Titanic

KLASSIKKOleffa.
5 tähteä.
2207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joo, kyllä :D

Olisi ihan mukava kuulla jotain tarkempaakin analysointia kyseisestä leffasta?` :D No onhan se hyvä, ei siihen käy kieltäminen. Mutta jokinhan se tekee siitä sellaisen.

Itse ainakin olen sitä mieltä, että kyseinen teos on niitä harvoja, joita oikeasti jaksaa ja voi katsoa useampaankin otteeseen. Varsinkin romanttisisita elokuvista mielestäni Titanic nousee ehkäpä jopa huipulle.

Ohjaukseltaa, näyttelijäsuorituksiltaan ja tarinaltaan varsin mainio tekele - kaikki toimivat. Vaikka elokuva ei aivan faktatarinaan perustu, eihän sitä tiedä, jos jollain parilla oli siltikin lähes samantapainen rakkausmatka - tuntematta edes ensin toisiaan.

Elokuva onnistuu koskettamaan, sellaisista leffoista itse ainakin juuri pidän. Muutenkin, tässä on vähän kaikkea. On draamaa, jännitystä, romantiikkaa ja vähän toimintaakin. Komediaakin vähän oikeastaan joo. Yleensäkin, jos elokuva menee vähän "sivuraiteille" varsinaisen genren viitoittamalta tieltä, se on omasta mielestäni ainakin yleensä toiminut. Tavallaan jos on vähän niin kuin "vahingossa" tullut muita mausteita sekaan, tai ehkei sentään. Kyllähän kaikki mietitään tarkaan jne. Mutta näyttelijät tietenkin antavat oman panostuksensa.

Musiikki Titanicissa on myöskin kaunista. Monille juuri kyseisestä elokuvasta tuttu Celine Dionin ehkäpä suurin hitti "My heart will go on" oli varmaan ensitieto koko kanukkipoppariin ylipäätään. Mutta myös muu musiikki elokuvassa loistaa.

Kävin katsomassa Titanicin pari vuotta sitten, aika samoihin aikoihin huhtikuussa 2012, kun se näytettiin 3D:nä. En osaa kai vieläkään sanoa, missä elokuvassa 3D olisi kaikista parhaiten toiminut, mutta eihän se, tuskin ainakaan siitä yhtään huonompaa tee. Titanicinkaan kohdalla. Monet kai väittivät rahastukseksi tuota tempausta, mutta 15 vuoden kunniaksihan se lähinnä tehtin, ohjaaja vielä sanoi, että Titanic-seikkailun voisi kokea aivan eri tavalla. Noh, en tiedä oliko se aivan toista maata, mutta jos en itsekään olisi ennen niitä laseja päähän pistäny - varsinkaan elokuvan merkeissä, olisi se varmasti ollut vielä mahtavampi kokemus. Ei tosiaan huono nytkään.
Taitaa se ensimmäinen 3D-leffa olla itselle ehkä kaikista sykähdyttävin vieläkin, kun se oli niin uuttakin. Kyseisen elokuvan nimi oli ja on Matka maan
keskipisteeseen.

Kevätkin saapuu jo hyvää vauhtia, nostetaan vaan ankkurit ja annetaan mennä!

Äänestä

Di Caprio on mainio pehmon miehen roolissa!!!!!!!
Yksi parhaimpia niissä rooleissa.
Elokuvaan ei koskaan kyllästy.
Suuria tunteita.
Hieno tarina, rakkaustarina.

Elokuvassa humanismi on läsnä.
Elokuvalla halutaan viestittää rakkautta ja humanismia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MrJuha82 kirjoitti:

KLASSIKKOleffa.
5 tähteä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu