Pääsenkö eläkkeelle ;) -kysymys

Seyksjaainoalaatuaan

Nyt se vasta loksahti. Eläköitymisen autuus nimittäin. Olisihan se varsin mukavaa nostaa eläkettä joka kuukausi ilman että ilmoittautuisi mollissa. Ei olisi pelkoa sossuista vaan vakaa ja säännönmukainen tulo, jonka lisäksi voisi välillä ansaita extraa. Ehkä voisin perustaa yrityksen, jonka kautta voisin tehdä laillisesti extraa, eikö? Ei tarvitsi ottaa ongelmaa pätevöitymisestä ja yrittämisestä kun voisi vain tehdä mitä pyydetään maksua vastaan. Lopputulo olisi eläkettä.

En ole käynyt vuosiin lääkärissä, mutta veikkaan että sieltä about seitsemän vuoden takaa löytyy kaikki mahdolliset äffät, jotka voi skitsoille antaa. Onhan tässä saanut nauttia yhteiskunnan tarjoamista psykologisista keinoista ja menetelmistä, ja vasta nyt tajusin että turhaan kai minä tässä enää käpristelen. Kova on kallo, mut hei, ehkä eläkkeellä olisi hauskempaa ;) Ehkä puoli Suomea olisi tyytyväisempi, jos hakisin eläkettä, vai kuinka?

Kysymykseni siis kuuluu, että pääsenkö eläkkeelle vaikka sillä perusteella että lääkäri katsoo minun olevan skitso, vaikka itse en kokisi mitään siihen liittyvää ongelmallisena? En ole edes papereita lukenut, mutta veikkaan että sieltä löytyy lottovoitto. Aika paha olis jos joutuisin nyt taas töihin, siis eläkkeen näkökulmasta, mutta voisinhan minä tässä käynnistellä prosessia varmuuden vuoksi, jos vaikka töitä ei löytyisi.

Pitääkö siis käydä uudelleen lääkärissä, vai voinko ottaa paperit mielenterveystoimistosta ja käydä yksityisellä sanomassa papereiden kanssa vaikka että... Joo, söin jotain lääkettä joka tuhosi aivoja ja nyt vinkuu korvissa asti ;) Maali ei haise, eikä masenna, mutta jos minulla ei ole sairauden tuntoa niin onko sillä mielipiteelläni mitään väliä? Pääsenkö eläkkeelle?

Entä voinko olla puhumatta mitään psykologisista keinoista ja menetelmistä.... ja puhua mieluummin että mua seurataan, plääh jotain tunne juttuja... Kuulen esim että ympärillä jatkuvasti puhutaan minusta... Jne. En nyt kaipaa mitään hoitoja enkä lääkkeitä, mutta koska skitso puhkeaa stressitilasta niin voisin olla vaikka kohtaamatta normaalielämän asioita ja paeta niitä eläkkeelle.

Siis pääsisinkö eläkkeelle, jos hakisin niinku noin vain? Eikai minun pidä osallistua mihinkään kuntoutukseen tai hoitoihin? Viihdyn ihan mukavasti arjessa, ja tommonen ilmainen perustulo kelpaisi. Yrittäjänä voisi sitten vaikka kokeilla tienata yhdestä jos toisesta jutusta. Ei tarttis osallistua mollin juttuihin.

Vastatkaas asiantuntijat ihan rehellisesti. Vai pitääkö mennä karenssiin ja sossuun.

34

435

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Urpo Arpa

      Hyvä kysymys. En tiedä.

      Mene sosiaalitoimistoon ja hae toimeentulotukea. Veronmaksajat kyllä elättävät sinut. Otat kaiken irti vapaasta ajasta ja nautit kuukausitulosta. Ei omaisuutta, ei huolehdittavaa. Elämä sossussa tekee autuaaksi.

      • Tervehtien

        Ei se noin vaan kävisi. Vaikka vaan kykenisit esittämään tuollaista, niin johan jossain sinulla liiraisi, ei normaali ihminen kyllä käyttäydy noin, ei vaikka haluaisikin lorvailla.
        Eli kyllä olisi oikeasti parempi kun lääkäri passittaisi sinut oitis sairauslomalle, sillä tuo ei olisi normaalia käytöstä, ei missään tapauksessa filmaisit tai et.

        Mutta eläkettä et kyllä saisi. Ehkä muutama kuukausi sinulla voisi vierähtää mielisairaalassa ja kukaties siellä kuntoutuisit hyvinkin työkuntoiseksi.

        Sosiaalitoimisto ei ole hyvä ratkaisu myöskään, se kun tahtoo joka lapun ja laskun ja kaikki tiliotteesi, haluatko yhteiskunnan valvovan silmän alle, sekös olisi vapaata ja rentouttavaa.

        Kyllä se on niin , ettei oikotietä onneen ole. Vaan se on hyvämieli hyvin tehdystä työstä, liitettynä sopivassa määrin vapaa-aikaan.

        Oikeasti sairaille eläke on nöyryytyksen loppu, kivulle- ja jaksamiselle helpotus, sekä taloudellinen menetys vailla vaihtoehtoa.

        Joten vanha diagnoosi ei käy. Onnea sinulle ja muille, tehdään kaikki parhaamme ei enempää, eikä vähempää.

        Tarvittaessa käy lääkärissä se on kaikille etu.

      • Aloittaja aalla
        Tervehtien kirjoitti:

        "Tarvittaessa käy lääkärissä se on kaikille etu."

        Älä unta näe ;) mut eläkkeelle, autuaan vapaaksi tekevälle taipaleelle voisin lähteä :)

      • Aloittaja aalla

        Toihan olisi hyvä ;)

    • Häpeä!

      Älä unta näe !

      • Aloittaja aalla

        Saahan sitä ainakin haaveilla tai nähdä unta ;)

    • Lue, saat vastauksen

      Oletko lainkaan lukenut näitä viestejä.

      • Aloittaja aalla

        Siis ketjuni? Kyllä, juuri nyt, mutta en ole vielä saanut haluamaani vastausta.

        Olenko lukenut eläkepalstaa? En.

    • Töihin!

      Et pääse!

      • Aloittaja aalla

        Miksi en pääsisi ;) voihan sitä tehdä niitä pimeenä?

    • Ei leikin asia

      Koettapa ja kerro onnistuitko. Tulet huomaamaan yhtä ja toista, se olisi sinulle hyvin opettavainen kokemus.
      Tuon jälkeen tietäisit, että jokainen joka on työkyvyttömyyseläkkeellä, on todellisuudessa työkyvytön ja monet arkikyvyttömiä, toisista riippuvaisia selvityäkseen arjesta, toiset fyysisesti ja toiset henkisesti.

      Työkaverini epäili aina, jos joku oli sairaslomalla tai työkyvyttömyyseläkkeellä, kaikki hänen mielestään oli lintsareita,
      Työkaverini sai opetuksen oikein kantapään kautta vaimonsa sairastuttua, ja hänen joutuessaan omaishoitajaksi. Vaimo ei puhu, ei liiku, ei muutenkaan kommunikoi.

      • Kerropa itse kokemus

        No näitä juttuja täältä lukiessa, siis muista ketjuista, käy ilmi että osa "työkyvyttömistä" painaa pimeänä ihan hulluna. Tiedän myös itsekin tapauksen, jossa "työkyvytön" selkä-niska vammainen nostelee ihan tuosta vain raskaita taakkoja. Että se siitä selkä-niska kyvyttömyydestä.

        Mut se tulisi yhteiskunnalle halvemmaksi jos olisin vaikka työkyvyttömyyseläkkeellä. Nimittäin, ei tarvitsisi käydä työvoimatoimistossa ja kuluttaa julkisia menoja niihin laitoksiin vaan saisin aina melkein kuin kansalaispalkan. Sen lisäksi voisin painaa ihan täysillä virallista työtä ja ilmoittaa eläkkeen maksajalle tulot, jolloin eläke vähenisi tai sitä ei tulisi ollenkaan. Mikäli ei olisi tuloja, olisi aina eläke. Ei tarvitsisi käydä työvoimakoulutuksissa eikä missään muussa hömpässä.

        En nyt ihan viitsi kokeilla jyrkänteeltä hyppyä, ja siksi kyselenkin muiden mielipiteitä ja kokemuksia. Eikös se eläke ole ihan mukava juttu. Ei piinaa enää mistään vaan vapaus, ja työnteon vapaus nimenomaan. Nythän työtön ei saa tehdä työtä - edes ilmaista, omin luvin.

      • Kukapa nyt leikkisi?

        Muuten, kerropas mitä minä huomaisin? Minkä suhteen? Senkö, että eläkkeellä olo ei ole hauskaa, vai sossun luukulla?

      • Näkökulmaa
        Kerropa itse kokemus kirjoitti:

        No näitä juttuja täältä lukiessa, siis muista ketjuista, käy ilmi että osa "työkyvyttömistä" painaa pimeänä ihan hulluna. Tiedän myös itsekin tapauksen, jossa "työkyvytön" selkä-niska vammainen nostelee ihan tuosta vain raskaita taakkoja. Että se siitä selkä-niska kyvyttömyydestä.

        Mut se tulisi yhteiskunnalle halvemmaksi jos olisin vaikka työkyvyttömyyseläkkeellä. Nimittäin, ei tarvitsisi käydä työvoimatoimistossa ja kuluttaa julkisia menoja niihin laitoksiin vaan saisin aina melkein kuin kansalaispalkan. Sen lisäksi voisin painaa ihan täysillä virallista työtä ja ilmoittaa eläkkeen maksajalle tulot, jolloin eläke vähenisi tai sitä ei tulisi ollenkaan. Mikäli ei olisi tuloja, olisi aina eläke. Ei tarvitsisi käydä työvoimakoulutuksissa eikä missään muussa hömpässä.

        En nyt ihan viitsi kokeilla jyrkänteeltä hyppyä, ja siksi kyselenkin muiden mielipiteitä ja kokemuksia. Eikös se eläke ole ihan mukava juttu. Ei piinaa enää mistään vaan vapaus, ja työnteon vapaus nimenomaan. Nythän työtön ei saa tehdä työtä - edes ilmaista, omin luvin.

        Tulitko ajatelleeksi, että tämä joku joka nosti jotain raskaita juttuja jossain joskus ja joka oli työkyvyttömyyseläkkeellä.
        HALOO! Oletko tullut huomanneeksi, että työ on työ ja sitä tehdään lähes 40h viikossa, ja työ tahti on aina lasissa 100 fyysisesti raskaissa töissä.
        Kaularangan ja selän ongelmat pahenee myös istumatyössä, sekä liukuhihna työssä. Entä kyyryssä huonoissa asennoissa työkentely kylmissä ja kuumissa oloissa. Pahat kiertoliikkeet ja kädet yläasennoissa työskentely, jatkuva toisto työ.
        Potilas tai lastenhoito työ jossa vaarantaa potilaan tai lapsen terveyden oman fysiikan pettäessä. Kaularangan ja selän ongelmat vaarantaa henkilön oman turvallisuuden. Selkä ja Kaularangan ongelmat sähkömiehillä, jotka työskentelee pylväissä, metsurit jne....
        Kaularangan ja selän ongelmat taloustöissä, keittiöissä jne.....

        On aivan eri juttu jos tilapäisesti tekee jotain fyysisesti raskasta. Mistä tiedät mitkä kivut tulevat siitä jälkikäteen, mutta joskus on pieni pakko ja kun ei ole työelämässä, niin on aikaa parannella ja palautua. Kaikki ei ole aina, sitä miltä näyttää.

        Kyllä se on fakta, jos pääset noistä mainitsemistasi seikoista eläkkeelle, niin ne on ollut todennettavissa

      • aloittaja aalla
        Näkökulmaa kirjoitti:

        Toki näkökulma tuokin. Mutta tiedän myös tapauksen jossa henkilö kärsii selkäkivuista mutta ei pääse eläkkeelle. OK en tietenkään tiedä ja osaa verrata tapauksia. Ajattelin vain että mitenkähän se oikein on?

    • Ei kivaa : (

      Ei ole kivaa olla työttömänä, se masentaa ja laskee omanarvontuntoa.

      Ei ole kivaa kun joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle, kun silloin on oikeasti sairas.

      Ei ole kivaa jos on syrjätynyt yhteiskunnasta.

      Ei ole kivaa ja on suorastaan epäinhimillistä jos ei pääse sairaat eläkkeelle, ja sitämyöten mielkin sairastuu.

      Ei ole kivaa kun jotku kuvittelee omiaan.

      Ei ole kivaa kun itse epäilee muita,

      Ei ole kivaa olla syyttä suotta keteuden kohde.

      Ei ole kivaa karehtia.

      Ei ole kivaa menettää työkykyään.

      Ei ole kivaa sairastaa.

      Kivaa olisi jos olisi hieman ymmärtäväisempiä ja armollisempia toisia kohtaan.

      • Aloittaja aalla

        Toisaalta, se voi olla omista ajatuksista kiinni. Ei kannata antaa toisten tai jonkun ihmisen tai asian manata itseään depression puolelle. Ei ole kivaa?

        Kivaa on -- Aamulla ajoissa ylös ja lenkille.
        Kivaa on -- Sitten aamukahvi ja munat ja pekonit
        Kivaa on -- Suihku ja nettikommentointia
        Kivaa on -- Nukkuu ihan luvalla vaikka päiväunet, jos tarvitsee.
        Kivaa on -- Päiväkahvi ja välipalaa
        Kivaa on -- Iltapäivälenkki
        Kivaa on -- Nettikommentoitia
        Kivaa on -- Iltalenkki ja suihku
        Kivaa on -- Tuhti iltaruoka
        Kivaa on -- Nukkumaan
        Kivaa on -- Uusi aamu!

        Siis työttömän arki voi olla kivaa!

        Jos ei kykene töihin, eikö silloin nimenomaan ole helpotus kun pääsee eläkkeelle. Mikä itku ja hammasten kiristys olisikaan jatkaa töitä?

        Sairaus on mahdollisuus parantumiseen

        Työkyvyttömyys on mahdollisuus kuntoutumiseen

        Kade on mahdollisuus ymmärtää itseään

        Toisten epäily on mahdollisuus ymmärtää maailmaa

        Omiaan kuvittelu on mahdollisuus ajattelun kehittämiseen

        Epäinhimillisyys on mahdollisuus ottaa askel inhimillisyyttä kohden

        Yhteiskunnasta syrjäytynyt on mahdollisuus syrjäytyneen auttamiseen

        Armollisuus ja ymmärtäväisyys toisia kohtaan on mahdollisuus saada osakseen armollisuutta ja ymmärtäväisyyttä

        8888888888
        888888888888888888
        888888888888888888888
        88888888888888888888888
        888888888888888888888888
        88888….888….88888888 888
        88888….888….88888888 888
        88888….888….88888888 88
        88888888888888888888 8
        88….8888888888….8888
        888….8888888….888888
        88888………….88888888
        88888888888888888888

    • Olet ok syyt muualla

      Toki ei se elämä siihen lopu jos jäät työttömäksi tai joudut jäämän ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle.
      Mutta kyllä se omakohtaisen kokemukseni mukaan nakertaa mieltä, vaikka olisikin oikea ja ainoa ratkaisu.

      Harva haluaa olla työtön.
      Vielä harvempi työkyvytön.

      Alkuiskun jälkeen, kyllä se elämänilokin sieltä palaa.

      Toiset työttömät kehuskelevat etteivät tahdo töitä, kun pärjäävät muutenkin. Mutta se on usein peitetarina, koska on vaikeaa jopa itselle saati toisille tunnustaa ettei ole saanut työtä tai on irtisanottu. Sitä helposti alkaa kuvittelemaan valheellisesti, että hänessä on jotan vikaa ja tuntee itsensä helposti muita huonommaksi.

      Mutta Jaska! ei se maailma niin pyöri, enkä mä voi tässä työksi muuttua.
      Työnvähyydestä, kilpailukyvystä ja tuottavuuden maximoinnista se on kiinni, ja tekee ne tuolla maailmalla se paljos edullisemmin.

      • Aloittaja AAAlla

        Aloituksessa totesin: nyt se vasta loksahti. Tarkoitin juuri sitä että silloin ennen muinoin oli oman mielenterveyden ja muun kannalta ehdoton vaatimus että teen töitä enkä kaipaile mitään eläkettä. No, silloin oli töitä, mutta ei nyt viimeiseen vuoteen. Ja tiedän oikeasti mistä kaikki syy/seuraus on "kotoisin".

        Itse asiassa tätä s24:ää seuratessani olen lukenut muiden kokemuksia, lukenut uutisia työmarkkinoista ja muusta, seurannut myös lakien etenemistä yms.
        Samalla olen tajunnut että monelle olisi oikeasti eläke, tai kansalaispalkka parempi vaihtoehto.

        Sellainen vaihtoehto, joka ei kieltäisi työn tekemistä vaan mahdollistaisi sen henkilökohtaisella tasolla tarpeen mukaan. OIkeasti uskon ja haluaisin uskoa että nyt ajettava vastikkeellinen sosiaaliturva olisi askel työttömyyden oikeanlaiseen hoitoon. Vielä viime vuonna ei työtön saanut tehdä töitä - edes vapaaehtoista ja ilmaista.

        Helpoin vaihtoehtohan on yksinkertaisesti haaveilla eläkkeestä - säännöllisestä tulosta ilman vastiketta kuitenkin niin että saa perustaa vaikka yrityksen ja työllistää itsensä ilman eläkkeen menetystä. Kysymys on siis vapaudesta eikä sen riistosta.

        Tulot vähentäisivät eläkettä, mutta säännöllisen tulon puuttuessa eläke toimisi kansalaispalkkana. Eläkkeen voisi myös laittaa seisomaan silloin kun työllistyy pitempiaikaisesti - ja jos työllistyy yhä ja onkin työ- että toimintakuntoinen voi eläke loppua kokonaan ja yritystoiminta kehittyä ja kasvaa.

        Sikäli kun eläke ei ole mahdollista - toivoisin oikeasti todella että nykyiset muutokset etuuksiin johtaisivat ihmisten työllistymiseen tai yrittäjiksi ryhtymiseen.

        Aktivointilisät ja viikottainen tunti päivässä ei mielestäni saa olla esteenä oikean työn ja toimintakyvyn ylläpidolle. Uhka omasta hyvinvoinnista johtaa sanktioihin ja toimenpiteistä kieltäytymiseen. Ei kai se saa olla muutoksen päämäärä?

        Siksi asioista pitäisi päästä sopimaan niin työttömän kuin työnantajankin näkökulmasta. Jos työnantaja haluaa esim. seurakuntayhtymässä tarjota pihasiivous yms apulaiselle paikan 6tuntia viikko, ja se sopisi työyhteisölle että työttömälle, että työ tehdään parityönä palkatun kanssa esimerkiksi yhden päivän aikana niin miksi rangaista työtöntä ja kieltää sellainen mikä olisi tarkoituksenmukaista?

        Mielestäni työ voi olla ulkoistettu myös talohuollolle, joka ottaisi seurakuntayhtymään tulevan työttömän esim. päiväksi siivoustöihin - eli työnantaja on srkyhtymä, mutta työnohjaus tulee yksityisen yrityksen puolelta. Miksi työtöntä pitäisi kuljettaa mukana joka päivä vain yhden tunnin ajan?

        Miksi työtön ei voisi tehdä päivää töitä, etsiä muun ajan töitä ja esim. jossakin vaiheessa käydä toisena päivänä jumpassa ja kolmantena työnhakukurssilla. Miksi integrointi pitäisi pakottaa tiiviiksi? Mitä sillä muka saavutetaan sellaisten kohdalla, jotka kulkevat omia polkujaan. Eivät he muutu tai muunnu muuksi?

        En tiedä mitä toi Jaska tarkoittaa, koska en muista juuri mitään Jaska Jokusesta, mutta varmaan se oli sitten joku lorvailija?

    • näinhän se onnistuu

      Tositarna elävästä elämästä. (ystäväni) Sai kolme kertaa hylkypäätöksen eläkehakemukseensa.(sekä eläkeyhtiöltä että kelalta)

      Haastoi molemmat oikeuteen. Seuraus. Kumpikaan ei lähtenyt käräjöimään vaa myönsivät eläkkeen...

      Niin että näin kannattaisi kokeilla..

    • Elätit piipittää

      Tottakai saat eläkkeen, minkälaisen haluaisit? Yhteiskunta tarvitsee juuri kaltaisiasi selkä suorassa kulkevia henkilöitä.
      Kuulut siis siihen isoon ryhmään joka piipittää joka helevetin asiasta kun sattuu pieniä vastoinkäymisiä elämässa. Koita vähän pahvi katsella ympärillesi ja oivaltaa tätä maailman menoa muualtakin kuin sieltä oman sängyn alta.
      Sitäpaitsi saunan takana on aina tilaa jos ei ala hommat kiinnostaan.
      Täällä on melkoinen määrä oikeasti sairaita jotka eivät eläkkeelle pääse syystä tai toisesta eikä ole työkykyisiä vaikka haluja olisi.
      Pelkkiä paaskanjauhajia näyttää riittävän.

      • Aloittaja aalla

        Se oli varmasti näkemyksesti… mutta, jospa he, jotka eivät ole päässeet eläkkeelle, eivät ole päässeet ihan oikeasta syystä, ja jospa minun tapauksessa olisikin sellainen syy että pääsisin, tai olisin päässyt, mutta en suostunut koska halusin tehdä töitä, ja nyt töiden loputtua voisin ihan mielelläni lähteä sinne eläkkeelle kuormittamasta työvoimatoimistoa ym. Eikö se olisi paljon järkevämpää?

        Millaiseksi sellaista sanotaan, jota yritetään ajaa eläkkeelle, mutta joka ei lähde vaan tekee töitä? Elätiksikö? Ei minun mielestä. Mutta sellaisella toisten ihmisten "epämukavalla" käytöksellä ja valituksella voi saada sen aikaiseksi että ehkäpä sitä kannattaakin lähteä, jos muut/toiset/jotkut niin haluavat. Olisihan silloin monella paljon mukavampi olla? Että kuka se oikeastaan piipittää???

      • Sivusta seurannut
        Aloittaja aalla kirjoitti:

        On eri ammatin edustajissa, on työttömissä, sekä ihmisissä yleensä, joka lähtöön sellaisia, ettei usko toisten sanomisiin, kirjoituksiin, sairauksiin.

        Edäs työtoverini aikoinaan epäili yhtä työkaveriamme lintsariksi. Tämä epäilty sairas työkaverimme oli käynyt useammallakin lääkärillä hakemassa apua mystiseen sairauteensa. Ja voi sitä porua ja haukkumista tällä epäilijällä.

        Lopulta tämä epäilyksen alla oleva sairas joutui sairaala hoitoon vakavan aivotulehduksen saurauksena, jossa hän taisteli hengestään. Kun hän sitten pitkään sairastettuaan selvisi elävien kirjoihin ja lopulta töihin 20kg laihempana, eipä tämä epäilevä Tuomas näyttänyt mitenkään olevan pahoillaan turhista epäilyksistään.

        Vastaaviin tapauksiin olen törmännyt useinkin ja se ihmetyttää suuresti.
        Samoin vakuutuslääkäreissä on näitä epäileviä Tuomaita ja varmasti myös lääkäreissä.

        Minulta on kaksi läheistä henkilöä hakenut eläkettä, toinen kuoli ennen kun ehti saamaan päätöstä ja toinen heti saatuaan hyväksytyn päätöksen.
        Eihän kai tarkoitus ole, että eläkkeelle pääse vain jos on kuoleman sairas.

        Yksi epäilevä Tuomas sairastui itse ja on täysin pois tästä maailmasta, vaikka henki pihisee. Toisen epäilevän Tuomaaksen aviomies sairastui ja on nyt rullatuolissa.

        Mitä tästä voisi päätellä ?

      • Päättelyketjua
        Sivusta seurannut kirjoitti:

        Voi päätellä, että eläkkeelle pääsee vain jos on kuoleman sairas.

        Eläkkeelle joutuminen on varmaan eri asia! Kuolleet eivät pääse eläkkeelle, mutta käytännössä eläkeiän saavuttanut joutuu eläkkeelle.

        Tästä voi siis päätellä että oman tahdon vastaisesti joutuminen eläkkeelle on terveyden merkki, mutta pääseminen oman tahdon mukaan on kuolemaksi.

        Eikö?

    • Halaus paikallaan

      Maailma olisi paljon parempi paikka meille kaikille jos kaikki olisivat hieman ymmärtäväisempiä ja empaattisempia toisiamme kohtaan.

      Kärttyinen ja vihainen ihminenkin tarvitsee olkapäätä. Hänen käytöksensä on hätähuuto.

    • älkää vaan..

      Ei kannata joutua työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveydellisistä syistä.Kaveri sai leikkimällä 2 vuotta ja kas nyt sillä on edunvalvoja eikä pääese ollenkaan itse koskemmaan eläkerahoihin.Kaikesta päättää edunvalvoja.Ei saa edes nettiäkään, kun oli niiin skitsoa leikkinyt.Puhelimen hajoitti tilalle ostettiin Doro mummopuhelin kun eihän mielenvikainen älyluuria tarvitse edunvalvojan mukaan jonka sana on laki.Edes itse ei voi valittaa asiasta ollenkaan ellei ole joku sukulainen joka ottaisi riesakseen eikä silti onnistu.Olihan juuri juttua edunvalvonnasta joka ulkoistettu firmoille.Ei edes omaiset saa mitään tietoa kun ei ole tilitysvelvollinen niiille tuo edunvalvioja.

      • Tiedostamaton hätä

        Jos joku alkaa niinsanotusti "leikkimään tai esittämään" skitsoa tai muuten mielenvikaista, niin on Fakta, että oikeasti päässä liiraa, ja on perusteltua laittaa edunvalvoja hoitamaan hänen asioitaan.

        Tuollainen ihminen ei todellakaan ole työkelpoinen ja tarvitsee pikaista apua.

        Harvemmin kyseessä lienee ohimenevä mielenvikaisuus.

        Masennuksesta onneksi voi toipua, mutta usein masentunut henkilö tarvitsee tukea elämässään.

        Jos "esittää" niin siellä takana piilee oikea syy ja avun tarve on ilmeinen.

      • Kekdkdnfndkd
        Tiedostamaton hätä kirjoitti:

        Työvoimakoulutyksissa harjoitellaan nykyään työhakemusten kirjoittamisen lisäksi mm. esittämistä että esiintymistä.

        Minusta tuossa edunvalvonnassa ei olla ajantasalla. Nykyaika pakottaa ihmisiä näyttelemään esim. työpaikan takia. Jos tämän näyttelijä-skitso on vielä pakkohoidossa niin ollaan otettu askel taaksepäin kohti lobotomiaa.

        Edunvalvonta ja kaikki muu on vain bisnestä. Eivät ne edunvalvojat tee työtä asiakkaan oman näkökulman eduksi vaan vain ja ainoastaan itsensä. Ihmetyttää ihmisten sinisilmäisyys kun haluavatbtällaisia lakeja.

    • Et oo tosissas

      Noinkohan se kävis, tuosta vaan?

      ja sekös sitten olisi autuus, elää noin tapahtumaköyhää elämää.

      Johan kuvaamallasi tavalla tylsistyisi terve normi ihminen ja skitso vieläkin nopeammin.

      Töihin kaikki työhön kykenevät, se on parhaan elämän ehto.

      • Eläkkeelle vaan

        Mitääh!

        Eläkkeellä on vakaa tulo, eikä lomia tarvitse ilmoittaa. Lähtee vaikka 3 kuukaudeksi espanjaan eikä menetä eläkettä, eikö?

        Voi käydä laskuvarjohypyissä, sukeltamassa, pilkillä, merellä, Ruotsissa... vaikka joka kuukausi. Harrastaa jousiammuntaa, rakentaa lumilinnoja, retkeillä, telttailla...

        Voi tehdä mitä vaan ja koska vaan.

        Vaikka 700 kuussa miinus verot, eikös se ole hyvä tulo. Halpa kämppä, asumistuki, itsetehdyt ruoat, vanhat vaatteet, 4 euron t-paidat... Jää 400-500 euroa kuukaudessa harrastuksiin. Ei se laivalla käynti maksa kuin kymppejä halvimmillaan. Kun ei polta, eikä juo, ei tarvitse lääkkeitä eikä hoitoja, ... eläkkeellä olisi varaa tehdä vaikka mitä ja nauttia elämästä.

        Miksi sitä tehdä töitä, jos saa eläkkeen. Voihan sitä tietysti huvin vuoksi ja lisätuloksi, mutta ei tuollainen 700 ole ahneutta :)

      • Haaveet ok !
        Eläkkeelle vaan kirjoitti:

        Unohdit yhden tärkeän seikan! Sen jos olet saanut tuon työkyvyttömyyseläkkeen, niin et todellakaan ole siinä kunnossa jotta kykenisit moisiin toimiin.

        Se on tosiasia, että eläkettä ei tuu eikä tipu, ellei todellisuudessa ole sellaisessa kunnossa että sinusta ei moisiin toimiin olisi.

        Mutta saahan sitä toki haaveilla.

        On sitten aivan eri asia jos varsinaiselle eläkkeelle pääset ja olet hyvässä kunnossa, sekun ei ole riippuvainen työkunnostasi.

    • been there.done that

      Eläkkeelle pääsee kun on määrätietoinen ja pitää linjansa kelan hylkäyksistä huolimatta sekä samalla niiden seurauksena sairastuu vaikeaan krooniseen masennukseen.

    • järjestelmä ei petä

      58 syntynyt, perintöä tuli 200m etumatkaa, 40v työssä ei päivääkään työttömänä vaikka pentuna otti verokirjan. Rakensi talon ja muutaman muillekin.Elämän raadollisuus astui kuvioihin monine sairauksineen päästä varpaisiin mutta tehdä piti. Lopulta sisu petti kun hävetti kontata töissä ja kirurgitkin tekivät osansa veitsien lipsumisella. Työkyvyttömyyseläke tuli mutta vaivat jäi kuten yleensä tämän kohtalon kokeneilla eli en toivoisi kenenkään kohdalle vastaavaa vaellusta. Olen kateellinen niille jotka ovat työkykyisiä vielä 60vuotiaina ja lekurihistoria pakolliset tarkastukset.
      Ei se elämä hymyile aamulla kun kourallisen heittää jyviä aamukahvin kanssa ja kuulostelee vaikutusta että vois edes postin nurkalta noutaa. Voimia teille oikeasti sairaille saman kohtalon omaaville!
      Ps. Ketjun aloittajalle: Suosittelilisin sukelluskeikkaa Norjaan jos muu ei kiinnosta.

      • seyksjaainoalaatuaan

        Kiitos vinkistä. Kysymys Sinulle:

        huolimatta lain säädöksistä..., ja torstai-päivän ajankohtaisen keskustelun merkeissä... ja pienestä keskusteluidean herättelystä vaikka se provosoisi hieman toisia...

        Jos olet vielä nuori ja tilanteessa että haluat tehdä työtä, mutta sitä ei ole.
        Jos et ole toivottua työntekijäainesta työnantajille tai te-toimistolle etkä saa siis työtä, ja jos ajaudut vaikeuksiin joko te-keskuksen kanssa, työharjoitteluissa tai koulutuksissa, eli sinulle siis näytetään ovea syystä, joka ei mielestäsi ole asiallinen tai riittävä peruste, jos olet karenssissa tai joudut, ja haet toimeentulotukea sossussa, mutta koet että et itse ole aiheuttanut "syrjäytymistä"... ELI koet että olet halukas ja motivoitunut tekemään työtä, mutta se kielletään sinulta, tai joudut tilanteisiin, joissa sinut syyllistetään, ja

        jos siis koet että et itse aiheuta sellaista syytä tai haittaa, joka olisi este työnteolle, mutta jonka työntaja tm. kokee olevan - huolimatta laista - esim. sanotaan vaikka että sinulla ei ole tissejä, ja siksi et pääse myyjäksi, tai et osaa hymyillä, tai olet homo ja työnantajasi on perus-suomalainen,

        eikö olisi parempi, jos voisit sanoa kiitos ja näkemiin työelämälle ja kyykytykselle, ja lähteä eläkkeelle, jolloin toisten sinuun kohditamat sanktiot jäisivät pois ja voisit silti työskennellä tai toimia yrittäjänä mikäli sinulle tai työllesi/tuotteellesi olisi kysyntää markkinoilla?

        Pitkä kysymys, mutta miksi esimerkiksi fyysisesti sairas tai oireileva ihminen joutuu sinun tapauksessa tekemään työtä, mutta vain henkisesti oireilevan ihmisen kohdalla - tai muussa sellaisessa, jota perus-suomalainen ei kykene ymmärtämään, hyväksymään, suvaitsemaan - työtä ei saa, ei anneta tehdä, tai kaikki keinot sen työn tekemiseksi tai työllistymiseksi ja omasta toimeentulosta huolehtimiseksi pyritään estämään?

        Jos luet ketjun aloituksen ajatuksella, sinun pitäisi siis ymmärtää ajatukseni ja vastata että miksi työtä haluava nuori aikuinen (< 50 v) syrjäytyy eikä saa työtä/koulutusta/... Miksi henkinen oireilu on toisille hirvittävä uhka, mutta selkävaiva ei? Miksi työtä haluamaton saa ja voi huoletta nostaa työttömyyskorvausta ja toimeentulotukea, tai käydä töissä ja valittaa huoletta työoloista ja palkasta... Mutta miksi työtä haluava ja työstä nauttiva ei saa tehdä työtä - tai saattaa kokea sen että ainoa keino työntekemiseksi olisi eläke?

        Vastaa edes tähän: Onko sinun vaikea ymmärtää tai lukea tätä "kysymystä".

        Tai tähän:

        Onko oikein että perus-suomalainen tekee työnsä hyvin, maksaa verot ja elättää itsensä, haukkuu homot helvettiin, ja kokee että ei ole velvollinen elättämään ketään eikä yrittäjänä tule palkkaamaan yhtään homoa, saati edes halua maksamaan veroja, joilla sossu elättäisi homoja?

        Onko oikein, että tasa-arvoinen avioliittolaki toteutuisi myös Suomessa, ja suomalaiset homot työnantajat alkaisivat syrjimään heteroita, ja tulevaisuudessa sukupolvien jälkeen esimerkiksi saisivat ajettua lain että nainen saa synnyttää vain mikäli hänellä on siihen koulutus, lisenssi sekä lupakirja - ps: lupakirjan myöntää vain seta:n pari lesboa. Näin ollen Setan edustajat voisivat ohjata suomalaisten lisääntymistä siihen suuntaan että kaikkien heteroseksuaalisten parien lapset otettaisiin huostaan homo-perheisiin, ja vastaavasti heteronaiset eivät saisi synnyttää sillä hehän olisivat uhka lapsen kehitykselle - ja siis mielenterveysongelmaisia… huh olipa taas juttua ;)

        Kyllä työttömällä on aikaa - ja paljon!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      58
      5841
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3697
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1968
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1789
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1199
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      967
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      52
      962
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe