Lasikuituveneneen reiänkorjaus / laminointi

Pitäisi tukkia lujitemuoviveneen pohjasta vanha vetolaitteen aukko. n. 30 cm x 25cm. Kuinka noin suuren aukon laminointi käytännössä kannattaa tehdä?
111459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Oleellista on laminoida kummaltakin puolelta tasaisesti ja ennen laminointia hioa reiän ympärys viistoksi noin 15--20 cm matkalta reiän ympäriltä. Ensimmäisten muutaman mattokerroksen tukena voi käyttää esim. divinylcell-täyteaineesta tehtyä reiän kokoista palaa, joka on vahattu tai vaikka muovikelmulla päällystetty tarttumisen estämiseksi. Lasikuitumattona kannattaa käyttää vuoronperään kudottua ja katkokuitumattoa. Kannattaa myös laminoida 3--4 mm paksumpi kerros kuin ympäröivä runko, ja hioa sitten laminaatti oikeaan paksuuteen. Mutta todellakin, noin ison reiän umpeenlaminoinnissa tärkeintä on laminoida kummaltakin puolelta reilusti reikää suurempi alue, jotta ei synny "paikkaa", joka sitten voi pahimmassa tapauksessa irrota kokonaan.

Äänestä
  • Reijän paikkaus juuri noin!
    Mutta mitä siihen kohtaan on myöhemmin tulossa? Uusi vetolaite? Vai muutatko veneen peämoottori versioksi?

    Äänestä

Onkohan reiän umpeen laminointi ollenkaan hyvä idea. Mitäpä jos joskus aiot myydä veneesi ja uusi omistaja haluaisi laittaa vetolaittteen takaisin. Arvelisin, että siihen vetolaitteen kumin reikään olisi helppo teettää pultin reikiin sopiva peitelevy ja tiiviste.

Äänestä
  • Peitelevynkin voi laminoida lasikuidusta. Idea ei sikäli ole hullumpi, että uusi lasikuitu voi tarttua puutteellisesti vanhaan.

    Äänestä

  • Bossu kirjoitti:

    Peitelevynkin voi laminoida lasikuidusta. Idea ei sikäli ole hullumpi, että uusi lasikuitu voi tarttua puutteellisesti vanhaan.

    Veneen rungossa ei ole vetolaitteen kohdalla mitään pultinreikiä, eikä sellaisia todellakaan kannata ryhtyä poraamaan.

    Äänestä

  • Ei pultteja kirjoitti:

    Veneen rungossa ei ole vetolaitteen kohdalla mitään pultinreikiä, eikä sellaisia todellakaan kannata ryhtyä poraamaan.

    kyllä se vetolaite on kiinni ollut pulteilla sisäpuolelta, ei siellä ulkopohjassa tietenkään mitään olekaan, siinähän on normaalisti semmoinen liimattu kumi pelkästään. Tarkista veneen sisäpuolelta, niin kyllä pitäisi pultin reikiä löytyä.

    Äänestä

  • pellimies kurusta kirjoitti:

    kyllä se vetolaite on kiinni ollut pulteilla sisäpuolelta, ei siellä ulkopohjassa tietenkään mitään olekaan, siinähän on normaalisti semmoinen liimattu kumi pelkästään. Tarkista veneen sisäpuolelta, niin kyllä pitäisi pultin reikiä löytyä.

    Tarkoitat kai, että rungon sisäpuolella on moottoripeti. Siinä on niitä pultinreikiä, jos moottori ja vetolaite on poistettu. Olisko tässä jutussa kysymys siitä, että moottori poistetaan eikä uutta samanlaista panna tilalle. Silloin moottoripeti kannattaa sahata pois rungosta, jotta rungon saa hiottua lasikuituun asti tasaiseksi ja puhtaaksi. Vetolaitteen reikä tietysti laminoidaan umpeen sekä sisä- että ulkopuolelta. Sitä varten myös ulkopuolelta pitää ottaa gelcoat pois riittävän laajalta alueelta.

    Äänestä

  • moottoripetin pultit kirjoitti:

    Juuri näin. Ei ole mitään aihetta jättää moottoripetiä jasen myötä vetolaitteen kaivoa veneeseen. Peti on liimattu ja laminoitu veneen pohjaan. Sen saa irti sahaamalla ensin mahdollisimman läheltä pohjaa ja hiomalla loput.

    Äänestä

  • Irti vaan kirjoitti:

    Aivan niin. Vetolaitteen reiän umpeen laminointi on paljon helpompi toteuttaa ja tehdä luotettavasti, jos se tarpeettomaksi jäänyt moottoripeti on poistettu kokonaan ja rungon sisäpuoli tasoitettu.
    Jos lasikuidun laminointi ei ole ennestään tuttua, youtuben videoista voi olla apua. Tässä kohtuullisen hyvä opetusvideo:
    http://www.youtube.com/watch?v=gGr-OsUdf0A

    Äänestä

Miksi?

Äänestä
  • Aloittajalle tarkennuksia laminoinnista. Tärkeintä on hioa reijän reunat viistoiksi kuten yllä mainittiinkin, mutta suurimmalta osalta ulkoa sisäänpäin.
    Hionnan tarkoitus on nostaa vanhat kuidut esiin ja siten lujittaa rakennetta kun uusi matto liimautuu siihen kiinni. Sisäpuolelle samanlainen hionta mutta ei niin syvä kuin ulkopuolelle. Aloita työ sisäpuolelta laminoimalla kudottu kangas reikään sisäpuolen hionnan pohjan tasalle. Voit käyttää irrotusaineella käsitelyä vanerin palaa ulkopuolen hionnan pohjan tasalla, jotta saat kankaan pysymään suorana.
    Kun se on kuivunut irrota ulkopuolen vaneri ja hio pinta ja viisteet siistiksi. Aloita laminointi ulkoapäin siten, että laminoit aina yhden kankaan kerrallaan ja annat kuivua kunnolla (ottaen huomioon lämpötilan- mieluiten yli 20C) ja hiot välillä pinnat karkealla paperilla.
    Muutaman kankaan jälkeen käy laminoimassa sisäpuolelle samalla tavalla. Tärkeätä on tehdä työ rauhallisella tempolla ettei lämmöt nouse ja heikennä lujuutta. Kun olet saavuttanut ainevahvuuden sivele paksu kerros sopivan väristä Gelcoattia paikan päälle.
    Tämä koskee siis umpilaminaatti pohjaista venettä. Muista rullata tarkasti ilmakuplat pois kun teet laminointityötä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sunwind27 kirjoitti:

Pitäisi tukkia lujitemuoviveneen pohjasta vanha vetolaitteen aukko. n. 30 cm x 25cm. Kuinka noin suuren aukon laminointi käytännössä kannattaa tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu