Uni, jossa n.15vuotta sitten edesmennyt koirani.

White_Black_Dog

Siis olin n. puoli vuotta, kun meille tuli koira nimeltä: Nagai (nimi muutettu). Olin siis niin pieni etten muista edes tätä koiraa, mutta se myrkytettiin 6-vuotis päivänään. Nagai oli todella uskollinen, ja kaunis, niinkuin unessani jonka näin hetki sitten. Nagai siis myrkytettiin, ja syyllistä ei ikinä saatu kiinni,mutta perheeni epäilee yhtä sukulaistamme, jolla olisi ollut motiivi kostaa,,ei siitä sen enempää,,,Nagai kävi n. puoli tuntia ennen kuolemaansa hyvästelemässä minut, jonka jälkeen alkoi traagiset hetket :(
Olen nyt 15,,kohta 16, ja tämä edellinen oli siis totta, mutta nyt alkaa uni, jonka näin viime viikolla , ja johon toivon selityksiä.

" Olin veljeni ja äitini kanssa pimeässä metsässä, ja pyöräilimme pientä kinttupolkua pitkin. Sanoin jotain veljelleni ja hän suuttui, ja lähti pois. Emme tienneet äitini kanssa minne pitäisi mennä, mutta käännyimme ympäri. Olin jo todella huolissani, kun oli vain pimeää kuusimetsää ympärillä, veljeni oli kateissa, ja emme tienneet missä olimme. Silloin Nagai tuli metsästä, ei vilkaissut minua, vaan tuli eteeni ja lähti kävelemään polkua. Se oli uskomattoman kaunis, mutta laihtunut. Lähdimme seuraamaan ja pääsimme takaisin hiekkatielle. Nagai odotti että löysimme äitini kanssa pikkuveljeni. Kun pikkuveli löytyi, Nagai muuttui jotenkin alakuloiseksi, eikä katsonut veljeäni eikä äitiäni, vaan katsoi suoraan SYVÄLLE SILMIINI, ja tuli eteeni istumaan. Se katsoi koko ajan silmiini, tassutti kaksi kertaa oikean puolen jalkaani, ja lähti."

Se oli todella koskettavaa, enkä vieläkään voi ymmärtää miten onnellinen olen että sain nähdä sen vielä unessani..Toivottavasti en viimeistä kertaa, sillä se tuntui herätessäni kuin hyvästi jätöltä.

3

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aallokossa

      Onko pikkuveljesi murrosiässä? Silloin hänen kanssaan voi olla vaikeaa ja teidän voi olla vaikea ymmärtää häntä. Uni voi kertoa kuin jäähyväisistä, että pikkuveljestäsi on vähitellen tulossa sinulle veli ja sitten nuori mies ja sinun on muutettava asennettasi häneen. Ehkä koiran käytös kehottaa sinua katsomaan veljeäsi eri lailla. Tai ehkä jokin myrkyttää hänen mielensä? Tässä on niin monia mahdollisuuksia riippuen monen monista asioista ja uni voi kertoa sinusta itsestäsikin. Ehkä sinulle johtuu jotain mieleen tästä.

      • black_white_dog

        hmm.. Voisi olla mahdollista :)


      • unieläimet
        black_white_dog kirjoitti:

        hmm.. Voisi olla mahdollista :)

        Olen nähnyt myöskin unta pitkään ikään ehtineestä koirastamme, jolle eläinlääkäri antoi armopiikin. Näin isolla aukiolla heinikossa lepäävän koiran, joka katseli meidän, ryhmämme suuntaan.
        Kutsuin monirotuistamme nimeltä. Nuolena se pinkaisi jalkoihini. Kikki ihmiset ja eläimet ovat ovat jotenkin paremman näköisiä uniolentoina kuin eläessään.

        Tänä syksynä näin unessa mustan noutajan. Sekin jo pois elävien kirjoista. Ei ollut omamme, mutta pidin tuosta hienosta koirasta erikoisen paljon. Kävin sitä omistajan luvalla ratsuttamassa. Unessa koira oli kookkaampi, turkki hoidetumpi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2896
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2450
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2220
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      19
      2049
    5. 171
      1862
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1856
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1807
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1746
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      134
      1546
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe