Lastenpsykiatrian uranuurtaja Terttu Arajärvi on kuollut.

residentti Halosen miehen äiti.

Ilta-Sanomat 2.2.2014.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288648685792.html?pos=ok-nln
--------------
10347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kuuluu tähän osioon?

Äänestä

Jos Ammattikasvattaja perehtyisi uutsiseen -Lainaus uutisesta.

Lasten kohtalo sodassa vaikutti osaltaan siihen, että Terttu Arajärvi on omistanut elämäntyönsä kaikkein haavoittuvimpien, lasten, auttamiseen. Hän on tehnyt uraauurtavan työn lastenpsykiatrian parissa.

Erityisesti Terttu Arajärvi muistaa sotalapsia, joita oli itsekin lähettämässä Ruotsiin. Silloin uskottiin, että ollaan hyvällä asialla.

- Saadaan lapset pois sodan jaloista, turvaan. Eron hetki oli kuitenkin tuskallinen. Kaikki äidit eivät pystyneet kertomaan lapsilleen totuutta.
He veivät lapsensa junaan ja sanoivat lapselle, että minä haen suklaata. Odota. Tulen takaisin. Lapsi jäi odottamaan suklaata ja äitiä, mutta äiti ei koskaan tullut. Juna vei lapsen pois. Se oli minusta karmeaa. Heidän kohtalonsa on pysyvä haava sydämessäni. Minä en pitänyt lasten lähettämisestä. Olisin ymmärtänyt sen, jos rajaseudun lapset olisi tuotu Sisä-Suomeen. Silloin pelättiin niin paljon miehittämistä. Lapset olivat se kansa, joka vietiin tulevaisuuden suomalaiseksi. Niin silloin ajateltiin. Jos tässä huonosti käy, Ruotsissa on kasvamassa suomalaisia, Terttu Arajärvi sanoo.

Sota-aika toi pulan kaikesta, ja hankalaa oli myös sotien jälkeen.

- Kaikkein pahinta oli, kun ei ollut perunaa, aina vain lanttua.

Vanhemmat lähettivät maalta perunoita.

- Hain asemalta vanerilaatikkoa, joka oli täynnä perunaa. Yritin raahata sitä taksiasemalle, kun otteeni lipsahti ja polvilumpio meni sijoiltaan. En pystynyt kävelemään. Istuin vanerilaatikon päälle. Siihen pysähtyi autollaan mies, joka kuljetti perunalaatikkoni asuntooni ja minut sairaalaan, jossa polvilumpio laitettiin takaisin paikoilleen.

Raskaiden sotavuosien jälkeen rauha oli ihmeellinen asia. Terttu Arajärvi kuuli radiosta, että rauha on tullut.

- Äitini oli mennyt silloin hoitamaan kylän huonokuntoisia ihmisiä. Kun äiti palasi kotiin, minä kerroin hänelle, että rauha on tullut. Äiti lyyhistyi maahan - niin suuri asia se oli, Terttu Arajärvi sanoo.

Naimisiin Terttu Arajärvi meni miehensä Taunon kanssa 1947. Poika, nykyinen professori, oikeustieteen tohtori Pentti Arajärvi syntyi seuraavana vuonna.

Aviomies oli taistellut Kannaksella. Sota oli kuitenkin tabu Arajärven perheessä.

- Mieheni ei pystynyt puhumaan sota-ajoistaan mitään. Tulkitsin sen niin, että aihe oli yksinkertaisesti liian arka, liian kipeä hänelle kuten monelle muullekin miehelle, jotka vaikenivat tyystin.

Yleensä sodasta ei uskallettu puhua. Rauhan juhliminen vaihtui vakavoitumiseen. Sotatuomioistuin ja valvontakomissio toivat mukanaan pelon.

Arajärvi seurasi Risto Rytin sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä Helsingin Säätytalossa. Rytin lapsia oli ollut hänen opiskelukavereinaan lääketieteellisessä tiedekunnassa. Hän pääsi saliin lehdistölipulla, jonka sai Aamulehdessä toimivalta apeltaan.

Asekätkentäjutut rupesivat paljastumaan. Oli meilläkin yksi revolveri. - Mieheni oli tuonut sen sodasta. Hän meni ja pudotti aseen mereen, Arajärvi kertoo.

Lottapukua Arajärvellä ei ole enää tallessa. Hänen aviomiehensä piti mennä marssimaan marsalkka Mannerheimin hautajaisiin 1951. Miehen armeijapuvussa oli kuitenkin ammottavat aukot polvien kohdalla.

- Paikkasin housut lottapuvullani. Hyvän tarkoituksen takia rikoin lottapukuni.

Professori Arajärvi meni itsekin katsomaan hautajaisia. Hänellä oli apulainen, jonka oli tarkoitus hoitaa lapsia sen aikaa.

- Kun pääsin sinne, viereeni tulee apulainen lasten kanssa. Siinähän ne Pentti ja Eero olivat. Apulainen ei malttanut olla tulematta. Kävin katsomassa Pentin kanssa Mannerheimia arkussa kirkossa.

Naisten roolia sodassa ei Arajärven mukaan arvostettu sodan jälkeen. Nyt naisten työ on saanut tunnustusta.

- Sotarintama kesti, kun kotirintama kesti. Naisten työ oli aivan yhtä arvokasta kuin miestenkin. Miehet maksoivat kuitenkin sodasta kovimman hinnan. Heillä jäi niin paljon siviilielämääkin elämättä.
Sota jätti minuun syvän isänmaanrakkauden. Olen aina ajatellut sen jälkeen, miten Suomi pärjää. Isänmaan asia oli niin tärkeä. Se vei yli kaiken muun. Suomi oli itsenäinen ja pysyi itsenäisenä. Se on suuri asia, Terttu Arajärvi sanoo.
Sari Autio
-----------.

Äänestä

Sota-aikoina ihmiset olivat paljon meitä kovempia. Nykyihmisillä stressiä pukkaa jo siinä tapauksessa, että nettiyhteys ei toimi tai puhelin on rikki. Todellisia ongelmia ihmisillä oli paljon enemmän kuin meillä ja varsinkin maaseudulla sosiaalinen kontrolli oli kova. Ihmiset myös luokiteltiin herroihin ja muihin jo syntymässä.

Tästä huolimatta nykypäivän helppoon elämään tottuneet ihmiset jaksavat yltäkylläisyydessään kitistä asioiden vaikeudesta.

Äänestä
  • Ihan vaan, että noita sota-ajan traumoja joita tuolla Arajärvelläkin varmasti oli, kantaa vielä moni lokeroimasi "nykypäivän helppoon elämään tottunut" kanssakulkijasi. Sota-ajan kokeneille ei ollut mielenterveyspalveluja vaan oli puhumattomuus kuten Arajärvikin kertoo. Puhumattomana traumat siirtyivät seuraavalle ja seuraavalle polvelle. Arajärvikin oli huolissaan vieraiden ihmisten lapsista tietämättä, oliko huolen tarve yksilökohtaisesti oleellinen verrattuna siihen, miten hän itse on joutunut sodan kauhujen traumatisoimaksi ja vielä miehen taholta vallitsi täydellinen puhumattomuus.

    Tämän ajan huostaanottolukemat saattavat hyvinkin juontua noista sodan ajan tapahtumista. Sota-aikaan internoitiin ihmisiä, myös lapsia, yhteiskunnan määräyksellä heppoisin perustein. Aiemmin kyyditettiin yksinäisiä äitejä lapsineen työleireille. Edellinen on edelleen tätäpäivää samoin kriiterein, edelleen huoli- ja välttämättömyysperiaatteella. Kun otat huomioon, ettei ihminen muutu ja historia toistaa itseään, voit ymmärtää sinäkin sen tosiasian, miten tänään huostaanotoilla eristetään lapsia äideistään ja annetaan kyydityksiä, yhteiskunnan hyväksymällä ja kustantamalla tavalla ja jota varten yhteiskunta maksaa palkkaa joillekin henkilöille lastensuojelun välttämättömyyden momentilla. Kuinka paljon on sosiaalityöntekijöitä jotka kantavat sotien traumoja, jotka siirtävät traumansa meidän lastemme kannettavaksi. Jokainen sosiaalityöntekijä jonka tunnet, kertoo vilpittömästi tekemisensä välttämättömäksi ja sijoittamiensa lasten parhaaksi.

    Äänestä

  • Ihminen ei muutu kirjoitti:

    Ihan vaan, että noita sota-ajan traumoja joita tuolla Arajärvelläkin varmasti oli, kantaa vielä moni lokeroimasi "nykypäivän helppoon elämään tottunut" kanssakulkijasi. Sota-ajan kokeneille ei ollut mielenterveyspalveluja vaan oli puhumattomuus kuten Arajärvikin kertoo. Puhumattomana traumat siirtyivät seuraavalle ja seuraavalle polvelle. Arajärvikin oli huolissaan vieraiden ihmisten lapsista tietämättä, oliko huolen tarve yksilökohtaisesti oleellinen verrattuna siihen, miten hän itse on joutunut sodan kauhujen traumatisoimaksi ja vielä miehen taholta vallitsi täydellinen puhumattomuus.

    Tämän ajan huostaanottolukemat saattavat hyvinkin juontua noista sodan ajan tapahtumista. Sota-aikaan internoitiin ihmisiä, myös lapsia, yhteiskunnan määräyksellä heppoisin perustein. Aiemmin kyyditettiin yksinäisiä äitejä lapsineen työleireille. Edellinen on edelleen tätäpäivää samoin kriiterein, edelleen huoli- ja välttämättömyysperiaatteella. Kun otat huomioon, ettei ihminen muutu ja historia toistaa itseään, voit ymmärtää sinäkin sen tosiasian, miten tänään huostaanotoilla eristetään lapsia äideistään ja annetaan kyydityksiä, yhteiskunnan hyväksymällä ja kustantamalla tavalla ja jota varten yhteiskunta maksaa palkkaa joillekin henkilöille lastensuojelun välttämättömyyden momentilla. Kuinka paljon on sosiaalityöntekijöitä jotka kantavat sotien traumoja, jotka siirtävät traumansa meidän lastemme kannettavaksi. Jokainen sosiaalityöntekijä jonka tunnet, kertoo vilpittömästi tekemisensä välttämättömäksi ja sijoittamiensa lasten parhaaksi.

    Tutustu historiaan tarkemmin, jottei sinulle tule virheitä.

    "Kyyditykset" olivat aivan jotakin muuta kuin valtionjohdon toimia. Niillä ei ollut mitään tekemistä lasten kanssa.

    Sodan kokeneet sukupolvet olivat kovapintaisia ja koviin töihin tottuneita ihnisiä, joilla ei ole tämän päivän pullamössöjen kanssa mitään tekemistä. Ongelmia epäilemättä oli heillä ja heidän lapsillaan sodasta johtuen, mutta nykyiset alle viisikymppisten sukupolvet ovat eläneet yltäkylläisyydessä, jonka edellisten sukupolvien ahkeruus mahdollisti.

    Huostaanottolukemat kielivät ihmisten ongelmista ja typeryydestä. Maassamme on koko joukko ihmisiä, jotka hankkivat jostakin kumman syystä lapsia, vaikka mielenkiintoa heidän kasvattamiseensa ei ole. Osalle ei riitä sekään, että ensimmäinen lapsi on huostattu, vaan uutta on maailmaan saatettava. Moni on myös äärettömän lapsellinen. Lapsia tehdään aina vain uuden ihanan rakkaan kanssa, vaikka edellisenkin liiton lapset oireilevat. Ulkopuolisen kritiikki täyttä hölmöyttäkin kohtaan on vain kateutta tai peräti kiusaamista.

    Lasten kasvattaminen ei ole tähtitiedettä. Tuikitavallinen maalaisjärki on vain monilta jossakin hukassa. Päihteet hallitsevat monien elämää. Paineensietokyky on nolla. Sen sijaan, että ongelmat kohdattaisiin ja hallittaisiin, niitä paetaan. Kun parisuhteessa tulee ensimmäinen tylsä hetki, vaihdetaan kumppania. Töissä ei "jakseta" olla ja uutta ja uutta ammattia on aina vain hankittava. Facebook hallitaan, mutta arkista rahankäyttöä ei. Jo ekaluokkalaisen oletetaan kykenevän huolehtimaan itsestään täysin. Ruokaa ei TIETENKÄÄN ehditä laittaa. Aikuiset ihmiset käyttäytyvät kuin teinit - vastuuta ei mistään ole, on vain valtaa.

    Jos joku rohkenee jotenkin näiden TÄYDELLISTEN vanhempien touhuja kommentoida, kyseessä on ymmärtämätön kalkkis tai paha sossu, jolla on traumoja omassa elämässään. Kaikki on hyvin, kun lapsi vain hengissä pysyy. Mitäpä siitä, jos koulunkäynti ei suju. Äiti ja iskä ovat kovilla työssä, pitää saada rentoutua. Oma koulu on jo käyty, kuten olen kuullut sanottavan. Tai, jos työtä ei ole, päällä on stressi. Vuorokausirytmi on sekaisin, kun yöllä on oltava Facebookissa, mutta lapsilla menee hyvin...

    Jep, kyllä on kovaa rauhanajan elämäkin Suomessa...

    Äänestä

  • Minä olen tässä asiassa kanssasi eri mieltä. Ihmiset eivät olleet sota-aikana yhtään meitä kovempia vaan he vain olivat pakotettuja peittämään tunteensa. Toisin kuin ihmiset yleisesti tietävät, sota-aikana esiintyi kohtalaisen paljon mielenterveysongelmia. Ne olivat vain niin suuri tabu, ettei niistä silloin voitu puhua.

    Äänestä

  • Ammattikasvattaja kirjoitti:

    Tutustu historiaan tarkemmin, jottei sinulle tule virheitä.

    "Kyyditykset" olivat aivan jotakin muuta kuin valtionjohdon toimia. Niillä ei ollut mitään tekemistä lasten kanssa.

    Sodan kokeneet sukupolvet olivat kovapintaisia ja koviin töihin tottuneita ihnisiä, joilla ei ole tämän päivän pullamössöjen kanssa mitään tekemistä. Ongelmia epäilemättä oli heillä ja heidän lapsillaan sodasta johtuen, mutta nykyiset alle viisikymppisten sukupolvet ovat eläneet yltäkylläisyydessä, jonka edellisten sukupolvien ahkeruus mahdollisti.

    Huostaanottolukemat kielivät ihmisten ongelmista ja typeryydestä. Maassamme on koko joukko ihmisiä, jotka hankkivat jostakin kumman syystä lapsia, vaikka mielenkiintoa heidän kasvattamiseensa ei ole. Osalle ei riitä sekään, että ensimmäinen lapsi on huostattu, vaan uutta on maailmaan saatettava. Moni on myös äärettömän lapsellinen. Lapsia tehdään aina vain uuden ihanan rakkaan kanssa, vaikka edellisenkin liiton lapset oireilevat. Ulkopuolisen kritiikki täyttä hölmöyttäkin kohtaan on vain kateutta tai peräti kiusaamista.

    Lasten kasvattaminen ei ole tähtitiedettä. Tuikitavallinen maalaisjärki on vain monilta jossakin hukassa. Päihteet hallitsevat monien elämää. Paineensietokyky on nolla. Sen sijaan, että ongelmat kohdattaisiin ja hallittaisiin, niitä paetaan. Kun parisuhteessa tulee ensimmäinen tylsä hetki, vaihdetaan kumppania. Töissä ei "jakseta" olla ja uutta ja uutta ammattia on aina vain hankittava. Facebook hallitaan, mutta arkista rahankäyttöä ei. Jo ekaluokkalaisen oletetaan kykenevän huolehtimaan itsestään täysin. Ruokaa ei TIETENKÄÄN ehditä laittaa. Aikuiset ihmiset käyttäytyvät kuin teinit - vastuuta ei mistään ole, on vain valtaa.

    Jos joku rohkenee jotenkin näiden TÄYDELLISTEN vanhempien touhuja kommentoida, kyseessä on ymmärtämätön kalkkis tai paha sossu, jolla on traumoja omassa elämässään. Kaikki on hyvin, kun lapsi vain hengissä pysyy. Mitäpä siitä, jos koulunkäynti ei suju. Äiti ja iskä ovat kovilla työssä, pitää saada rentoutua. Oma koulu on jo käyty, kuten olen kuullut sanottavan. Tai, jos työtä ei ole, päällä on stressi. Vuorokausirytmi on sekaisin, kun yöllä on oltava Facebookissa, mutta lapsilla menee hyvin...

    Jep, kyllä on kovaa rauhanajan elämäkin Suomessa...

    "Sodan kokeneet sukupolvet olivat kovapintaisia ja koviin töihin tottuneita ihnisiä, joilla ei ole tämän päivän pullamössöjen kanssa mitään tekemistä."

    Sodan kokeneen sukupolven ihannointi ei auta meitä nyt laisinkaan. Mielipiteesi ei sitä paitsi perustu minkäänlaisiin faktoihin vaan pelkkään mutu-tuntuun. Se että sinä olisitkin tuntenut sota-ajan sukupolven jäseniä, jotka ovat kuvailemasi kaltaisia, ei se tarkoita että kaikki sinä aikana olleet olisivat jotenkin ihanteellisia tai kovapintaisia ihmisiä. Sodan aikainen sukupolvi teki sen mitä heidän oli pakko tehdä eikä edes mitekään erityisen hyvin. Jos yhteiskunnassamme on tällä hetkellä liian vähän rakkautta, on sen siemenet mitä ilmeisimmin kylvänyt sodan aikainen sukupolvi. He tekivät mitä heidän oli pakko - jättivät lapset pieninä oman onnensa nojaan - kun he menivät rakentamaan tätä yhteiskuntaa. Miehet olivat sodan jälkeen traumatisoituneita, monet alkoholisoituivat. Naiset olivat sodan aikana saaneet maistaa itsenäisyyttä miehestä (vaikkakin sodan pelon kanssa). Nyt he olivat pakotettuina taas "naisen rooliin", joka ei ollut helppo. Hekin tekivät mitä heidän oli pakko tehdä. Mutta lapsille tämä osa ei ollut suotuisa.

    Ihannoit tuota sukupolvea täysin suotta.

    Äänestä

  • Ehkä kerrankin olen kanssasi samaa mieltä.
    Kun ihmisen täytyy selviytyä, hän selviytyy. Nyt tämä ns hyvinvointiyhteiskunta tarjoaa mahdollisuuden joutilaisuuteen keskikaljabaarissa. Ja sitten on ongelma, mihin tarvitaan jälleen yhteiskuntaa.
    Räjäyttäkää jo viimein tämä järjetön ja pahoinvointia tuottava epäonnistunut kokeilu sosialismista.

    Äänestä

Hei haloo - Nykyajan huutolaiset

Huostaan otettuja lapsia oli Suomessa vuonna 2010 noin 10 000 ja kiireellisten sijoitusten määrä vain kasvaa. Yhteiskunnalle huostaanotot maksavat noin 460 miljoonaa euroa vuodessa – siis keskimäärin 46 000 euroa lasta kohden.

Tutkimusten mukaan huostaan otettujen lasten riski syrjäytyä, sairastua fyysisesti tai psyykkisesti on moninkertainen. Myös muut sosiaaliset ongelmat koskettavat useammin huostaan otettuja.

Kiireellisten sijoitusten lisääntyminen kertoo selvästi, ettei perheiden ongelmia ennaltaehkäisevä sosiaalihuolto toimi. Lastensuojeluun tarvitaan nykyistä enemmän sosiaalityöntekijöitä, perhetyöntekijöitä ja perinteisiä kotiavustajia.

Lasten näkökulmasta on anteeksiantamatonta, että perheissä tilanteiden annetaan päästä pisteeseen, jossa ainoa vaihtoehto on kiireellinen sijoitus. Huostaanottoja varmasti tarvitaan, mutta kodin ulkopuolelle sijoittamisen pitäisi olla tarkkaan harkittu ja viimeinen toimenpide, kun kaikkea muuta tukea ja apua on jo kokeiltu.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Pekka Puska ja Marina Erhola nostivat huostaanotot esiin viime marraskuussa Helsingin Sanomissa. Puska ja Erhola kutsuivat huostaan otettuja lapsia nykyajan huutolaisiksi. He vaativat huostaanoton tarpeen vähentämistä ja huostaan otettujen lasten kasvuolosuhteiden ja koulutuksen parantamista.

Kuntien säästöt ja peruspalveluiden karsimiset ovat vähentäneet varhaista puuttumista. Sosiaalityö siirtyy yhä enemmän jo kriisiytyneiden tilanteiden selvittelyyn. Jokainen tietää, että tulipalon sammuttaminen tulee kalliimmaksi kuin syttymisen estäminen. Yhden lapsen huostaanoton hinnalla tehtäisiin paljon ennaltaehkäisevää työtä.

Ehkä eniten kuitenkin harmittaa se, ettei kyseessä ole vain huostaan otetun lapsen perheen elämä, vaan se, että sosiaaliset ongelmat saattavat jatkua läpi elämän ja periytyä seuraaville sukupolville.

Sami Liukkonen
-------------

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lastenpsykiatri. kirjoitti:

residentti Halosen miehen äiti.

Ilta-Sanomat 2.2.2014.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288648685792.html?pos=ok-nln
--------------

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu