Huonon avioliiton merkki on, jos siinä toinen tai molemman puolisot yrittävät muuttaa toista. Muutosyrityksiä tehdään, pakottamalla, moittimalla, syyttelemällä, pilkkaamalla, häpäisemällä, vaatimalla, vihaamalla, jne.
Sama koskee ihmissuhteita tai yksilön suhdetta seurakuntaansa.
Tulosta syntyy vain silloin, jos ihminen (yksilö) on valmis itse muuttamaan asennettaan eri tavalla ajatteleviin niin, että hyväksyy sen että tuo toinen on erilainen. Siinä riittää sarkaa jokaiselle, koko elämän ajaksi.
Tai seurakunnan kysessä ollessa, on opittava ettei seurakunta muutu minun näköisekseni. Jos haluan kuulua seurakuntaan, minun on hyväksyttävä ne asiat, jossa seurakunnan omaksuma näkemys eroaa omastani. Nämä edellä kertomani faktat eivät tietenkään kaikkia miellytä, totuutta ei mielellään kuunnella. Tämä on kuitenkin ainut tie, eri tavoin ajattelevien ihmisten sydämiin.
Vallitsevan tilanteen taikka ihissuhteen muuttaminen onkin sitten tiettyjen armolahjojen omaavien henkilöiden ja heille lisäksi hyvän koulutuksen vaativa taito. Kärsivällisyys on oltava huippuluokkaa ja aikaa muutokselle on varattava useampia vuosikymmeniä. Rukousta, rakkauden tekojen osoittamista. Helppoa tietä ei ole.
Yhdestoista käsky kuuluukin, ettei sinun hätäilemän pidä.
Sama koskee ihmissuhteita tai yksilön suhdetta seurakuntaansa.
Tulosta syntyy vain silloin, jos ihminen (yksilö) on valmis itse muuttamaan asennettaan eri tavalla ajatteleviin niin, että hyväksyy sen että tuo toinen on erilainen. Siinä riittää sarkaa jokaiselle, koko elämän ajaksi.
Tai seurakunnan kysessä ollessa, on opittava ettei seurakunta muutu minun näköisekseni. Jos haluan kuulua seurakuntaan, minun on hyväksyttävä ne asiat, jossa seurakunnan omaksuma näkemys eroaa omastani. Nämä edellä kertomani faktat eivät tietenkään kaikkia miellytä, totuutta ei mielellään kuunnella. Tämä on kuitenkin ainut tie, eri tavoin ajattelevien ihmisten sydämiin.
Vallitsevan tilanteen taikka ihissuhteen muuttaminen onkin sitten tiettyjen armolahjojen omaavien henkilöiden ja heille lisäksi hyvän koulutuksen vaativa taito. Kärsivällisyys on oltava huippuluokkaa ja aikaa muutokselle on varattava useampia vuosikymmeniä. Rukousta, rakkauden tekojen osoittamista. Helppoa tietä ei ole.
Yhdestoista käsky kuuluukin, ettei sinun hätäilemän pidä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mitä läheisempi ja merkityksellisempi suhde on, sen vaativampaa on suhteen hoitaminen. Jos suhteessa mielii pysyä on ensimmäinen toimenpide kaikkien pakoteiden sulkeminen, eli sitoutuminen suhteeseen. Jos kysymys on yksilön suhteesta seurakuntaansa, niin tämä sitoutuminen merkitsee päätöstä olla lähtemättä seurakunnasta.
Samalla se merkitsee haasteen vastaanottamista.
JOkainen joka on tosissaan yrittänyt muuttaa vanhoja toimimattomiksi osoittautuneita tapojaan, tietää kuinka vaikeata tämä on. Kun luulee jo jotakin oppineensa, saattaa havahtua siihen että krammarin neulan kiertää taas samalla vanhalla uralla.
Yksi pieni kysymys:
Onko tässä sama kirjoittaja asialla: "Jos kysymys on yksilön suhteesta seurakuntaansa, niin tämä sitoutuminen merkitsee päätöstä olla lähtemättä seurakunnasta."
"Sinulla on vain kaksi vaihtoehtoa, muutat oman asenteesi toisia kohtaan, tai pysyt poissa."
Miten nämä neuvot voi toteuttaa yhtaikaa?
Olen jotakin kirjoittanut omien asenteiden muuttamisesta ja todennut sen omin voimin mahdottomaksi toteuttaa.
Olen harjoitellut avioliitossa elämistä yli 40 vuotta, jotakin kiokemusta on siitäkin. Vaimoni on olemukseltaan kuin enkeli ja minä joskus kuin vänkylä. Olen myös kertonut sitoutumisestani seurakuntaan. Olen vakaumukseltani luterilainen kristitty. Jos esikoislestadiolaisuus katkaisee sakraaliyhteydet luterilaiseen kirkkoon, se on taas yksi haaste lisää. En tule esikoilestadiolaisia sakramentteja käyttämään, ainakaan jos kirkon tila ei ihan mahdottomaksi mene. Siinäkin tapauksessa uskon että me luterilaiset säilytämme oman kirkon jos valtiokirkko kohtaisikin loppunsa ateistien johdolla.
Voithan sinä yrittää muuttaa esikoisllestadiolaisia käytäntöjä, se on sinun asiasi. Minä tiedän jo nyt miten sinun käy, se on viisautta se, että tietää jo etukäteen, ei tarvitse lyödä päätään seinaan.
Minä en yritä muuttaa esikoislestadiolaisuutta, koska tiedän sellaiset toimenpiteet turhiksi. Tukihenkilönä toimin pyynnöstä ystäville ja tutuille. Minulla on rakkaussuhde Kristukseen, olen hänen kauttaan sovitettu synneistäni Jumalan kanssa, olen Jumalan lapsi.
Seurakunnassani ei ole kertaakaan kukaan sanonut minulle etten saisi olla Jumalan lapsi, päin vastoin on kehoitettu uskomaan kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.'
Kun joku sanoo seurakunnassani kuorolaulua synniksi, tiedän että se on hänelle syntiä ja hyväksyn sen. MInäkin pidän syntinä jos kuoro laulaisi pornolauluja.
Toisin sanoen, emme saa riippua ihmisten ristiriitaisissa
mielipiteissä kiinni., vaan Kristuksessa Jeesuksessa.
Läheisistäni vain harva on lestadiolainen, niin muuttuu maailma eskoseni.
Minun tehtäväni kristittynä isänä ja isoisänä on rakastaa kaikkia ja rukoilla läheisteni puolesta. En voi muuttaa heistä ketään muuksi kuin he ovat. Mutta kiitos Jumalan voin rakastaa heitä.
Olen kyllä kanssasi samaa mieltä muuttumisesta ja muuttamisesta - siis oman itsensä tai toisten ihmisten kuin myös seurakunnan suhteen näistä asioista.
Mutta entä jos seurakuntaan sitoutuminen johtaa väistämättä ristiriitaan - jos siellä elävät kokevat "toisinajattelijan" hankalaksi ja kukaties vilpilliseksikin vielä? VIlpilliseksi sen tähden, ettei tämä sittenkään usko samalla tavoin kuin muut tai suurin osa seurakuntaa - hän on siis niskoittelija ja tottelematon ja mitä muuta lie onkaan - mikä on siis hänen tehtävänsä seurakunnassa?
Onko hänellä paikka siellä olemassa? Haluaako kukaan häntä sinne oikeasti? Hän aiheuttaa epävarmuutta ja epäsopua ja riitaa - näin olen kuullut.
Eikö silloin ole parasta, että hän pysyy poissa - siitä huolimatta, ettei hän halua muuttaa toisia, vaan hyväksyisi toiset kyllä (en tiedä kaikkien ajatuksia näistä kuvioista tietenkään).
Vai onko parasta vain olla siellä ja pitää suunsa kiinni? Niin että "hymyillään kun tavataan", vaikka mitään muuta ei sitten olisikaan? Voihan sitä istua penkissä ja kahvikupillisellakin sanomatta yhtään mitään kenellekään. Olisiko se parasta? Olisiko se sitoutumista?
Minusta sitoutuminen on jotain muuta. Voiko muuten avioliiton sitoutumista käyttää esimerkkinä seurakuntaan sitoutumisesta?
(Huom. minä en ole nimimerkki "Tyhmelin")
Varsin mielenkiintoista pohdintaa, - yhteenlaskua.
Kuvaamassasi tapauksessa henkilö on uhkana seurakunnan rakenteen yhtenäisenä pysymiselle.
Nykyisin esikoislestadiolaisuutta johdetaan nimenomaan sillä tavalla, että luodaan seurakunnassa tapahtuvista ilmioista taikka henkilöistä uhkakuva, - saarnojen avulla. Luotetun henkilön puhe kateederilta on tehokasta manipulointia, sillä saadaa iso joukko pelkäämään ja vihaamaan sinua, ja hylkäämään sinut.
Itse asun isommalla paikkakunnalla ja meillä on vahvoja sosiaalisia pienryhmiä seurakunnan sisällä, jotka hyväksymme toinen toisemme varauksetta.
Pienellä paikkakunnalla mielipiteineen yksin jäävä on kyllä todella tulakalassa asemassa, ellei kykene sopeutumaan vallitsevaan tilanteeseen luontevasti.
Käyntien harventaminen ta pois jääminen yhteisön toiminnoista on arvioitava omista voimavaroista käsin, ilman muuta. Mitään pakkoa seuroissa käymiseen ei ole kenelläkään. Näin olemme toimineet kuvaamissasi tapauksissa.
Aikamme on yleisemminkin arvioiden täällä pohjoismaissa sellainen että helposti hiljaisempi jää yksin murheineen ja huolinee. Esikoislestadiolaisuus on kuitenkin sosiaalisessa mielessä peremmin menestyneiden ihmisten kristillisyys. Ei sovi kuitenkaan yleistää. Paikkakunnasta riippuen, uskon että sinullakin on varmasti todellisiakin ystäviä myös meissä esikoislestadiolaisissa.
Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän, anna tunturin selvittää kuka vierelles jää. :-))))))
"Minä en yritä muuttaa esikoislestadiolaisuutta, koska tiedän sellaiset toimenpiteet turhiksi."- kirjoittaa eräs veljemme.
Minä taas sanon, ettei yrittänyttä laiteta.
Olen vakuuttunut sitiä, että jos kritiikki perustellaan Raamatulla, yhä suurempi joukko esikoisia hyppää lapinvanhimpien yksinvaltaisesti kipparoimasta "Tämän Siunatun Kristillisyyden" laivasta Kasteen laivaan, jota kipparoi itse Välimies.
Merkkejä joukkoliikehdinnästä on jo.
Kuunnelkaapas reaktiota miten metsä vastaa: eli kuinka joka pyhä saarnataan: "Turpa kiinni rivissä! Alistukaa yhteisen ymmärryksen alle !"
Kuinka joka raamatunpaikasta voikaan löytyä tuo sama opetus?
Hyväksyn yrittäjät mielihyvin, kun tiedän ja tunne heidät luotettaviksi.
Olen opillisesti kanssasi samaa mieltä, ja uskon myös muutokseen, tietyssä tahdissa. Nämäkin koettelemukset mitä viimeksi kuluneen parinkymmenen vuoden aikana on ollut, ovat tulleet meille siunaukseksi.
Hiljaa rivissä, kun isi pissii. :-)))
Kannattaako muuttaa sen paremmin toisia kuin itseään. Itselleni riittää,kun yritän parhaani mukaan muuttaa tapojani ja niitäkin kerralla mahdollisimman vähän.Jos siitä vähästä saa pysyvyyden,hyvä. Kun niitä vähiä tulee enemmän,parempi. Jos niitä tulee vielä enemmän,vielä parempi.
Niin se menee esim.minkä tahansa käytännön oppimisessa,muutetaan vain vähin erin tapoja,jotka aina osoittautuvat paremmiksi. Näin olensitten omaksunut ihan jotain UUTTA.
Konkretiaa etsivä. Jos vastakkain olisi kaksi onkimatoa, niin tuo voisi ehkä toimia. Voisi koittaa vääntelehtiä toinen toisen mukana iho ihoa vasten.
Nyt puhutaan kuitenkin erilaisista ihmisistä kukin ominen tärkeine tarpeineen ja heidän muodostamastaan yhteisöstä, jonka iainoa tarkoitus on julistaa Kristusta perastukseksi kuolemasta ja kadotuksesta.
Jos joku ihminen yhteisössä nousee toisten yläpuolelle ja julistaa että tässä talossa muuten eletään sitten niin kuin minä sanon, ei se toimi. Lapsikin jo tietää sen, ei se näin toimi. Ihmiset tarvitsevat tilaa ympärilleen, ilmaa hengittää ja kaikilla on omanlaisensa tavat toimia ja omat harrastuksensa. Sellaiset asiat eivät kuulu seurakunnan toimivallan piiriin ollenkaan.
Minä haluan uskoa muutokseen.
Mutta jos kukaan ei tee mitään tämä jatkuu.
Tapahtuihan muutos 60-luvullakin, kun lähetysmiehet tulivat tuntoihinsa ja tekivät parannusta eksymisestään.
Jokainen voi rukoilla. Monet voivat kirjoittaa, kun keskustelu on tehty suorastaan eriseuran toiminnaksi (Minde Tampereella) s-postilla tai paperikirjeellä.
Kun ilmaisee huolensa ja hätänsä raamatulla perustellen, se vaikuttaa joko myönteisesti tai sitten kielteisesti. Mielestäni kuitenkin tulisi kirjoittaa niin että Hyvän Paimenen ääni kuuluisi.
En niinkään ajattele omaa oloani herätysliikkeessä, vaan niitä nuoria ja lapsia, joita ei olekkaan vähän. Ja hajaannus olisi tuskien tie, jolloin suvut ja jopa perheet joutuisivat eri puolille. Sekin on koettu ennen meidän aikaamme.
Olen vakuuttunut siitä, että monien silmät ovat sepposen selällään, jopa saarnaajien, tästä lappiopista, se on kuulunut saarnoistakin rivien välistä. Siksi viimeistään nyt tulisi laittaa postia menemään kun vielä on aikaa ennen ensi kesän "hoitokokoontumisia".
Mielestäni on parempi tapa vaikuttaa liikkeen sisältä päin kuin se, että hylkää ja lähtee pois. Mutta jokainen valitsee sen mikä itselle sopii parhaiten. Jos ahdistuu liikaa on parempi varmaan irrottautua, mutta siinäkin on oma vaaransa. Ei ole hyvä jäädä ilman seurakuntayhteyttä ja mistäpä löytyisi täydellinen yhteisö tilalle? Vihollinen riehuu kaikkialla. Tietäen aikansa pian loppuvan.
Muutos on mahdollista, jos niin on tarkoitettu.
Muistakaamme Gamalielin neuvo:
38 Ja nyt minä sanon teille: pysykää erillänne näistä miehistä ja antakaa heidän olla; sillä jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa;
39 mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan."
Neuvo pätee molemmin puolin. On muistettava, kuka on seurakunnan Herra.
Esimerkkejä yhden tai kahden ihmisen kautta lähteneistä isoista muutoksista:
- Paavalin ja Barnabaan matka Jerusalemiin apostolien ja vanhinten luo (Apt 15).
- Paavalin nuhteet Pietarille (Keefaalle) (Gal 2)
- Luther: uskonpuhdistus
- Spener: pietismi
Jos näin isoja muutoksia on tapahtunut valtavirtaa ja kristikunnan johtoa vastaan, eivätkö pienemmmät muutokset ole mahdollisia ?
Muutokset tapahtuvat, jos niihin on ns. tilausta. Ja nyt totta mooses on tähän tilausta.
Muuttis, en kuvittele, että voisi olla täydellistä yhteisöä missään.
Ja tiedän, että jos jäyttäydyn esikoislestadiolaisesta seurakunnasta, ainakin jotkut katsovat sen merkitsevän elämää ilman seurakuntaa.
Joku onkin sanonut, ettei sinulla voi olla Jumalaa isänä, jos ei ole seurakuntaa äitinä.
Kiinnostaisi tietää, miten se on mahdollista - minut on kastettu luterilaisessa seurakunnassa ja konfirmoitu siellä. Osallistun seurakuntaelämään silloin, kun se on mahdollista. Tosin käyn eri luterilaisten seurakuntien kirkoissa eli en taida olla kovin sitoutunut mihinkään...
Mutta silti en käsitä miten voidaan ajatella, ettei minulla ole seurakuntaa ylipäätään.
Jos pysyttelen omissa oloissani, en siis omasta mielestäni ole seurakuntaa vailla.
Vielä yksi lisähuomio: on varmasti eri asia, jos on kysymyksessä kovin nuori seurakuntalainen.
Esikoislestadiolaisuus on hyvin turvallinen kasvupaikka. Sen arvoa ei voi kieltää.
yht.lasku, olen itse miettinyt tätä seurakunta-asiaa omalla kohdallani ja ajattelen, että evlut kirkkoonhan minut on kasteessa liitetty, ennen muuta siinä on otettu minutkin Jumalan lapseuteen, Hänen perheväkeensä.
Siksikin on hälyttävää jos esikoisuus revitään irti kirkostamme, huolimatta sen piirissä tapahtuvasta luopumuksesta.
Käyn Herran Pyhällä ehtoollisella aina kun tunnen tarvetta vaikka meillä päin monet esikoiset käyvät vain kaksi kertaa vuodessa lestadiolaisten kirkkopyhänä ja on suorastaan neuvottu olemaan muulloin sinne menemättä.
Jos kirkkomme hajoaa, varmasti kuitenkin syntyy uusi luterilainen kirkko, sillä on paljon pappeja, jotka haluavat pysyä klassisessa kristinuskossa ja tunnustuskirjoissa, elää ja opettaa raamatullisesti siis.
Lasten kasvupaikkana esikoisuus on turvallinen, olen tasan samaa mieltä.
En kuitenkaan vielä heitä "hanskoja" tiskiin esikoisuudenkaan suhteen. Aika näyttää miten kaikki kehittyy. Rukoustaisteluun yllytän jokaista joille esikoisuus on rakas. Jokapäiväiseen rukoukseen ja vaikka huokaukseen, jos sen edes jaksaisimme tehdä.
Jotta saisimme sanoa kuin eräs sananpalvelija tultuaan saarnaajien kokouksesta: Kristus voitti.
Suoraan sanoen pitäisi huutaa Jumalan puoleen kaikkien,jotka kantavat rukouksen henkeä rinnassaan ja ovat erottaneet monien saarnaajien saarnoista sellaisen ihmisoppien äänen.Se ääni laittaisi kumartamaan ja notkistamaan niskansa ihmisen edessä ja ihmisryhmän kuuliaisuutta osoittamaan.
Huutakaa rakkaat ystävät Jumalaa,ettei paha vihollinen omanvanhurskaudenopin kautta vie rakkaita nuoriamme ja lapsiamme pois elävästä uskosta Herraan Jeesukseen.Aamen!
Just niin mariia, aletaanpa huutamaan. Jumalan korviin kyllä huokaaminenkin kuuluu huutona. Jumalahan sanoi Moosekselle: Miksi huudat, Punaisen meren rannalla.
7. Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.
8. Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden,
Jeesustakin pitää varmaan oikaista täällä korkeimmassa ja oikeimmassa uskossa.