itselläni ollut melko samanlainen kokemus. Kannabiskokeilun jälkeen sain ikäänkuin kohtauksia, joissa pulssi nousi kovaksi, ahdisti, pelotti, vaikea hengittää ja luulin melkeinpä, että kuolema tulee. Luulin aluksi, että sydämessäni olisi vikaa ja asia tutkittiin. Sydän todettiin kuitenkin hyväksi ja kohtaukset jatkuivat.
Keskustelin tästä luottoystävieni kanssa ja yhdellä heistä oli ollut lapsena paniikkihäiriö ja hän kertoi omista kohtauksistaan. Seuraavan kerran kun itselleni tuli kohtaus niin tajusin, että paniikkikohtaushan se on. Olen harjoitellut ottamaan sen haltuun mieleni avulla. Rauhoittelen itseäni ja keskityn johonkin aivan muuhun.
Itselläni oli tuolloin myös todella vaikea elämäntilanne. Kun sain elämäni kuntoon niin kohtauksetkin loppuivat. Eli vinkkini on, että asiat kuntoon ja sitten taistelemaan kohtauksia vastaan! Itselläni ne loppuivat melko nopeasti. Vieläkin joskus tulee, mutta saan ne haltuun helposti ikään kuin vähän meditoimalla!
Tsemppiä!
0Äänestä
stressaantunut
kiitos!
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei,