Hei, oon kohta 18-vuotias nuorinainen ja kaks vuotta viillellyt. Nyt on käynyt niin, että mut on pakotettu hakeen apua tai oikeestaan joku on hakenut mulle apua mun selän takana ja ens viikolla odottaa ensimmäinen tapaaminen sossu tätien kanssa. En tiedä mitä sanon, myönnänkö vai kiistänkö. Itse en haluaisi apua mihinkään, enkä lopettaa viiltelyä! Siksi tää on todella ahdistavaa.
Kysymyksenä lähinnä herää se, että mitä mulle käy kerran tilanne on se, että sossussa musta tiedetään, mutta en halua lopettaa viiltelyä? Laitetaanko mut johonkin pakkohoitoon vai mitä? HAluisin kuulla muiden kokemuksia viiltelystä kiinni jäämisestä ja siitä seuranneista eri vaiheista ja tämänhetkkisistä tilanteista.
Kiitos paljon, jo etukäteen!
Kysymyksenä lähinnä herää se, että mitä mulle käy kerran tilanne on se, että sossussa musta tiedetään, mutta en halua lopettaa viiltelyä? Laitetaanko mut johonkin pakkohoitoon vai mitä? HAluisin kuulla muiden kokemuksia viiltelystä kiinni jäämisestä ja siitä seuranneista eri vaiheista ja tämänhetkkisistä tilanteista.
Kiitos paljon, jo etukäteen!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ystäväni tyttären tytär viilteli ja nuori toimitettiin hoitoon. Nuori oli alussa vastenmielinen avun suhteen, mutta on nyt tosikiitollinen, kun häntä autettiin ajoissa. Asiat eivät ole hyvin, jos viiltelee: siitä jää kehoon pysyviä arpia ja saattaa harmittaa sitten koko elämän.
Sinulla on alitajuisesti jotain mikä saa tuollaisen sijaistoiminnon. Titenkin sinun itsesi pitäisi sisäistää asia, että jotain on nyt häikkää sielun syvyyskissä.
Neuvoni on, että ole rehellinen.
Mmm, kiitos vastauksesta! Viiltelen vain tai enimmäkseen vasempaan ranteesee, jonka iho on punainen viiltelykohdista, mutta kunnon arpia en ole itselleni aikaan saanut, vaikka joskus olen viiltänyt reiteen ja jopa kaulaan. Arvet tai jäljet eivät haittaa minua, koska se tuntuu hyvältä.
Kerran viiltely on oire jostakin tai sen taustalla on joitakin käsittelemättömiä asioita, on tosi pelottavaa aloittaa edes koko prosessi niiden läpikäymiseksi... :o Ja kerroit, että "nuori toimitettiin hoitoon", mitä tuo käytännössä tarkoitti?
Oot kohta 18 vuotias. Eli kohta et helpolla hoitoon joudu. Nykyään on tosi vaikeaa päästä ylipäätään osastohoitoon vapaaehtoisena, pakkohoidosta puhumattakaan.
En voi millään uskoa että viiltelyn takia joutuis pakkohoitoon. Vaikka kävisit tikit laitattamassa viiltelyjälkiisi, todennäköisesti lähetettäisiin vaan takaisin kotiin. Tietenkin jos yleisvointi on hirveän huono. On psykoosi päällä tai muuta mitkä täyttävät pakkohoitokriteerit, sitten se on eri asia.
Minulla paljastui viiltely 18-vuotiaana ja kävin muutaman kerran jollain kriisityöryhmällä juttelemassa kerran viikossa kuukauden ajan ja he juttelivat äitini kanssa kerran-pari kertaa ja sitten oli alussa ja lopussa yhteiskäynti. Missään vaiheessa hoitohenkilökunta ei olettanut minun lopettavan, vaikka toivottavaa se olikin. Äidillä oli se oletus, että se loppui heti. Vähensin kuitenkin ja siirryin käsivarsista jalkaan, koska pelkäsin äidin tarkastavan käteni enkä halunnut satuttaa häntä yhtään enempää. Lopulta äiti tutki huoneeni ja löysi välineeni enkä jatkanut enää ja löysin muita tapoja sen tilalle.
Mulla oli kanssa reilu vuosi sitten sama juttu, mutta se lähti aluks omasta alotteesta, eli hain terkan kautta apua olettaen, ettei äidille mee infoo, mutta jouduin sitten ite kertoo. Kävin perheneuvolassa äidin kanssa pari kertaa ja yksin pari kertaa. Toi kesti puol vuotta, mutta ei tuottanut tulosta, koska totesin, että en haluakaan enää apua, sillä avun saanti kesti yli kuukauden avunhakemisesta, ja tuolloin päätin feikata kaiken olevan hyvin ja pääsin helpolla. Kulissit oli pystytetty ja kaikki oli "hyvin." Toisin sanoen jatkoin rauhassa viiltelyä, mutta nyt sitä ollaan tässä. En haluis, että äidille enää ilmotetaan, koska se pettyy suuresti muhun.
En osaa sanoa, ite en oo vielä kiinni jääny tai menny itse suutani avaamaan. Jossain lähiaikoina oon kylläkin suunnitellut itse meneväni koulupsykologille puhumaan masennuksestani ja sitä kautta viiltelystä. Pelottaa mitä jälkiä ja vahinkoa saan vielä aikaan. Kokoajan tuntuu olevan tarve "parantaa" viime kerrasta ja viiltää syvemmälle. Nyt on jo semmone jälki kädessä, et saattais tarvita tikkausta, mut en varmana sano siitä kellekkään
Viiltely tuntuu hyvältä, koska se poistaa ahdistuksen (hetkeksi). Jos siihen jää koukkuun, se on merkki masennuksesta ja ahdistuksesta.
Avun saaminen ei välttämättä ole helppoa, eikä ensimmäinen auttaja välttämättä pysty auttamaan. Ole siis sitkeä!
Ja vinkkinä: jos viiltelet käsivarsiin, joudut pitämään pitkähihaisia perhe- ja sukutilaisuuksiin lopun elämääsi.
"Kiinni jäämisessä" kuitenkin on kyse siitä, että sinusta ollaan huolissaan.
Miksi viiltelet?
Niiden sinusta huolissaan olevien mielestä vahingoitat itseäsi. He voivat olla jopa kauhuissaan ja peloissaan.
Mikä siinä viiltelyssä on niin koukuttavaa? Oletko tehnyt itsellesi siitä ansan?
Sossulle ei ole todellakaan pakko kertoa kaikkia yksityiskohtia terveydestään. Itseasiassa on parempi olla kertomatta, sillä sossu ei ole lääkäri eikä psykologi tai sairaanhoitaja. Kerro vain yleiskatsauksen terveydestäsi. Esim, jos olet kärähtänyt viiltelystä kerro, että sitä tapahtuu tai on tapahtunut välillä.
Viiltelyarpeja ei yleensä tarvitse näyttää, välillä lääkärit pyytää näyttämään hoidon alussa, mutta yleensä selviää puhumalla. Lääkärille voit näyttää pelkäämättä pakkohoitoa, jos ei ole tuoreita syviä viiltoja/arpeja verisuonien päällä. Tuolla tavalla he voivat arvioida vaarallisuuden ja luonteen. Yhden katsauksen jälkeen he eivät enää pyydä näyttämään viiltoja, vaan kysyvät.
Apua kannattaa kyllä hakea, ethän halua viiltellä koko loppu elämäsi, ethän? Laitoshoitoon pakotetaan vain jos sanot, että suunittelet väkivaltaa tai itsemurhaa.
Itse jäin kiinni 1,5 vuotta sitten lääkärille (masennuksen hoito), kun hiha vähän nousi. Pakkohoitoon en joutunut. Välillä kysyvät viiltelystä, mutta eivät enää pyytänet näyttää jälkiä.