Morjensta kaikille veikkareille!
Olen tutkinut paljon noita liveveto strategioita, ja olisin kiinnostunut tietämään millaisia strategioita niissä sitten käytätte jotka pelaatte livevetoa..??
Olen itse pelannut jalkapallo matseja ottamalla eka puoliaikaan over 0,5 maalia esim. n. 15 minuutin kohdalla mikäli peli on vielä 0-0. Tällä olen saanut sellaista 1.20-1.40 kerrointa suunilleen.. Ja mikäli maalia ei ole tullut eka puoliajalla olen sijoittanut toiseen puoliaikaan sitten suunilleen samalla kertoimella odottamalla tosiaan kertoimen nousua ja sitten tietysti panostanut siihen sen verran että voittoa tulisi huolimatta eka puoliajan tappiosta.
Yleensä tietenkin katson ja arvioin itse suunilleen pelin ennen kuin alan pelaamaan mutta aika hyvin on saanut osumia ja mikäli eka puoliajalta on voitto tullut jätän joskus pelin siihen ja mietin seuraavaa.., tai sitten riippuen ihan pelin kulusta sijoitan toisellekkin puoliajalle juurikin tuon että nähdään se 1 maali.
Eli millaisia kokemuksia, panoksia, kertoimia, pelejä pelaatte ja millainen on strategia sitten..?? Kiitoksia kaikille asiallisesti vastanneille :-)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.