Sattuneesta syystä aihe tuntruu olevan meikäläiselle jatkuvasti ajankohtainen.
Kysymys: kuinka moni teistä pelkää enemmän sitä, kuinka kuolee, kuin sitä mikä odottaa kuoleman jälkeen.
Minä ainakaan en millään pysty pelkäämään aikaa kuoleman jälkeen, en usko noihin hömpötyksiin islamin rajalllisesta helvetistä (muslimeille) tai loputtomasta palamisesta helvetin tulessa (muut kuin muslimit), paitsi lestat jotka sinkoaa taivaaseen ainakin omasta mielestään.
Enemmän siis pelkään sitä, miten kuolen, joudunko kitumaan kauankin vai onko se kerrasta poikki (ei mikään huono vaihtoehto)
Tukehtumiskuolema kammottaa erityisesti.Tai hukkuminen; olen kerran nähnyt pienen pojan hukkuvan eikä se näky häviä mielestä koskaan.
Mitä ajatuksia muilla?
Kysymys: kuinka moni teistä pelkää enemmän sitä, kuinka kuolee, kuin sitä mikä odottaa kuoleman jälkeen.
Minä ainakaan en millään pysty pelkäämään aikaa kuoleman jälkeen, en usko noihin hömpötyksiin islamin rajalllisesta helvetistä (muslimeille) tai loputtomasta palamisesta helvetin tulessa (muut kuin muslimit), paitsi lestat jotka sinkoaa taivaaseen ainakin omasta mielestään.
Enemmän siis pelkään sitä, miten kuolen, joudunko kitumaan kauankin vai onko se kerrasta poikki (ei mikään huono vaihtoehto)
Tukehtumiskuolema kammottaa erityisesti.Tai hukkuminen; olen kerran nähnyt pienen pojan hukkuvan eikä se näky häviä mielestä koskaan.
Mitä ajatuksia muilla?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Vastaukseen kuuluu niin monelaisia kuin elämänmuodoissa, miten kuollaan.
Onneksi varmaan käy,jos kuolema saapuu hiljää ja melko äkkiä, mutta tarpeeksi pitkää muistaa niin että kiittää ja toivoo.
Muita muotoja en toivoisi.....
Nykyään kuolevia ihmisiä kai lääkitään, niin ettei tarvitse tuntea tuskia. En osaa pitää kuolemaa uhkana. Sehän on kuuluu elämän loppuvaiheeseen aina erottamattomasti. Tiedän hyvin vanhojen ihmisten toivoneen kuolemaa. Isoisäni toivoi jo kuolemaa, kun eli 96 vuotiaaksi.
”Kuolemanhan täytyy olla joko täydellinen loppu, niin etteivät mitkään aistit enää kuoleman jälkeen toimi, tai sitten jonkinlainen muutos, niin kuin sanotaan; sielun siirtymistä täältä jonnekin muualle. Jos tosiaan kuolema on sitä, ettei aisti mitään, vaan ikään kuin nukkuu unta näkemättä, niin sehän on ihmiselle suunnaton voitto. Jos pitäisi panna rinnakkain unetta nukuttu yö ja kaikki muut elämän yöt ja päivät, vertailla niitä toisiinsa ja sanoa, miten moni yö tai päivä olisi ollut sitä unetonta yötä onnellisempi, niin luulen, ettei edes Persian kuningas löytäisi montakaan, puhumattakaan tavallisesta ihmisestä. Jos siis kuolema on sitä, pidän sitä suurena voittona. Eihän ikuisuus tunnu silloin yhtä yötä pitemmältä. Jos taas kuoleminen on muutto täältä toiseen paikkaan, ja jos kaikki vainajat tosiaan ovat siellä, niin kuin sanotaan, mikä sen suurenmoisempaa olisi, hyvät tuomarit? Päästä eroon niistä, jotka täällä väittävät olevansa tuomareita ja saada Hadeksessa kohdata todelliset tuomarit… mitä pahaa sellaisessa muuttamisessa voisi olla?”
"Tuomarit, älkää tekään pelätkö kuolemaa. Pitäkää mielessänne se totuus, ettei ihmiselle voi tapahtua mitään pahaa, ei elämässä eikä kuolemassa, jos hän on hyvä, vaan jumalat pitävät hänen asioistaan huolen."
” Nyt on jo aika lähteä, minun kuolemaan ja teidän jatkamaan elämää. Kumman osa on parempi, sen tietää yksin jumala.”
Otteet puheesta, jonka Sokrates piti kuultuaan kuolemantuomionsa. (Platon, Apologia)
Minä en ole saanut itseäni vakuuttuneeksi kuolemanjälkeisestä elämästä siinä muodossa, kuin valtauskonnot sen käsittävät.
En usko taivaan tai paratiisin olemassaoloon ja vielä vähemmän helvetin tuliin ja ikuiseen tuskaan. Olen niitä jotka eivät usko ennen kuin näkevät, joten en ymmärrä enkä osaa pelätä tai haaveksia tuonpuoleisesta elämästä.
Minua Korkeamman Voiman olemassaolon tunnustan mutta uskoni varsinaisesti Jumalaan kristillisessä mielessä puuttuu ja sen myötä tunnen olevani vajavainen ja yksinäinen.
Olisi vapauttavaa lujasti uskoa Jumalaan, jonka puoleen voisi hädän hetkellä kääntyä rukouksin ja olla vakuuttunut siitä, että tuskani kuullaan. Nyt ei tunnu oikealta hädissäänkään rukoilla koska ei ole muistanut hyvänä päivänä kiittääkään.
Minä tunnen suurta yhteenkuuluvuutta maan ja koko universumin kanssa. Siitä ei paljon lohtua heltiä, mutta sillä lusikalla annetulla järkivähällä pidän todennäköisenä, että ihminen kuoltuaan jatkaa olemassaoloaan kasvin ravintona, siitä haihtuvana vetenä, taivaalta putoavana vesipisarana, valtamerenä jne. loputtomiin...
Tuon yhteenkuuluvuuden maan kanssa olen tuntenut joskus melkeimpä henkisenä kokemuksena. Keväällä, kun aurinko lämmittää kohmeista maata ja levittää rikasta maan tuoksua niin se lämpenevä multa tuntuu oikein kutsuvan puoleensa. Samoin syksyllä kun ilma on sakeanaan lakastuvien lehtien metallista tuoksua.
Ja merenrantakalliolla kauniina kesäpäivänä käsi rantavedessä, tiedän, että joskus olen yhtä tuon meren kanssa.
Omalta kohdaltani pidän ajan haaskauksena elää elämäänsä petaamalla tuonpuoleista. Tästäkin perjantaista otan kyllä kaiken ilon irti, mitä siitä heruu.
Latteus lopuksi: eiliselle et mahda enää mitään, huomista ei vielä ole, siis elä tätä päivää.
.
.
.
En minä vielä lopettanutkaan. Pidän Menokasta uskontojen ovenraossa siinä toivossa, että jospa sieltä epäuskoinen kuitenkin löytäisi jotain niin vakuuttavaa, että voisin vapauttaa itseni pohdiskelemasta elämän, kuoleman ja tuonpuoleisen mysteeriä.
>>>Nyt ei tunnu oikealta hädissäänkään rukoilla koska ei ole muistanut hyvänä päivänä kiittääkään.>ihminen kuoltuaan jatkaa olemassaoloaan kasvin ravintona, siitä haihtuvana vetenä, taivaalta putoavana vesipisarana, valtamerenä jne. loputtomiin...
Eli pelkäätkö kuolemasi hetkeä, että ehdit tajuta kuolevasi? Pelkäätkö että ajatuksissasi kulkee silloin "tässä se oli, nyt ei ole mitään muuta kuin tyhjyyttä ja olemattomuutta sekä elotonta lihasmassaani"?
Itse pelkään että suuresti rakastamalleni ihmiselle voisi käydä joskus näin. Sitä tunnetta en haluaisi kenenkään kokevan, sen täytyy olla kauhea ajatus. Sen takia toivon että ihmiset kuolisivat edes kristittyinä tai buddhalaisina, vailla pelkoa. Se olisi armollista ja jo yksinään hyvä syy uskontojen olemassaoloon.
tyhjyyttä; enhän muista mitään ajalta ennen syntymäänikään.
Tuli vain noista kaulankatkaisujutuista mieleen, että miltähän Se tuntuu.
Minulla kun on kaiken lisäksi vielä astmakin, niin tiedän kyllä miltä tuntuisi kuolla tukehtumalla; ei miellyttävä kokemus sekään.
Kuolemanjälkeistä aikaa en edelleenkään pelkää, mksi pelkäisin?
En minäkään ennen peljännyt paholaista mutta kun
sen näin ja keskustelin sen kanssa kyllä silloin pelkäsin.
Muuten, paholainen tuntuu tuntevan Jeesuksen
erittäin hyvin ja kun sen ajaa pois Jeesuksen nimessä ja veressä lähtee luikkimaan jo ajatusten
ollessa päässä ei äänessä...
Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu mutta joka ei usko tuomitaan kadotukseen.
onhan noita houreisia kokemuksia aika monellakin ns uskovaisella.
Eri asia sitten mistä tulevat; omasta päästäkö jossa kemialliset reaktiot saavat aikaan kummallisia tuntemuksia.
Ihminenhän tuntee ja kokee juuri sitä mitä haluaa ja mihin uskoo ja tulkitsee asioita omaksi edukseen.
Eikös ne huumeiden käyttäjätkin näe ja koe ihmeellisiä asioita; sääli sinua jos pystyt samaan ihan selvinpäin.
Eiköhän se Paholainen ole jokaisen omassa päässä tai sitten ei.Minulla joskus istuksii tuossa olkapäällä ja laittaa kirjoittelemaan "hävyttömyyksiä", mutta niistähän ei sitten minua voi syyttää.
Syyttäkää Itse Pääpirua.
Mutta mikään niin uskiksille tyypillinen helvetillä peloittelu ei saa minua pelkäämään, päinvastoin , sääliksi käy teitä jotka elätte elämänne helvetin varjossa.
Tyyliin; jos pukeudun liian niukasti (mitä se sitten tarkoittaakin), joudunko helvettiin...apua.
Ai, mutta voinhan rukoilla syntini ja vähäpukeisuuteni anteeksi ja taas menee lujaa...seuraavaan kertaan.
Usko on Jumalan teko meissä uskovissa joka meidät uudesti synnyttää ja kuolettaa vanhaa aadamia ja tämä tulisi tietää.
Miksi "houreissa" ei näy pikku-ukkoja eikä demoneita?
Eiväthän he känniläisistä tai huumenaisista välilitä.
Vain tosiuskoinen kelpaa pahalle hengelle jota
sitten Jumalan sallimuksesta koettelee.
Jos te uskoisitte niin te näkisitte....
En pelkää sitä mitä tulee kuoleman jälkeen. Ja kuolemassakin pelkään vain sitä, jos se tulee ennenaikojaan, eli silloin kun olen vielä suhteellisen nuori ja terve. Kun olen vanha, raihnainen, sairas, väsynyt, uskoisin, että odotan kuolemaa levollisin mielin.
Kuoleminen ennenaikojaan, siinäkin voi olla pelottavampia tapoja. Yllättävä onnettomuus, esimerkiksi liikenteessä, jos äkkilähtö tulee, ei siinä mitään, minkä sille voi.
Mutta kaikista inhottavin ajatus, mitä kuolemaan tulee, on se, jos minut teurastettaisiin kuten erään "uskonnon" edustajat tekevät maailmalla.
Jo se, että joku toinen päättäisi elämästäni ja kuolemastani, on hyvin vastenmielinen. Puhumattakaan siitä, että sen tekisi joku tuollainen "uskovainen".
Ennemin vaikka palaisin elävältä, omasta syystäni, onnettomuudessa.