SDP tulee kokemaan oikean rökäletappion seuraavissa vaaleissa. Nyt ei karaokessa lauletut työväenlaulut eikä ihmisille jaetut ruusut paljoa auta.
Urpilaisen mukaan hänessä ja uudessa puolueenjohtajan haastajassa on vain yksi ero. Hän, Urpilainen kannattaa tuloerojen pienoista kaventumista kun taas Antti Rinne haluaa maltillista tuloerojen kasvua köyhien ja rikkaiden kesken.
Urpilaisen mukaan hänessä ja uudessa puolueenjohtajan haastajassa on vain yksi ero. Hän, Urpilainen kannattaa tuloerojen pienoista kaventumista kun taas Antti Rinne haluaa maltillista tuloerojen kasvua köyhien ja rikkaiden kesken.
Vastaukset 33
Vanhimmat
SDP on ollut jo kauan eräänlainen porvareiden troijalainen työväen riveissä josta se on salakavalasti päässyt puukottaamaan työväestöä selkään! Vanhasta SDP:stä ei ole jäljellä kuin nimi.
Nytkö vasta tajusitte? Lipponen on enemmän kokoomuslainen kuin Sauli Niinistö ikinä ( sanoi eräs kansanedustaja joka ei ole kumpaakaan) ja Urpilainen on samaa maata kuin Lipponen. Samaan riviin lukeutuu Ahtisaari ( vaikka mitään merkitystä enää) ja kannattaa kokoomuslaista miniäänsä jne... sdp on ripaus työväenaattetta ja ketkä sitä enää ovat? Voi vain kuvitella. Ei ihme että kannatus pudonnut.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288652300079.html
Kyllä pitää olla hölmön se joka hyppää tällaisen uppoavan laivan ruoriin. Antti Rinteelle voi käydä niinkin ettei pääse edes läpi seuraavissa eduskuntavaaleissa sillä todella monelle SDP:n edustajalle tulee käymään juuri näin.
Paavo Lipponen on Juudas joka murskasi kaiken sen työn ja ideologian jota SDP:ssä oli aiemmin vaalittu. Lipposen jälkeen ruoriin olisi pitänyt tulla MIES joka olisi ripustanut Lipposen kiikkuun ja palauttanut SDP:n ja työväestön luottamuksen. Sen sijaan Lipposen takapuolta nuolleet P-e-r-skärpäset pitivät SDP:n itsellään jonka seurauksena koko puolue on matkalla kohti perikatoa.
Seuraavissa ek-vaaleissa demareilta lähtee paikkoja niin, että heikompaa hirvitttää. Olkoon puheenjohtaja Jutta tai Antti, niin tulos on selvä jo tässä vaiheessa.
Demareiden nykyinen ek-ryhmä (42 jäsentä) kutistuu kuin pyy maailmanlopun edellä ja jäljelle jää noin 13 - 14 % kannatusta vastava ryhmä eli laveasti laskien 25 - 30 edustajaa. Kyllä se demareille riittää.
Sitäpaitsi, demarit käyttää tällä hetkellä ruman isoa valtaa 42 hengen eduskuntaryhmässään.
Puolueen todellinen kannatus on 15 % pinnassa, joka todellisuudessa vastaa noin 30 hengen eduskuntaryhmää eli paikkoja on liikaa, liikaa... ainakin 12 kappaletta.
Toisaalta, jo nyt on helppo havaita, että puolueen eduskuntaryhmän koko "päivitetään" vuoden päästä ek-vaaleissa kannatusta vastaavalle tasolle ja päädytään vuoden 2015 ek-vaaleissa uusille alle 30 hengen lukemille. Hienoa, hienoa.
Kannattaa jo nyt siellä eduskuntaryhmässä useammankin edustajan katsella siviilimaailman työpaikkoja "sillä silmällä", sillä tulee vielä päivä, kun kansanedustajien muhkeat edut heiltä loppuvat......
Puheenjohtajan vaihto on kuitenkin ainoa mahdollisuus puolueellemme päästä takaisin ”podiumille”. Samalla pitäisi tietenkin vaihtaa myös puoluesihteeri ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja.
EU-vaalit on jo menetetty, mutta seuraavin eduskuntavaaleihin ehdimme vielä palauttaa äänestäjien luottamiksen.
Tosi hyvä "näkemys" ;-)
Eipä taida olla apua puheenjohtajan vaihdosta sen enempää kuin tekohengityksestä kuukausi sitten kuolleelle vainajalle.
Haudataan koko puolue. Ei sovi Bildenberg-opit tavalliselle rividemarille.
Demareita aiemmin äänestäneet ihmiset on joko potkittu työpaikoista, eläkkeellä tai peräti kuolleet. Ei niitä enää äänestäminen pahemmin kiinnosta. Demareilla pitäisi olla nuoria fiksuja ehdokkaita, joilla olisi nuorille jotain uskottavaa sanottavaa. Onkos demareissa muka tällaisia? Siitä se kannatus nousisi, ei enää mummojen ja pappojen äänillä
Mistäpä otat niitä nuoria ja innokkaita äänestäjiä demareille, kun SDP:n puolueosastojen jäsenten keski-ikä on suuruusluokkaa 65 - 67 vuotta eli reilusti eläkeiän puolella ?
Jos haluaa konkretisoida, niin (kaikella kunnioituksella) ministeri Erkki Tuomioja on iän puolesta aivan sopiva esimerkki demarien jäsenistä ja kannattajista.
Joten on todettava että nuorta voimaa ei ole näkyvissä eikä puolueen jäseneksi tulossa. Ymmärtääkseni nuoret ja fiksut hmiset kiertävät demaripuolueen jäsenyyden hyvin kaukaa.
En näe mitään syytä, miksi demareiden kannatus pitäisi saada nousemaan. Mielestäni se pitää saada laskemaan lisää nollaan asti.
Suunta on oikea, alaspäin. Väki menee persuihin tappelemaan.
SDP:stä loikkivat duunarit jakautuvat kyllä useampien puolueitten "laareihin". Jopa tappelijapuolue Vasemmisto saattaa saada muutaman pridelipun heiluttelijan tuleviin urheilutapahtumiin.
Takinkäännön maailmanmestari ja äänestäjäpelätti Paavo Arhinmäki karkoittaa äänestäjät tehokkaasti pois myös vasemmistosta. Näyttää siltä että vasemistopuolueissa toimivat kansanedustajat ovat ahneita ja korruptoituneita pelkureita jotka ovat tulossa tiensä päähän.
Eipä taida kovinkaan moni loikata vasemmalle, sen verran Arhinmäki on tyrinyt.
Esimerkiksi Paavon idea muuttaa olympiakisat homokarnevaaliksi, - tyhmä.
Urheilija on treenannut kenties 10 vuotta ja kun olisi "näytön paikka" onkin kisakatsomo muunnettu homofestariksi. Täydellistä urheilijoiden halveksuntaa ja heidän työnsä halveksuntaa urheiluministeriltä.
Jutan ja Paavo A:n kohdalla kai pitää miettiä, että sen lauluja laulat kuka eniten maksaa tai järjestää etuuksia. Tavallinen duunari ei kykene kymmenien tuhansien eurojen lahjomiin, joten se jääkin vaille edunvalvojaa. Eikä ne Bildenbergiläiset muutenkaan ole kovin duunariystävällisiä....
SDP:hän on ollut samaa mieltä kokoomuksen kanssa siitäkin että suomea uhkaa katastrofaalinen työvoimapula ja siitä että suomeen pitää saada lisää maahanmuuttajia.
Tämä on ollut erikoinen linjaus "työväenpuolueelta" tilanteessa jossa maassa 300 000 työtöntä omastakin takaa.
Vasta nyt on SAK:sta alkanut kuulumaan sora-ääniä jotka ovat alkaneet kyseenalaistamaan SDP:n harjoittamaa porvaripolitiikkaa.
Suomessa on 250 000 maahanmuuttajaa ja 50 000 virolaista ja muista balttianmaista tulleita harmaan talouden työntekijöitä. Tämä tekee yhteensä 300 000 eli täsmälleen sen saman 300 000 jotka meillä on työttöminä tällä hetkellä ja vauhti sen kuin kiihtyy.
Pitää saada halpatyövoimaa että saadaan Saksan mallin mukaiset halpatyömarkkinat ja "vapaa liikkuvuus" on tähän lääke. Saa suomalainen työtönkin muuttaa maasta vaikkapa Saksaan - halpatöihin tietysti - mutta liikkuminen on vapaata, eikä tietenkään puhuta orjamarkkinoista, kysehän on vapaasta liikkuvuudesta. Luulisi Lapintienkin tietävän mistä on kyse, mutta ne edustajan etuudet houkuttelee puhumaan mitä käsketään. Tai sitten on vain yksinkertaisesti tyhmä.
Tämän siitä saa kun kansalla ei ole edustajia eduskunnassa, ihan muita tahoja Juttakin edustaa kuin kansaa tai varsinkaan demaria.
Sen lisäksi että SDP:stä on kadonnut työväen aate ja moraali, on SDP:stä kaikonnut myös osaaminen. Tässä puolueessa ei ole kuin muutama (Ei viittäkään) osajaa joilla taidot riittäisi muuhunkin kuin omien etujen ajamiseen.
Häh??
Jutta kannattaa tuloerojen kaventumista, - missä se näkyy???
Siinäkö, että jos olet miljonääri saat verohelpotuksia mutta jos saat 800 euroa eläkettä niin verotuksesi nousee??
Missä ne työpaikat on joiden piti syntyä kun ökyjen verotusta kevennettiin?? Niitä vaan ei taida syntyä kun rahat on "verosuunniteltu" veroparatiiseihin.
En tunne tuota Rinnettä, tisin kuulla nimen vasta kun ilmoittautui puh joht kisaan, mutta - kohteliaasti ilmaistuna - uskallan epäillä.
Nyt pitää "lausua" oikein se, mitä Jutta kannattaa. Se on valtionvelan kasvattaminen ja ostovoiman "ohentuminen".
Mutta hyvinvointimme kannalta kaikkein tärkeintä on se, että Jutta ei kannata puolueensa "etua", vaan ajaa sitä kohti seuraavaa torjuntavoittoa, joka saattaa olla Leningradin piirityksen jälkeen todellinen jytky.
SDP:ssä ei kannateta mitään muuta kuin miehen oikeutta tulla raskaaksi, äärifeminismiä ja kasvavaa maahanmuuttoa ja ulkomaan apua. Tavallinen heterotyöläinen ei SDP:ssä kiinosta kuin maksajana, muuten suomalainen työläinen on SDP:ssä pelkkä rasite.
Ei kuule voi menettää sitä mitä ei ole koskaan ollut.
SDP ei kaipaa työläisiltä mitään muuta kuin heidän äänensä. Vaalien jälkeen suomalainen työläinen unohdetaan tässä puolueessa täydellisesti!
Tämä palsta on oiva osoitus sdp:n kiinostuksesta äänestäjiään kohtaan. Täällä ei vieraile edes vahingossakaan edes yksikään sdp:n kunnallispolitikko muuta kuin juuri ennen vaaleja, muuten kansalaisten mielipiteet eivät sdp:n toimihenkilöitä juuri kiinosta.
Kyse ei ole kuitenkaan siitä, että sdp:n kansanedustajilla olisi niin kiire etteivät he kerkiäisi nettiin kirjoittelemaan koska esim. Päivi Lipponen on yksi eduskunnan ahkerimmista nettikirjottelijoista.
Nyt on suomalaisen työläisen vuoro unohtaa sdp! Jos haluan kokoomuslaista porvaripolitiikkaa, äänestän silloin kokoomusta, en sdp:tä!
Jutta ei ole todellakaan hankkinut yhtään vaalivoittoa puolueelleen tähänastisen kautensa aikana. Eipä taida Nuorten demareiden intomieleinen marssipoljento tenhota tämänpäivän nuoriin tai aikuisiin äänestäjiin.
Vaalivoittoa ei ole tullut - eikä tule. Seuraavissa ek-vaaleissa demareille ei tule edes sitä kuuluisaa torjuntavoittoa. Tulee tappio. Aivan hirmuinen sellainen: massiivinen rökäletappio voisi sanana alustavasti kuvata demareiden fiiliksiä seuraavien ek-vaalien jälkeen.
Puolueen eduskuntaryhmästä jää jäljelle vain pieni osa. Moni omasta mielestään erinomainen demariedustaja sää lähteä kilometritehtaalle. Tai sopeutumiseläkettähän ne yleensä rupeavat nostamaan, kun eivät enää sopeudu normaaliin suomalaiseen elämään - ja varsinkaan työelämään.
Odottakaahan vaan demariketaleet, Suomen kansa ei teidän päätänne tule silittämään, edesottamuksenne tällä vaalikaudella ovat sitä luokkaa surkeita, että potku per*auksille tulee varsin monille. Toimintanne on ala-arvoista.
Urpilaisen mukaan hänessä ja Antti Rinteessä on vain se ero että Rinne kannattaa tuloerojen kasvua pieni ja suurituloisten välillä ja Urpilainen ei muka kannattaisi. Urpilainen näyttää puhuvan täsmälleen päinvastaista mitä hän tekee, toteuttaa ja kannattaa.
Urpilainen voisi verrata itseään saman tien muihinkin, eli mitä eroa on Urpilaisen johtamalla SDP:llä ja kokoomuksella? Vastaus, ei paljon mitään, muuta kuin se, että kokoomus on toisinaan enemmän suomalaisen työväestön puolella kuin Tukholma syndroomaa potevat SDP:n politiikot.
Miksi äänestäisin SDP.tä välikädeksi jos haluaisin kokoomuslaista porvaripolitiikkaa? Miksi en äänestäisi suoraan kokoomusta?
Jutan tulokset eivät oikein puhu puolestaan, mitä ketun välii sillä on mitä Juttis lässyttää, kun tuloerot on kasvaneet, työttömyys lisääntynyt... vastoin hänen kertoimiaan tavoiteita. Tulos tai ulos.
Put your money where your money is Jutta. Eli tee niin kuin puhut, muuten se on turhaa lätinää.
Jutalla puhetta, välillä suoranaista lässytystä riitttää. Mutta, missä ovat teot ? esimerkiksi ne monesti peräänkuulutetut 100 000 uutta työpaikka Suomeen. Tämmöisiä huutelemalla Jutta meitä Suomen kansaa cusetti ennen vaaleja 2011.
Vaan heikoiksi ovat jäännet Jutan tekeleet.
Pelkkää Juttahöttöä vaan päivästä toiseen hän höpisee kansan kuultavaksi. Eipä voisi vähempää kiinnostaa...
Ja ns. köyhä kansa, vähäosaiset. Sen kansa osan demarit ovat kokonaan unohtaneet...
Demarit ovat menettäneet niin monta äänestäjää. En ole tavannut yhtään sellaista joka on demareita äänestänyt ja joka olisi ollut demareihin tyytyväinen. Tuntuu siltä että kaikki ovat todella vihaisia demareihin?!