Seniorit YLE toimii ruotsalaisten hyväksi

YLE:n ohjelmat alkaa olla nykyään paskoo ja erittäin huonoa ruotsalaista ohjelmistoa.
Uskoisin tuon johtavan siihen että halveksunta kaikkea ruotsalaisuutta kohtaan vain
lisääntyy ja syy on YLE:n toiminta ruotsittajana ja mainostajana ruotsille.
8170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

MItä tekemistä vieraanvaltion sutenääreillä on Suomen hallituksessa ja yleensä
eduskunnassamme? (Ruotsalainen kansanpuolue)

Äänestä

Itse asiassa ruotsin pakkosyöttö on onnistunut erittäin huonosti, ja suurimmassa
osassa Suomea kaksikielisten määrä on prosenttiyksikön tarkkuudella nolla prosenttia.

Nyt kannattaisi tarkistaa toimintatapoja tai sitten unohtaa koko tuo lahjonnalla ja suurella rahalla aloitettu käännytystyö ja aloittaa homma vaapaassa kielivalinnasta.

Kansalaisille voisi myös perustella vaikka, miksi jokaisen on opiskeltava pakolla kieltä jota kukaan ei puhu, kukaan ei ymmärrä, kukaan ei tarvitse eikä kukaan halua opiskella Suomessa? Pitääkö suomenkielisten pönkittää pientä vähemmistönkieltä ja menettää
siihen tärkein opiskeluaika jota tarvittaisiin tärkeämpien kielien opiskeluun?

Äänestä

Pakkoruotsituksen takia hukkaan mennyt opiskeluaika kuka korvaa sen?

Äänestä

Me kansalaiset joudumme pakolla maksamaan Ylelle veroa ja mitä siitä saa vastineeksi?

Vastaisinko omaaloitteisesti näin me saamme YLE:tä vääristeltyä tietoa ja tarkoitushakuista ruotsituspropagandaa.

Moni on varmaan huomioinut ohjelmien laadun huonomisen entisestään vaikka rahaa pitäisi nyt pakkoverotuksen tiimoilta olla paljon enemmän mitä oli lupamaksujen aikana?

YLE:n touhut on jo nyt semmoisia, että ei eläkeläisenäkään sieltä ole mitään
iloa ajankuluksi mukavia ohjelmia ja ruotsalaisia ohjelmia ei kiinnosta katsoa eikä
kuunnellä Radiostakaan mitättömiä pakkouutisia ruotsista.

Äänestä
  • Pakkoruotsituksen takia hukkaan mennyt opiskeluaika kuka korvaa sen?

    Kuka korvaa pakkoruotsituksesta koituvat menetykset?

    Äänestä

Kysymys kuka korvaa ajan mikä kului pakkoruotsitukseen?

Äänestä

" Suomen rannat ovat sotkuisimmat?" YLE:n femmalla kerrottiin suomalaisten
sotkevan töryillään Itämeren rannikkonsa.

http://svenska.yle.fi/artikel/2014/02/27/finlands-strander-skrapigast-kring-ostersjon

YLE voisi kertoa myös sen mikä kieliryhmittymä asustaa pääväestönä noilla
rannoillamme? YLE Femman suomalaisiin kohdistuva uutisointi on tarkoituksellista
mollaamista sillä eihän suomenruotsalaiset itse ole tuossa uutisoinnin kohteena
vaan siinä tarkoitetaan suomenkielistä kansaa.

Äänestä
  • Näin me saamme YLE:ltä vääristeltyä tietoa mikä on tarkoitushakuista ruotsituspropagandaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Musta Kalle kirjoitti:

YLE:n ohjelmat alkaa olla nykyään paskoo ja erittäin huonoa ruotsalaista ohjelmistoa.
Uskoisin tuon johtavan siihen että halveksunta kaikkea ruotsalaisuutta kohtaan vain
lisääntyy ja syy on YLE:n toiminta ruotsittajana ja mainostajana ruotsille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu