois kyllä ihan kiva kirjoitella tästä jos ei muuta.
Tuo on kyllä niin tuttua tekstiä.
Sattumoisin olen itsekin samanikäinen.. Tässä kun olen pari kertaa tavannut yhtä naista. Niin välillä harmittaa kun ei vaan keksi mitään sanottavaa. Onneksi hän on kyllä ollut aika ymmärtäväinen.
Tyttö 84 ja myös 84.
Kerrotte tuntevanne olonne vaivautuneiksi, kun on hiljaisia hetkiä, etenkin uuden tuttavuuden seurassa.
Olette yrittäneet ratkaista "ongelmaa" sillä, että olette yrittäneet opetella puhumaan jotain ja keksimään puheenaiheita. Teillä on kuitenkin jo ikää 30 vuotta, joten varmasti tunnette jo itseänne aika hyvin. Jos toisten kanssa tuntien seurustelu lähinnä p..kaa ja vähän asiaakin puhuen tai vain kuunnelle muiden pälätystä antaa teille virtaa ja energiaa, tuottaa mielihyvää, niin silloin toki voitte opetella sellaisia sosiaalisia taitoja, jotka auttavat osallistumaan tuollaiseen.
Jos taas tunteja kestävät sosiaaliset tilanteet enimmäkseen small talkia ja omia sekä toisten asioita ja tekemisä jauhaen väsyttävät teitä, vaikkette itse niin aktiivisesti osallistuisikaan, niin on aivan turha ruveta opettelemaan "jotain sanottavaa" sellaista sosiaalista käyttäytymistä varten, jota ette tarvitse. Joutuessanne tahtomattanne tuollaisiin tilanteisiin esim. töissä, voitte olla rauhassa hiljaisempia, osallistumatta kälätykseen. Mikäli teiltä tentataan jotain "kuulumisia", opetelkaa sanomaan "kiitos hyvää" tms., mikäli koette epämiellyttäväksi avautua elämästänne kysyjälle. Jokaisella on oikeus ihan itse määritellä kenelle haluaa kertoa, työstään, harrastuksistaan, mistä tahansa elämäänsä liittyen. Utelu ja tenttaaminen on epäkohteliasta, vanha sananlaskukin sanoo, että "uteliaisuus ei kuulu sivistykseen". Small talkin hallinta on tarpeellinen sosiaalinen taito vain niille, jotka nauttivat siitä, muiden sitä ei tarvitse hallita tai harjoittaa.
Toisten seurassa hiljaa olemisesta ei tarvitse olla vaivautunut. Pääsette siitä tunteesta eroon, kun opitte hyväksymään itsenne ja ymmärrätte, että hiljaa oleminen seurassa ei ole huonoa käytöstä, jokaisella on siihen oikeus. Ja kun löydätte oikeaa seuraa ja itsellenne sopivia sosiaalisen kanssakäymisen muotoja, huomaatte että se on teille vapauttavaa ja hyvä olo, kun saa olla hiljaa silloin, kun ei koe tarvetta puhua eikä ole mitään puhuttavaa sillä hetkellä. Me suomalaiset olemme hillittyä kansaa ja monet avioparitkin nauttivat toistensa seurasta pitkiäkin aikoja hiljaisuudessa, olla yhdessä hiljaa voi olla syvä kokemus. Laulussakin sanotaan "hiljaisuus kauneinta musiikkii on".
Kommentoin toki vain omasta puolestani.. Mutta ainakin itselleni se ongelma on siinä että kaipaan läheisempää suhdetta toiseen ihmiseen.
Olisi todella mukava päästä edes alkuun siinä toiseen ihmiseen tutustumisessa jne. Todennäköisesti vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa myös oppisi niitä sosiaalisia taitojakin. Mutta kun ei pääse edes alkuun.
Ei minua haittaa vaikka olisinkin jonkun seurassa kahdestaan eikä kumpikaan sanoisi mitään. Ei ainakaan jos voisin tuntea edes jollain tasolla sellaista varmuutta siitä ettei se haittaa. Aika usein haaveilen kosketuksesta, sellaisesta kosketuksesta joka lähinnä viestii sitä välittämistä. Eihän sellaisessa tilanteessa tarvitsekaan sanoa juuri mitään.
Mutta ennenkuin sinne asti pääsee, täytyy hieman tutustua toiseen.
Eikä kyse ole läheskään aina siitä etteikö minulla olisi jotain sanottavaakin, monesti jälkeenpäin harmittaa kun mieleen alkaa tulla kaikenlaista mistä olisi voinut keskustella.
Tiedän, että itselläni ne suurimmat ongelmat ovat siinä alkuun pääsemisessä. Toisaalta, en vain ole koskaan kahden kesken onnistunut siinä.. Ja varmaan juuri siksi pelkään sitä. Pelko taas omalta osaltaan vielä pahentaa tilannetta.
Voin vain sanoa, että onneksi minulla on jonkinlainen lupaava alku. Ehkäpä tästä vielä tulee jotain, ehkä olen lopultakin onnistunut löytämään jonkun jonka kanssa voisi ehkä jopa onnistuakin.
Hei "myös84".
Ymnmärrän sinua täysin. Kaikki eivät ole räpätätejä ja hiljaisemmalla ajattelijalla alkuun pääseminen voi tuntua vaikeammalta, etenkin kun räpättäjien mallin mukaan pitäisi edetä nopeasti.
Kyllä sinä alkuun pääset, kun löydät sopivaa seuraa, joko livenä tai kirjeenvaihdon kautta vaikka netissä. Jokaisella on ajatuksia, joista hän haluaa puhua ja jakaa.
Epäonnistumisia tulee, jos yrittää liikaa ja yrittää itselleen epäluontevalla tavalla. Hiljaa hyvä tulee.
"...niin ei oo helppo olla tekemissä ns. normaaleiden ihmisten kanssa."
Jep, sama vika vaikka itse en tunne mitään häpeää vähimmässäkään määrin. Oikeastaan päinvastoin: Pitäkää pas.kanne per.kele!
Olen huomannut että kirjoittelet paljon tänne suomi24 ja aina hyvin katkeraan ja negatiiviseen sävyyn. Kannattaisi pyrkiä pääsemään eroon katkeruudesta koska se syö ihmisen sisältä ja jättää vain heikot kuoret jäljelle.
Hyvä huomio :)
Tyttö84 otatko yhteyttä tähän osotteeseen niin voidaan jatkaa sielä[email protected]
älä puhu, kuuntele. sitä ihmiset arvostavat. ota kantaa, jos tarvii ja kiehtoo. oo oma ittes! t. lapin mies
Helpóttaa, kun aika kuluu. Olin kaltaisesi vuosikymmeniä sitten, Nyt olen kohta 60. Suupaltti en halua olla vieläkään.
Hei, Seuraatko aikaasi? Luetko sanomalehtiä? Kuunteletko/katsotko uutisia? Tiedätko mitä maailmalla tapahtuu? Seuraatko säätapahtumia? Entä elokuvia? Tiedätko mistään musiikista mitään? Kansanlauluista, nykymusiikista, klassisesta? Kiinnostaako sinua yleensäkkään yhtään mikään?
Entäs jos alkaisit vaikka oppimaan jostain jotain. Aivan sama mitä. Kokkaaminen, ilmastotiede, elokuvat, musa, yhteiskunta, ulkomaat, kaupungit, matkailu, liikemaailma....
Yksinkertaisesti itse avartamalla maailmaasi, aivan varmasti sieltä aivojen uumenista loytyy keskusteluaiheita.
Eikä kaikkien kanssa tarvitse edes parantaa maailmaa. Riittää kun vain kyselet ja annat heidän hoitaa puhumisen. Kyselyllä sinä itse määräät keskustelun tason.
Luepa oppeliini noista vastauksista perusteellisimpia, niin pääset jyvälle, mistä tässä avauksessa on kyse, Esim aavikon henki, näin se on ja hiljaa hyvä tulee ovat ymmärtäneet yskän ja vastanneet fiksusti.
Kysehän ei ole siitä, etteikö ihmiselä olisi tietoa asioista, kaikilla on. Siitäkään ei ole kyse, etteikö olisi kiinnostunut monistakin asioista. Osa meistä vain on sellaisia, ettei meitä kiinnosta sellaiset puheenaiheet, mitä 90% ihmisistä pääsääntöisesti harrastaa eli tätä yleistä small talkia.
Sitten, kun avaamme suumme, huomaamme että valtaosa jengistä ei halua keskustella aiheesta, joka meitä kiinnostaa, tai eivät oikein tiedäkään siitä mitään. Tai sitten ovat kyllä innokkaita puhumaan asiasta, mutta ovat perehtyneet siihen vaikka median yksipuolisen "informaation" kautta ja toistavat sitä kuin nauhuri, siihen jos tuo laajemman tai toisen näkökulman, joka perustuu syvällisempään perehtymiseen ja tiedon hankintaan sekä omaan ajatteluun, niin ihmiset tuppaa närkästymään, kun ei kuorossa huudetakaan sitä mitä kuuluisi. Kriittisiä tai eri näkökulmia ei oikein suvaita, etenkin kun huomataan, että toinen on perehtynyt paremmin ja laajemmin asiaan.
Avaaja on saanut joiltaki kirjoittajilta hyviä neuvoja, koska hän on ollut kysymystä laatiessaan vielä vähän hukassa, mistä kenkä puristaa. Hän on kokenut, ettei ole keksinyt sellaista puhuttavaa, josta muutkin kiinnostuisivat ja haluaisivat keskustella. Ongelma onkin se, että hän on yrittänyt väärien henkilöiden kanssa. Jos ei välitä puhua p...kaa ja toistaa median propagandaa milloin mistäkin asiasta, tarvitsee syvällisempiä keskustelukuppaneita, jotka ovat avoimia myös monenlaisille mielipiteille ja lisätiedolle aiheesta, jos tulee heille uusia näkökulmia, seuraa joka ei pakonomaisesti täytä hiljaisia hetkiä turhalla puppu jauhamisella ja väsytä toisia liiallisella puhetulvallaan.
On aivan totta että tyhjän jauhamista ei kukaan jaksa kuunnella eikä edes siihen osallistua.
Kuitenkin jollakin kaikkien hyväksymällä aiheella (ei politiikkaa, uskontoa, rahaa) voi aina avata keskustelun. Vaikka kysymällä säästä tai mielipidettä pitkästä talvesta tai jms.
Se on neutraali ja tarpeeksi hyvä tapa aloittaa keskustelu. Kun loytää yhteisen "langan" siitä se jutustelu alkaa. Itse valitsemalla kysymykset voi ohjata keskustelua suuntaan johon haluaa, josta on kiinnostunut. Tai sitten vain kuunnella oppiakseen lisää.
Toisen tuodessa omia ajatuksiaan esiin, siinä vaistomaisesti omatkin ideat tulevat lausutuiksi.
Minusta vain tuntuu että usein olemme aivan liian arkoja sanomaan ne ensimmäiset lauseet.