Menin tänään kun ylimääräistä aikaa oli seksikauppaan katsomaan löytyisikö jotain kivaa heräteostosta jolla saisi helpotusta väliaikaiseen seksinpuutteeseen.
Aikani liikkeessä käyskenneltyäni silmiini osui fleshlight hylly.Muistelin internetissä näkemiäni mainoksia ja myyntipuheita jotka ajattelin nimenomaan vain myyntipuheiksi.
Myyjän kanssa reilusti juteltuani kyseisistä putkiloista päätin törsätä vähät rahani 69,- maksavaan fleshlightin flight malliin.
Ei muuta kuin keula kotia kohti ja testaamaan uutta ostosta.
Ensin huomioni kiinnitti hieno taskulamppumainen ulkomuoto ja sen jälkeen huomioni varasti itse sisus joka on jonkinlaista läpikuultavaa kumiseosta.Työnsin sormet aukosta sisään ja tunnustelin sisustaa jossa tuntui selviä nystyröitä ja kumi oli joustavaa ja tuntui että se varmasti puristuu tiiviisti penistä vasten joka puolelta,oli peniksen koko iso taikka pieni.Oma normi 17/5
Tein ohjeiden mukaiset esivalmistelut eli laitoin sisustan veteen lämpiämään hetkeksi ja kaivoin samaan aikaan ostamani liukuvoiteen esiin ja sivelin vehkeeseeni sitä.
Flehlight vedestä ja putkiloon sisälle ja semikovaa kalua puikkaamaan sisään.
Ennen kuin penis oli edes pohjassa se oli jo kovettunut täyteen mittaansa ja täytyy sanoa että fleslightin tuntuma oli jäätävän aito..Olisin varmasti lauennut alle kahden minuutin jos olisin halunnut mutta halusin testata kapinetta oikein kunnolla.
Liukua kannattaa lisätä tai voi vaikka käyttää omaa sylkeä lisukkeena kun onanoi putken kanssa.Korkkia säätämällä joko auki tai kiinni imupainetta putkessa voi lisätä.Eli kun korkki on kiinni ja penis sisässä niin tuntuu kuin vetäisi tiukkaan imevään vaginaan ja kun korkki auki niin penis liikkuu keveämmin tuubissa.
Teippasin fleshlightin pöydänkulmaan kiinni ja annoin mennä loppuun asti.Orgasmi oli todella kova ja se tuntui kestävän ja kestävän..Olo oli vähän kuin siitosoriilla siinä ja homma näytti varmaan todella häiriintyneeltä mutta mitä väliä kun teki niin saakelin hyvää..Täytyy kyllä sanoa että ei se nyt naiselta kokonaisuudessaan tuntunut mutta VAGINALTA kyllä.Olen aivan otettu kuinka laadukas ja aidon tuntuinen tämänpäiväinen ostos oli.Rahat hyvin käytetty !
Suosittelen tätä fleshlight light mallia kyllä aivan kaikille,sinkuille ja naimisissa oleville eikä se ole hinnallakaan pilattu !
p.s tuskin maltan odottaa seuraavaa kertaa mutta nyt musta ei kyllä jäänyt mitään jäljelle,täytyy levätä vuorokausi : )

Vastaukset 1
Vanhimmat
VETTÄ JA AJATELLA JOTAIN KAUNISTA MISUA, KUIN OIKEAA PILLUA SAISI.