Onko jollain tietoa siitä, mitä Ukko-Pekan sillalla on lauantaina yöllä tapahtunut??? IS kertoo, että 17-vuotias tyttö olisi kai pudotettu mereen. Poliisi tutkii tapausta. Kai kaksi jotain 20-vuotiasta miestä tämän tehnyt.
Tyttö putosi/pudotettiin Ukka-Pekan sillalta
Freck
762370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 76
Vanhimmat
että meidän Naantalissa tapahtuu tälläistä. Naantalihan on Suomen turvallisinta seutua asua ja nyt on tapahtunut tälläistä. En ainakaan itse päästä enää lapsiani iltaisin yksin ulos kun ei voi näköjään tietää että mitä siellä ulkona tapahtuu.
Jos totta.
Varmaan jää kiinni.
Ja samoihin Bileisiin ehkä menossa ollut?
Joku tietää jo.
Kolme nuorta jamppaa!!
Joku laulaa omantunnon tuskissa.
Ja parempi niin kuin jäädä kiinni puolenvuoden päästä.
Nyt pojat laitokselle.
Kova jätkä ottaa mitä sieltä tulee.
Vellihousu kuuntelee sängyn alla radiota ja odottaa koska joku on ovella.
Sellaisia koviksia tällä kertaa. "Poikien" eli ts. selkärangattomien ja vaarallisten ämmän tasolla olevien ali-ihmisten toiminnassa haiskataa ns. elämänkoulu melko lailla. Toivottavasti jäävät kiinni, jos juttu on totta.
Toivottavasti kollit saadaan kiinni.. Mun mielestä jätkät vois samalla tavalla tiputtaa yksitellen ja kattoo miten selviää.
Voidaanko olla varmoja että tyttö kertonut totuuden yön tapahtumista? Vai onko tyttö itse halunnut päättää elämänsä tai hakea huomiota teollaan? Kylmä kylpy virkistänyt ja tarina miesjoukosta keksitty?
VOI; VOI MIEHET KAUKEN PAHUUDEN ALKU ON !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
NIIIN ON, TÄYSIN VARMASTI!!!!!!!!!!!!
Kylillä pyörii huhu, että olis ollut jotain mamutaustaisia poikia nuo heittäjät. Huhun mukaan asia yritetään salata suurelta yleisöltä, jottei tapahtuma lisäisi rasismia. Tiedä sitten pitääkö paikkansa, mutta kaiken järjen mukaan tekijät varmasti tiedetään jo, mutta jostain syystä poliisi ei ole kertonut vielä ketä he ovat. Joka tapauksessa poliisin on pian kerrottava ketä he ovat, vaikka olisivatkin mamuja. Jotenkin pitäisin todennäköisempänäkin, että ainakaan kaikki pojat eivät ole suomalaisia, sillä tuollainen teko ei oikeen sovi meidän kulttuuriin. En ole rasisti enkä tuomitse ketään etukäteen ihonvärin tai uskonnon perusteella, mutta kylmät tilastofaktatkin kertovat, että ulkomaalaistaustaiset tekevät seksuaali-ja väkivaltarikoksia yli kymmenen kertaa enemmän suhteutettuna väkimäärään. Lisäksi tietyissä kulttuureissa/uskonnoissa nainen ei ole minkään arvoinen eikä varsinkaan erikulttuurista oleva nainen, kuten esim. tämä heitetty tyttö. Pojathan ovat saattaneet ensin raiskata/yrittänyt raiskata tytön ja sen jälkeen ajatellut hävittää ainoan todistajan. Tekijät tuskin kuvittelivat, että tyttö selviäisi hyisestä merestä yli kymmenen metrin pudotuksen jälkeen hengissä.
Joka tapauksessa hienoa, että tyttö selvisi ja toivotaan pojille kunnon tuomiota oli sitten suomipoikia tai mamuja tai molempia.
KAUKEN PAHUUDEN ALKU.
Taitaapi olla sun löpinöitäsi.
Jos ovat mamuja, niin tuomio 25 vuotta ehdotonta!
No mitenkäs nyt?
Mitä 17-vuotias PIRPANA tekee tuohon aikaan yömyöhään liikenteessä, tietenkin känissä kuin käki? Lastensuojelulle ois nyt töitä.
Raiskattiinko tyttö ennen tapon yritystä?
Olisko saanut vähän mustaa väkikikkeliä ennen murhayritystä? Tuohan on muslimeille normaalia käytöstä, että raiskataan ensiksi joukolla ja sitten uhri murhataan. Nyt luojan kiitos tyttö selvisi, ja toivottavasti Iakupekat saadaan kiinni.
voi luoja mikä kommentti... Hienoa, että niputat noin 1,3 miljardia ihmistä samaan nippuun! ootko edes alakoulua päässyt loppuun asti tolla yleissivistyksellä?
Oliko "pussy popping" eli piIIunkorkkausbileet kysymyksessä? Vai muutettiinko se nimi "sperm over pussyksi" tai jotain...
Ainakin yksi oli vaalea ja kaksi muuta tummatukkaista. No tukan väri ei ole sama kuin ihonväri. Mutta eikö kukaan ihmettele sitä, miten tyttö ylipäätään selvisi pudotuksesta? Keskellä yötä, 11m hyiseen veteen ja mahdollisesti humalassakin? Sit vielä takaisin sillalle. Täytyi kyllä olla todella huippukunnossa, hyvä niin!
No täällä suurin pointti on se oliko jätkät mamuja vai suomalaisia, mikään muu ei kiinnosta..
Ihmettelen itse 17 vuotiaan pojan äitinä sitä että mitä ihmettä nuori tyttö tekee neljän aikaan yhtään missään liikenteessä. Vanhempien vastuu on huolehtia alaikäisistä, kotiintuloajoista ja siitä että ne oikeasti on nukkumatin kanssa hengaamassa tuohon aikaan.
Kun ollaan noin löysä vanhempana altistetaan tällaisille vaartilanteille lapsi. Ei kenellekkään saa mitään tehdä mutta kyllä ne riskit jämäkällä kasvatustyöllä pystyy oikeasti minimoimaan.
Milläs konsteilla pitelet 17-vuotiasta kotona, jos järkipuhe ei auta?
Kaikille ei tehoa etujen karsiminen, niitä mennään sitten hakemaan muualta. Fyysinen rajoittaminen ei välttämättä auta kovin pitkälle sekään, sikäli kun vanhempi edes pystyy siihen oman kokonsa puolesta. Kaikki 17-v. (tytötkään) eivät ole niin köykäisiä, että heitä varsinkaan normaalikokoinen nainen noin vaan pitelee.
Tosi yksisilmäistä alkaa osoitella tässäkin tapauksessa vanhempia. Vai tunnetko ehkä heidät?
Mietippä että millä sinun isäsi piti sinut kotona yö kun olit lapsi
Mietippä ihan ite.
Alle 18-vuotiaat ovat lapsia. Lapsilla on nukkumaanmenoajat, jos et sitä muista. Ei nukuksissa silloilla hortoilla eikä muuallakaan.
Vi.tu sentään.
Hortoillaan sitten silloilla, taikka siltojen vieressä,mihin aikaan tahansa, ei se ketään oikeuta veteen tuuppaamaan.
Jos, ja kun tutkijat pitävät tytön kertomusta uskottavana, niin kaikesta salailusta päätellen tekijät ovat kulttuurin rikastajia. Ei tuollainen oikein härmäläisen kulttuuriin sovi.
Heti kun suomalainen kuulee sanan maahanmuuttaja niin kaikki nousevat takajaloilleen ja sitten kauhistellaan ja vaaditaan tekijöille maksimirangaistusta,eikä kukaan uhraa ajatustakaan sille miten tyttö ylipäätään päätyi veteen ja miten selvisi pudotuksesta jos nyt ylipäätään mitään sillalta pudottamista on edes tapahtunut. Ei olisi ensimmäinen kerta kun teinityttö liioittelee taphtumista. Entäs jos nämä tyypit löydetään ja hakataan joukolla ja sitten selviää että olivatkin täysin syyttömiä ja koko juttu vaan teinitytön tarinaa.
siis mitä väliä on kansallisuudella? Oikeesti ihmiset,miettikää!
On paljon tapauksia kun väittäneet aiheettomasti tulleensa raiskatuksi ja ties mitä.
Ihmeen tarkat tuntomerkit vaikka ollut hämärää ja luultavasti kännissä, harva edes huomaa jotain kellon rannekkeita ja ovat usein hihan alla. Tutkittiinko edes vettä oliko varmasti merivettä vai hanasta? Oliko lunta, näkyikö mitään jälkiä?
Uskottavammalle tuntuisi, että hoiperrellut rannalta veteen tai kävellyt vaikka kaiteella ja tippunut siitä. Jos poikia olisi ollut mukana, voisi suojella antamalla väärät tuntomerkit.
En todellakaan usko ilman todisteita, että suomalaiset olisi noin vaan ilman syytä heittäneet sillalta. Toisaalta, tytöt ovat hyvin mustasukkaisia ja jos vaikka seurustelee väärän pojan kanssa, voivat järjestää tuollaisenkin. Naantalissahan hakattiin yksi poika hengiltä kavereiden toimesta, siinäkin tyttöjä ja poikia mukana.
Piti mennä tuon JooPaJoo8 alle, siitä samaa mieltä.
17v on melkein täysi-ikäinen, eikä mikään 12v jonka menemisiä pitää vahtia.
Kuinkakohan moni teistäkin kävi bileissä 17-kesäisenä? Siinä nyt ei ole mitään ihmeellistä, että 17v pyörii yöllä ulkona.
Vanhemman vastuulla on alaikäinen lapsi ja siitä huolehtiminen. Itselläni kuten sanoin on melkein 18 vuotias lapsi ja tiedän tasan missä hän on illalla. Meillä on kotiintuloajat viikolla 21.30 ja viikonloppuisin 22.30. Jos niistä haluaa lapsi lipsua siihen kysytään lupa, keskustelen hänen kanssaan mihin on menossa, kenen kanssa ja asetan takarajan kotiintulolle joka on max klo 23.00. Jos on disko tai jokin vastaava niin sitten joustetaan tai haen hänet.
Tämä on kaikki sovittu hyvässä yhteisymmärryksessä ja sovussa. Meillä saa koska vaan soittaa kotiin ja pyytää hakemaan jos jotain sattuu tai tulee ongelmia.
Meillä ei lapset huuda, haistattele vaan meillä on ihan harmonista yhteiseloa ja usein äiti saa lapselta jopa halinkin. Miksi riidellä kun asioista voi neuvotella.
Ei lasta välipakolla, fyysisellä voimalla tai riistolla opeteta yhteiskunnan jäseneksi vaan keskustelemalla, saamalla ymmärtämään ja olemalla paikalla. Itse en nukkuisi jos lapseni olisi klo 4 jossain ulkona.
Olemme joskus keskustelleet miksi olen niin tarkka iltamenoista kun lapsi vakuuttaa että hän käyttäytyy hyvin yms. ja siihen vastaan aina että olen sinusta vastuussa ja välittämiseen kuuluu huolehtia. Se on minun tehtäväni äitinä.
Meillä menee hyvin ja tiedän hyvin että lähtee lapsi pian siivilleen mutta itsestäni tiedän sen että mitä vanhempana nuo yökukkumiset alkaa sitä fiksummin ne osaa hoitaa.
Mitä tekee kadulla neljältä tyttölapsi nykyajan maailmassa. Ei siellä mitään hyvää enää opi siihen aikaan. Olen itse vauhdikkaan nuoruuden (huom täysi-ikäisenä) kokenut opiskelija riennoissa ja sen jälkeen ja jos tyttö selviää nuoruuden ilman tulematta raiskatuksi on se aika jättipotti.
Jokainen tekee hommat tyylillään mutta olen yhä sitä mieltä että pienelle 17 v tytölle klo 4 on liikaa ja vanhempien valvonnassa joku klo 01.00 maksimi.
Artisti maksaa..
Maailma muuttuu äitiseni.
Mielestäni kirjoittelet nyt väärään ketjuun.
Kirjoittele johonkin lasten kasvatuspalstoille, mielipiteilläsi voi siellä olla paljonkin sanottavaa.
Tässä ketjussa mielestäni keskustellaan mahdollisesta tapon yrityksestä. On sitten lapsi, taikka vanhus, aamu, taikka ilta, yö taikka päivä, niin veteen heittäminen korkealta sillalta on aina väärin.
Salailun takana on takuuvarmasti se, että tekijät ovat ulkomaalais taustaisia.
Jos kysymyksessä olisi tavalliset Virtaset ja Lahtiset niin median käyttäytyminen olisi aivan toista luokkaa.
Sama meininki on Salossa jossa isommat pojat kiusaavat pieniä koululaisia, esimerkiksi heittämällä kovassa pakkasessa sulana olevaan ojaan, poliisi odottaa vihjeitä, mutta julkinen salaisuus on, että kiusaajat ovat mamutaustaisia.
Tarinoiden keksiminenkin on väärin, eikö uskalla kertoa totuutta, pelkääkö vanhempiaan? Mitä ihmeen salailua, kerrottu mitä tyttö kertonut, mutta totuus taitaa olla toisenlainen.
Jos olisi vaikka kertonut, että eivät puhuneet kunnolla suomea, olisi varmasti mainittu. Vaaleaihoisia ja yksi ruskettunut, mahdollisesti lomaillut etelässä. Uskomattoman paljon teki huomioita, ihan tulee anneli auer mieleen.
Sori vaan "Pojanäiti.." Mutta sun poikasi kyllä tunnetaan, eikä se sulle aina totta puhu. Tiedetään, että teillä on kotiintuloajat viikolla 21.30 ja viikonloppuisin 22.30 :)
Ja niistä lipsumisista max klo 23.00 tiedetään kaveriporukassa keksityt selitykset.
Voi sua reppanaa, olet todellakin teksteinesi väärällä palstalla!
Tämän keskustelun aihe on sillalta veteen putoaminen. Turhaa löpinää sivullisilta.
Mutta sinun pojallesi saattaa milloin tahansa sattua ikävästi. Ennen klo 22.30, oletko ymmärtänyt? Ei se ole kellonajasta kiinni.
Niinpäniin. Jos tyypit olisivat syyttömiä - olisivat tulleet julkisuuteen juoksujalkaa kertomaan alibinsa!
Ei Naantali mikään metropoli ole! Luulis että jos juttu olis totta, niin olis saatu jo selvitettyä. Kummallista muutenkin, että tyttö pystyi tuollaisen tapahtuman jälkeen kertomaan noin yksityiskohtaiset tyyppien tuntomerkit. Hampaiden valkoisuus ja tasaisuus,rusketus, korvakoru vasemmassa korvassa, musta kellonranneke, vaaleansininen pusero takin alla yms... Yöllähän autossa on pimeää, joten yksityiskohtien havaitsemisen luulisi olevan vaikeaa.
Jos on noin tarkkasilmäinen tyttö niin luulis osaavan kertoa auton merkin ja rekisteritunnuksenkin.
Mitä nämä tyypit olivat puhuneet tytölle? Sanoivatko että nyt me heitetää sut alas sillalta? En ole lukenut sanaakaan näiden kundien puheista tytölle.
Eikö Naantalin kokoisessa kaupungissa joku/jotkut jo olisi osanneet nimetä tuntomerkkeihin sopivan/sopivat tyypit,varsinkin kun yksi oli yli 190cm pitkä.vai onko 190cm normipituus Naantalissa ja jos näin olisi,olishan joku jos osannut nimetä mahdollisen tekijän.
Jotenkin tuntuu koko homma niin uskomattomalta. Tyttö on ite toikkaroinut jossain,kastellu vaatteensa eikä ole kehdannut kertoa totuutta tai sitten on halunnut vaan hakea huomiota.
Missä on kerrottu, että tekijät ovat naantalilaisia. Voivathan he olla vaikka turkulaisia, raisiolaisia tai vaikka raumalaisia. Naantalissa käy vuosittain n. 250000 vieraspaikkakuntalaista.
Kesällä, eivät talvella ja yöllä vielä.
Typykällä taitaa nyt olla lusikka liian isossa soppakulhossa. En henkilökohtaisesti voi uskoa että tuollainen voi tapahtua eikä ketään saada kiinni. Kolme kundia heittää teinitytön alas sillalta ( 10m?) eikä tule mitään fyysisia vammoja? Get real.
Tosin tuo tuntomerkkilista, itse katson aina hyvinkin tarkkaan jokaisen varteenotettavan kundin päästä varpaisiin, etenkin kännissä ja jos kyytiä tarjotaan. En ihmettelisi yhtään jos tyttö olisi ollut tarkkasilmäinen näiden asioiden suhteen, mutta liian uskomatonta silti.
Niinpä, pimeää,uhkaava tilanne, yleensä traumaattisen tilanteen jälkeen on niin shokissa,ettei todellakaan kiinnitä pikkutarkkoihin yksityiskohtiin huomiota.
ja missä vaiheessa se sillalta pudottaminen muka olisi tapahtunut, jos tunnelma autossa olisi muuttunut uhkaavaksi,eikö olisi tullut mieleen paeta.
Ja kuka tekee tälläistä,heittää ihmisen alas joltain sillalta? Yhden ihmisen päähänpisto voi olla kyseessä mutta että kolme? On pitänyt keskenään sopia jo etukäteen,että sopiva kun tulee kohdalle niin otetaan kyytiin ja heitetään mereen.
Jos on ollut kyse jostakin ilmeisen sairaasta hauskanpidosta,niin silloin jäädään katsomaan miten uhri repiköi. Jäikö nämä paikalle katsomaan?
:
:
Hiukan samoilla haminoilla täällä asian uskottavuudesta ja ennen kaikkea se että kukaan selviäisi talvivaatteet päällä pois nolla-asteisesta vedestä virtapaikassa... Ei se salmi sulana olisi näiden pakkasten jälkeen ilman vahvoja virtauksia jotka aika-ajoin ovat ihan pelottavan voimakkaita.
Veikkaan ettei läheskään kaikkea ole asiata vielä kerrottu. Tai sitten on kerrottu paljon sen päälle mitä oikeasti tapahtui.
Vettyneet vaatteet ja vettä täynnä olevat kengätkin painavat melkoisesti. Ja yleensä iltapäivälehdissä sankarit aina esiintyvät innokkaasti.
Missäs on se prinssi, joka saapui pelastamaan tätä tyttöä?? Luulisi että olisi Iltapäivälehdissä jokin video, jossa nuorimies kertoisi tapahtumista ja olisi paikanpäällä näyttämässä missä tyttö oli.
Tyttö pyysi soittamaan hätäkeskukseen,poika ei soittanut,vaan vei tytön kotiansa.
Poika ei soittanut myöskään itse häkeen,vaan meni facebookin ja kerto tän tarinan.
Eli kumman stoori tässä on kyseessä?Mikä on tämän pojan osuus koko juttuun,mutta eu kaikki halua esiintyä sankareina.
No miksei tyttö tai tytön vanhemmat soittaneet poliisille kun tyttö pääsi kotiin? Miksi jonkin facebookin kautta vasta tuli ilmi?
Tyttö on alaikäinen, kummallista ettei tytön vanhemmatkaan ole kommentoineet mitenkään julkisuudessa, vai aikovatko myydä jutun Seiskalle?:)
Somessahan kaikki nykyään tapahtuu, ei nykyajan vanhemmat välitä missä lapsensa touhuaa ja kenen kanssa. tyttö on varmaakin hipsinyt sisälle kaikessa hiljaisuudessa,vanhemmat töllöttää tv:tä tai ovat facebookissa. Ja miten tämä juttu lähti tän pojan omilta sivuilta leviämään ja tuli sitten vihdoin poliisin/lehdistön tietoon. Ei kaikki halua julkisuutta ja joku Seiska nyt on vihoviimeinen paikka monelle kertoa oma tarinansa .Muutenkin ihmettelen lehdistöä;revitään isot otsikot tässä siltaepisodista,eikä yhtään epäillä onko juttu totta tai mikä on koko totuus, pääasia että lehti myy. Sitten kun joku mamutaustainen nuori hakataan tän jutun takia, niin vanhemmat kertoo Seiskalle tarinansa.
Toivottavasti tekijät saadaan vastuuseen tai tyttö kertoo totuuden.(ettei mitään sillalta heittämistä tapahtunutkaan) Vanhemmat kun pitää 2vko hyvänä,ei tarvii mennä kouluun, sisarukset passaa,kaverit on silmät soikeina,haluu kuulla kaiken,niin tyttö kertoo viimeinen totuuden kun omatunto alkaa kolkuttaa.
Roskasakki hakeutuu roskalehtiin. Todellinen auttaja kieltäytyy kaikenlaiselta julkisuudelta.
Ja omasta kokemuksestani sen tiedän. Aikoinaan ihan asialliseen lehteen pyydettiin juttua avustani, kohteliaasti kieltäydyin.
Olisiko mahdollista, että nämä "vettyneet vaatteet ja vettä täynnä olevat painavat kengätkin..." auttaja haluaa olla tämän ketjun kaltaisten kirjoittajien tavoittamattomissa?
Toivonkin, että kun itse joudutte vaikeuksiin, olette valmiit vastaanottamaan yleisen syyttelyn tuntemattomilta ja asiasta mitään tietämättömiltä.
Ei poliisi saa ilmoittaa, et ketkä ovat nää miehet. Nimet saa julkaista vain, jos saavat vähintään kaks vuotta ehdotonta.
Ja tapon/murhan yrityksestäkö ei saa kahta vuotta ehdotonta?
Ei saa, jos on mamutausta.
Kantaväestö sen sijaan paljon kovempia tuomioita paljon pienemmistäkin rikoksista.
Kaikesta huolimatta mamutaustaiset ovat suuresti yliedustettuna vangittujen joukossa.
Kyllä saa, mutta tuomiota ei ole vielä annettu.
Kroooh puuhhh ZZZZ....
Herättäkää mut sitten kun tää juttu on selvitetty....
Missähän vaiheessa se mahtaa olla tällä hetkellä? Kävikö tyttö edes lääkärillä tarkastuksessa? Jos ei, niin sitten epäilyttää entistä enemmän koko homma.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Nuori mies heitettiin sillalta jokeen Turussa/1135268209265
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/267533/Nuorukainen pahoinpideltiin ja heitettiin sillalta mereen Raumalla
Heitetyt ovat miehiä ja tekijät saatu yleensä kiinni. Miehet eivät myöskään keksi tuollaisia tarinoita. Pudotus matalampi eikä kivikkoa tai kaiteita alla.
Tuolla olisi muka selvinnyt isosta pudotuksesta voimakkaasti virtaavasta lähes 0-asteisesta vedestä omin avuin ylös ja vielä jyrkkää kalliota tielle, ei uskottavaa.
Jokainen känniaivo-bileloinen tuleekin heittää korkealta kylmään veteen niin oppiipahan känniääliö olemaan sivistyneemmin jatkossa ja ehkä tajuaa samalla lopettaa sen aivosolujen tuhoamisen omalla bile-idiotismillaan.
No niin, kauan se kesti mutta saatiinhan me tämä LOIS-idioottikin postaamaan merkityksettömiä ja itseään toistavia mielipiteitään tähänkin asiaan.
lois-idiootin perusongelma on nuoriso. Mitä jää jäljelle jos hänen mukaan koko nuorison pitäisi kuolla milloin mihinkin. Omassa paskassa rypeviä vanhuksia...
Nämä tais olla niitä, bileiden kuokkavieraita, tullaan nurkkiin nuuskimaan kun bileet alkaa olemaan lopuillaan, tai sitten oli valetaksi, niitä kun on ainakin turussa aika paljon, päivettyneillä kuljettajilla varustettuja valetakseja:D
Pitihän se arvata, nyt uutisoitu että pimu on ihan itse tippunut mereen ja keksinyt koko jutun heittäjistä. Vittu sentään kuinka typerä pentu vaikka ikää miltei täysi-ikäisen verran. Resursseja heitetty hukkaan poliisilta ja kusetettu koko maan lehtiä. Toivottavasti saa ihan helvetinmoiset sakot keskitystä tarinasta. Muutama päivä kaveriporukan puheenaiheena ja nyt saa ansaitsemansa leiman porukan huomionhakuisena pellenä
Olitkos sie bileissä mukana.
Mikä juttu tämä, julkisuuslakiin vetoaminen sitten oli? Asiaan liittyy kiinteästi julkisuuslain kuvaamaa yksityiselämää koskevaa arkaluontoista tietoa.
Ok, on siitä jo arvailujakin luettu.
siis oliko se nyt totta vai ei?
Naiset syyttävät miehiä koska tahansa mistä tahansa, valitettavasti kytät ja oikeuslaitos usein jopa uskovat. USA:ssa on teloitettu ties kuinka monta miestä syyttömänä, eivät kadu eikä niitä rangaista vaikka kuinka valehtelevat.
Tiesin heti kun tästä uutisoitiin että likka on sepittänyt tarinan. Varmaan hävittänyt tai rikkonut jotain kännipäissään ja piti keksiä äkkiä joku tarina katoamisen tueksi.
Näitä tapahtuu jatkuvasti!
heh hee, sieltä se tuli minkä minä tiesin jo ajat sitten, ei siellä mitään "3 miestä" ollut :D monet idiootit täällä ja murhainfossa ei sitä tajunneet mutta ei se mitään, ei kaikilla kaikki olekaan kotona
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288647980139.html
Kas tässä raisiolaista biletystä, lueppa tämä uutinen 31.1. 2014, niin hymy hyytyy sullakin.
nyt PERSut ei voi enää syyttää mamuja vai keksivätkö he jotain muuta syytä mamujen vastaan
No ainakin mamut levittää keuhkotuberkuloosia.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014021318035878_uu.shtml
@ hohohohohohohoh
jotain outoa jutussa oli kun tyttö oli kuitenkin tullut 12 km bileistä yöllä autokyydillä sillalle. Kuka oli kyydinnyt? Miksei kyyditsijä ilmoittautunut, ettei olisi turhaan etsitty jotain keksittyä mereenheittäjäkolmikkoa?
Ja tyttö oli joutunut mereen sillalta koska oli märkä ja sen poliisit kertoivatkin, mutta miksi ja miten? Miksi piti keksiä jokin tarkoilla tuntomerkeillä varustettu mieskolmikko? Mitä ihmeen henkilösuojanalaista tässä on? Psykoosipotilas vai?
Eihän sitä ole missään kerrottu missä on kastunut. Taisivat kuskata sillalle tarinan vuoksi tai sitten itse käynyt meressä, vahingossa tai tahallaan.
Kyllä on kerrottu. Lue tosta linkistä poliisin tiedote.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288653702120.html
Niiinpä. Tiedotteessahan sanotaan, että on selvitetty, että tyttö tuli auton kyydissä Naantaliin, jonka jälkeen päätyi mereen. Eli kyyditsijää on varmastikin kuultu. Ja/tai tyttö on itse tunnustanut kaiken. Kyyditsijä lienee poikakaveri tai -kandidaatti, jonka kanssa tullut ryppy rakkauteen matkalla. Siitäpä tyttö on sitten päättänyt, että meni rakkaus, meni elämä. Jne.
Mun mielestä tässä on surkeinta se, miten hirveän raskasta aikaa tuo teini-ikä on. Tsemppiä vaan kaikille! Kyllä siitä saattaa selvitä hengissä. Nimimerkillä: minäkin selvisin. :)
Väitätkö, että tutkivat veden merivedeksi? Uskoivat tytön kertomuksen sokeasti eivätkä taatusti tutkineet mitään. En oikein usko, että olisi omin avuin vedestä selvinnyt, ehkä tuo kotiin vienyt samaa porukkaa ja auttoi ylös tai sitten kastunut muualla tai rannalta mennyt veteen. Humalaisen tuurilla voi selvitä pudotuksestakin.
Tyttörukalla saatikka enemmistöllä tällä palstalla kirjoittajilla ei ole kaikki muumit laaksossa tosin poikkeuksiakin löytyy ja hyvä näin.
Ei siis kannata ihmetellä kansakunnan ja sen talouden tilaa yhtään enempää.
Odotelleenpa lisää kommentteja valopäiltä.
Älykkäät, aikuisten oikeasti töitä tekevät ja veroja maksavat taitavat olla jo nukkumassa.
Muutoin on taito poissa.
Onpa suomi kaunis kieli. Siinä on kirjoitussääntöjä myös pikkukylän narsisteille. Tosi-tv ja sisäsiittoisuus. Ehkä muutama vierasgeeni pelastaa jatkossa myös Naantalin blonit. Poliisit saavat työrauhan turhiksilta tai kylän Ison Talon Antin mamman pojilta.
Nyt liikkuu vahvoja huhuja, että mereenheittäjät ovat rahalla sopineet asian ja tyttö sen vuoksi muuttanut tarinaa. llmeisesti jonkun heittäjän isukki ollut hiukan varakkaampi ja sellaisessa asemassa ettei kestäisi tällaista julkisuutta. Huhun mukaan summa millä asia sovittiin on yli miljoona euroa. Jos juttu pitää paikkansa, niin tytöllähän kävi hyvä säkä:) Onneksi olkoon!
Jos näin olis, niin jossin vaiheessa se totuuskin tulee ilmi.
Onhan näitä juttujua mitkä ei kestä julkisuutta, kun rikkaitten poijjaat mokailee.
Niinhän poliisitiedotteessa vedottiin julkisuuspykälään, runsaasti jukisuutta kestämätöntä materiaalia.
Joo mutta tuskin Suomen oikeuslaitos sallisi moista rikoksen rahalla sopimista. Poliisit muka menisivät mukaan tuollaiseen. Poliisit haluaisivat varmaan oman miljoonansa vaikenemisestaan;DDD
Kaikkea ne ihmiset keksiikin!!!
Mistä tiedät, etteivät poliisit ottaneet miljooniaan?
No en tiedäkään, enkä kenenkään muunkaan ottamia miljoonia, mutta laittakaa tänne todistetta jos väite pitää paikkansa.
Mistä tällainen juttu oikein on lähtenyt liikkeelle? Samasta tarinatoosasta kuin sillalta heittäminenkin vai?
Itsemurhaa hän oikeasti yritti, eikä siihen liittynyt kolmea miestä. Uskokoon ken tahtoo, minä tiedän.