Jotkut ei kai uskalla nukkuakaan, kun joku kukkasen ranko voi kuolla sillä aikaa.
Ei huonekasveja tarvitse tarkkailla koko aikaa eikä "hoitaa".
Kasvukaudella kun antaa lannoitetta ja vettä riittävästi ja talvella niukasti vettä, ne voi ihan hyvin ihan itsekseen.
Hössönpössön teidän ylihuolehtimiselle !
5
230
Vastaukset 5
- k_kk_
Kyllä niitä kannattaa aina välillä tarkkailla, että huomaa ajoissa jos on tullut punkkeja tai muita tuholaisia. Koko ajan ei tosiaan tarvitse kasveja tarkkailla, mutta silloin tällöin tehtynä se tarkkaileminen on ihan järkevää.
Joskus on myös hyvä viedä kasvit pesuhuoneeseen ja pestä niistä käsisuihkun avulla pölyt pois, kasvit kun eivät ihan itsekseen pölystä puhdistu. - 8+16
Ei ole koskaan ollut yhtäkään punkkia tai muuta tuholaista ollut kukkasissa.
Jos joku sattuis voimaan huonosti, niin voi heittää roskiin ja ostaa vitosella uuden.
Ei kukkasia niin vakavasti kannata ottaa, vaikka niistä tykkäis "yli kaiken".- k_kk_
Kaikille kukat eivät ole kertakäyttötavaraa, jotka heitetään roskiin heti kun ne näyttävät voivan huonosti, eikä vaivauduta edes ottamaan selvää miksi ne voivat huonosti.
Tekokukat sopivat parhaiten ihmiselle joka ei osaa tai viitsi hoitaa kukkiaan. Ne pärjäävätkin ihan itsekseen, ei tarvitse edes kastella!
- k - k - k - a
Minäkin suosittelen tekokukkia kaikille ylihuolehtivaisille !
Muitten kukat rehottavat ihan itsekseen lannoittella ja vedellä.- niitä näkee
On vaan melkoinen ero, että kukka kukoistaa tai rehottaa miten sattuu. Tulee maksamaankin jos parikymmentä kukkaa uusii vaikka joka toinen vuosi. Sama parvekkeella tai pihalla, kesäkukat tulee maksamaan paljon enemmän kuin perennat, mutta molempia voi käyttää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1551428Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1281150Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216859- 64772
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus58648- 47572
- 34564
- 52562
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt187548En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä
Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o29542