Oman yrityksen konkurssin jälkeen yrityksistä ( 100 hakem/v ) huolimatta työtön ja täten toimeentulotuen varassa jo kuudetta vuotta. Ikää 59 v.
Ex puoliso kuoli 8 kk sitten. Oli varaton. Hoidin hautajaisjärjestelyt, perunkirjat jne. perustoimeentulotuellani
En saanut senttiäkään avustusta vaikka edellisistä tuli kulua jos jonkinlaista.
Oli aika noloa mennä hautajaisiin farkuissa.
Joulukuussa syntyi ensimmäinen lapsenlapsi jonka ristiäiset nyt tulossa.
Anoin apuja päästäkseni toisella paikkakunnalla pidettäviin ristiäisiin.
Tuli kielteinen päätös.
Maaliskuun alussa täytän 60v.
Anoin apuja varalta että luokseni saapuu onnittelijoita.
Tuli kielteinen päätös.
Ei siis senttiäkään mitään ylimääräistä tukea koko kuusivuotisena tt-tukiaikana.
Voi kun olisin romaninainen… saisin hameavustusta yli 400 ekua per kaksi vuotta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tiedätkö muuten jos et mene orjatöihin ensivuonna niin sinun perustoimeentulosta otetaan 200€ pois ja sitten saat 280€kk!
Vastikkeellinen sosiaaliturva on sellainen ihana juttu!
En kyllä saa nytkään tuota 280 ekua.
Näin koska jyvittävät työmarkkinatuen 13. kuukauden jokaiselle kuukaudelle.
Eli vähentävät tt-tuesta noin 40 ekua per kk.
Ja missähän tuo vastikeellisuuspäätös muka on? Missä sellainen lukkoon lyöty?
Kun ei löydy töitä niin ei.
Poliitikot puhuvat työttömyyden luovan työpaikkoja. Viimeksi Vartiainen eilen TV:ssä.
Miksei työnantajilta kysytä seuraavaa:
Montako vannotte palkkaavanne kutakin tuhatta lisätyötöntä kohden?
Jos työllisten määrä riippuvainen työttömien määrästä ja toisaalta maamme menestyminen työllisten määrästä niin kestävyys- jne vaje asiathan helposti ratkaistavissa kutsumalla maahamme 2 miljoonaa pakolaista.
2 miljoonaa uuutta työtöntä toisi niin paljon työpaikkoja ja työverotuloja että Suomesta tulisi taas tosi rikas.
Voi ku olisin kunnan työntekijä enkä heidän palvelujaan hädässä tarvitseva:
Alla kunnan ohjeistoa kunnan työnterkijöiden muistamisesta.:
""
1.
50 vuotta täyttäville annetaan kunnan hopealaatalla varustettu viiri ja kunkin ao. tahon toimintavaltuuksien puitteissa harkitsema n. 150 euron arvoinen lahja, jos asianomainen on ollut kunnan palveluksessa tai valtuuston jäsenenä, kunnanhallituksen jäsenenä tai lautakunnan puheenjohtajana vähintään 10 vuotta. Muussa tapauksessa annetaan kunnanviraston osoittama kirjalahja, erityisestä syystä myös kunnan viiri.
2. 60 vuotta täyttäville annetaan ao. tahon toimintavaltuuksien puitteissa harkitsema n. 300 euron arvoinen lahjaesine jos asianomainen on ollut kunnan palveluksessa vähintään 20 vuotta. Kunnan viiri annetaan siinä tapauksessa, ettei asianomainen ole sitä aikaisemmin saanut. Muussa tapauksessa annetaan kunnanviraston osoittama kirjalahja, erityisestä syystä myös kunnan viiri.