mitä o rasismi?

Sana jota käytetään useilla palstoilla, eri yhteyksissä tai ihan
muuten vaan,siksi toivon että rasismi määritellään, mitä se on sinun mielestäsi?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Rasismi

täällä on määrittelyä, mutta entä omasi?
567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Rasismi on rotuerottelua,
negrut, judet,yleensä vain muiden maiden kansalaisten
halventamista joko ihonvärin tai muun ominaisuuden johdosta.

Judeja vainottiin koska he olivat taitavia liikemiehiä ja rikastuivat
paljolti koronkiskonnalla, jonka muuten uskonto kieltää,
tuolla raamatussa sanotaan, "jos lainaat rahaa veljellesi, älä ota
korkoa" kuka sitten on veli,Jeesus auttoi samarialaista vaikka hän
oli judejen vihaama, siis kaikki ovat veljiämme.

Euromaat "auttavat"pulaan joutuneita veljiään, perien huippukorkoa,
me toimimme samoin kuin juutalaiset koronkiskurit, olemme vielä
pahempia koska tämä on suunnittelun tulos.

Vierasmaalaisten auttaminen, oman kansan kurjuutta lisäämällä
on myös rasismia, omia kohtaan.

Oman talouden ajaminen velkavankeuteen ei auta ketään,apua
on hyvä antaa jos siihen on taloudellinen mahdollisuus, mutta
sen kieltäminen ei ole rasismia vaan realismia.

Haavisto sanoi että meidän pitää antaa lisää afrikkaan 50-60 milj,
eipä huomannut että me tarvitsemme nuo miljoonat täälläkin,
vanhusten hoito,lastensairaala, tiestöt,koulut,
kaikki huutaa rahaa, mutta muiden auttaminen näkyy olevan
tärkeintä.
Apu voidaan kerätä vapaaehtoislahjoituksin, edustajamme voisivat
sen aloittaa avaamalla kukkaronsa ja tilin, jos auttaa halutaan.

minulta ei nyt liikene, omat lapseni on työttömänä,hyvästä koulutuksesta huolimatta,opintolainat taakkanaan,
heitä autan ja se riittää osaltani.

Äänestä

> Euromaat "auttavat"pulaan joutuneita veljiään, perien huippukorkoa

No millaistas "huippukorkoa" euromaat oikein perivät? Lukuja (lähteiden kera) peliin!

Äänestä

ainanantajana EKP kohtelee valtioita ja pankkeja epäsymmetrisesti, pankkien eduksi: EKP suosii kansainvälisiä lainanantaja- ja pääomatakaajapankkeja rahoittamalla niitä mielin määrin, kun se samaan aikaan kieltäytyy lainaamasta suoraan valtioille rahaa.

Jos EKP lainaisi valtioille suoraan, se pelastaisi valtiot velkaantumasta ja maksamasta kohtuuttomia korkoja niille samoille yksityispankeille, jotka nauttivat EKP:n rahoituksen eduista. Valtioiden velkaantuminen pysähtyisi, samoin verojen korotusten ja menoleikkausten tarve.

Jolloin yksityispankkien omistajat eivät pääsisi ostelemaan (=yksityistämään itselleen) valtioiden omistuksia konkurssihuutokauppahintaan.

Eli: useita erilaisia sääntöjä yhtaikaa luovasti noudattava EKP ostelee vastoin säädöksiä ylivelkaisuuteen ajettujen valtioiden velkakirjoja.

Se ei suinkaan koidu EKP:n tappioksi.

EKP tietää, että Kreikka tai Portugali eivät koskaan kykene lunastamaan velkakirjoja takaisin.



Mutta: EKP:n kirjanpitovientinä luomat saatavat ovat "turvassa"; EKP voi periä ne pakolla euroalueen veronmaksajilta eri keinoin, vaikka hyperinflatoimalla.

http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/73298-keskuspankki-ekp-kay-taloussotaa-eu-maita-vastaan-eika-se-ole-vahinko
________________________________________________

Virheeni oli kirjoittaa että euromaat saavat korkoa, ne saakin
sijoittajat. pääosin, valtiot vain vähän.
________________________________
RAHA Kreikan lainojen korot nousivat eilen uuteen ennätykseensä ja maailmalla kasvaa huoli maan selviämisestä. Kreikan 10 vuoden lainojen korot nousivat eilen 16,5 prosenttiin, kertoo Financial Times. Luottoluokittaja Fitch pudotti eilen Kreikan luottokelpoisuutta kolme pykälää tasolle B . Jo aiempi taso, BB , luokiteltiin roskalainatasoksi.21.5.2011 12:53 67 kommenttia
__________________________________________
Nuo korot voi jonkun mielestä olla vähän mutta ottaen huomioon miten
pienellä korolla muut saa lainaa niin tuo on aika korkea korko,
on se kyllä ollut korkeampikin.

Kreikka ei siis kykene maksamaan velkojaan,vaan ottaa yhä lisää
lainaa niinkauan kun annetaan,mitä sitten tapahtuu kun lainananto
loppuu, ja se loppuu heti kun sijoittajat ovat omansa saaneet.

Suomi on syöksymässä samaan kurimukseen, siksi meidän
pitää erota,ja päättää itse asoistamme.

Äänestä

http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijan kolumni/557896/Namako kaikki maksetaan velkarahalla

Lehtitiedon mukaan yksi pakolainen maksaa vastaanottokeskuksessa noin 3 500 euroa kuukaudessa.

Nämä pakolaiset elätetään velkarahalla, jonka tulevat sukupolvet joutuvat joskus maksamaan takaisin. Eikö olisi huomattavasti kustannustehokkaampaa auttaa näitä hädänalaisia ihmisiä siellä, missä he nyt ovat.

Kukaan ei varmasti väheksy heidän kärsimyksiään, mutta jos heitä sieltä tuodaan muutama sata tänne täysihoitoon, niin se ei auta jäljelle jääviä 20 miljoonaa mitenkään. Näillä rahoilla tai edes osalla niistä voitaisiin tehdä paljon hyvää Syyriassa ja lähialueilla.

Pelastaako pieni Suomi koko maailman lisää velkaa tekemällä? Saattaa hyvin olla, että tie nousee pystyyn meilläkin tulevilla velkamarkkinoilla. Siksi sopii kysyä, kumpi silloin on ensimmäisenä jonossa, suomalainen vai ulkomaalainen?

Äänestä

OECD suosittelee, että väestön ikääntymisen vaikutuksia pehmennetään nostamalla eläkeikää asteittain ja nostamalla työllisyysastetta. Osa-aika- ja työttömyyseläkkeet OECD suosittelee lakkauttamaan. IS

Tämä on yksi rasismin muoto, meille tuodaan muualta noita
terveitä nuoria miehiä elätettäväksi,he saavat kännyt, netit,
lomamatkat, asunnon ja ruuan lisäksi,asunnot kalustetaan ja kaikki
mitä taloudessa tarvitaan saa hakea kaupasta meidän laskuumme,
milloin meidän omalla kansalla on ollut nämä etuudet, ei ikinä.

Nyt sitten vanhukset ja sairaat pitäisi pakottaa töihin, että nämä
sosiaalipummit voitais elättää,
oli rasismia tai ei niin tämä on väärin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


palaan asiaan, kirjoitti:

Sana jota käytetään useilla palstoilla, eri yhteyksissä tai ihan
muuten vaan,siksi toivon että rasismi määritellään, mitä se on sinun mielestäsi?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Rasismi

täällä on määrittelyä, mutta entä omasi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu