Nokia-lisäksi on esitetty 170 euroa. Vastaavasti yhden päivähoitolapsen kuluiksi kaupungille on laskettu 2000 euroa. Tästä n. 200 euroa on palkkakuluja, josta kaupunki saa n. 30% verotuloina takaisin. Eli kulut kaupungille ovat n. 1900 euroa.
Jos kaikille 406 lapsen hoitajalle maksettaisiin mainittua Nokia-lisää, olisi kulut kaupungille n. 69 000 euroa. Jos tällä tavalla saataisiin 35 lasta pois kuormittamasta muutoinkin kuormitettua kunnallista päivähoitoa, olisi malli jo kaupungin kannalta omarahoitteinen. Epäilen, että tällaisia lapsia olisi vähintään 50.
Kannattaa ottaa myös huomioon, mitä tänään rakennettavilla päiväkodeilla ja kouluilla aiotaan tehdä 10-20 vuoden päästä, kun väestö lähtee - vääjäämättä - laskemaan. Ajetaanko ne Koukkujärvelle maan täytteeksi?
Ja jäisihän se Nokia-lisäkin erittäin todennäköisesti kiertämään Nokialle ja siten kaupungin kassaa kasvattamaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Heips! Kannatan Nokia-lisää. Haluaisin äänestää kunnallisvaaleissa henkilöä, joka on myönteinen asian puolesta. Vinkkejä!
Ainakin Kommunistit, Sosiaalidemokraatit ja Vasemmistoliitto ovat vastaan. Mm. Kokoomus ja Vihreät kannattavat, käsittääkseni myös Keskusta.
Kannattaisin kyllä Nokia-lisää jos se tehtäisiin harkinnanvaraiseksi, ja olisi summaltaan todellinen vaihtoehto työssäkäynnille. Nyt esitetty lisä (170€) ei tarjoa kenellekkään vielä todellista vaihtoehtoa, vaan kohdentuisi niille, jotka jo nyt voivat tulotasonsa puolesta hoitaa lapsiaan kotona. Näin ollen epäilenpä, että ko. lisästä tulisi kaupungille vain lisärasite, eikä se juurikaan näkyisi päivähoitojonoissa.
Keskustelu Nokia-lisästä on tehty vähän liian populistiseksi, asia tuppaa unohtumaan näin vaalien alla (esim. kokoomus ja vihreät). On toki helppo heitellä asioita ilmaan ilman perusteluja tai selvityksiä ko. lisän vaikutuksista.
Laskelmissa vedotaan usein päiväkotipaikkojen kaupungille aiheuttamiin kustannuksiin ja samalla unohdetaan perhepäivähoitopaikat (kunnalliset) joiden kustannukset ovatkin hieman eri luokkaa.
Mutta vaalien alla on kiva heitellä puppua, kun tietää, että osa vielä uskookin ko. tarinoihin.
Esimerkkiperheessä 0v lapsi, 2v lapsi ja 5v lapsi, äiti peruspäivärahalla.
Äitiys- ja kotihoidontuki: n. 390€
Edellisen korotus 42€.
Lapsilisät: 340€
Nokia-lisä: 170€
Yhteensä n. 940€/kk
Nokia-lisä ja äitiys/kotihoidonutki ovat veronalaista tuloa, yhteensä 7 220 €/v, veroa ei siis mene (kuin ehkä nimeksi). => Nettona 11 300 €/v Nokia-lisällä ja n. 9 270 €/v ilman Nokia-lisää. Ensimäinen vastaa n. 14 000 €/v brutto-tuloja, jälkimmäinen n. 9 500 €/v brutto-tuloja. Lisäksi tulee ottaa huomioon, että päivähoitomaksut jäävät pois, eli todellinen nettohyöty on useita satoja euroja kuukaudessa suurempi.
Jos laskennalliseksi nettohyödyksi päivähoitomaksun poisjäämisestä lasketaan 400€/kk, yllämainitut laskelmat muuttuvat siten, että ilman Nokia-lisää etu vastaisi 17 000 €/v tuloja ja Nokia-lisän kanssa 20 000 €/v tuloja, jos toinen vaihtoehto on molempien vanhempien työssäkäynti ja kaikkien lasten päivähoitoon vieminen. Kukin voi kotona päätellä, millä netto/brutto-hyödyllä hänen/heidän taloudessaan toisen vanhemmista kannattaa jäädä kotiin ja tarvittaisiinko kotiinjäämisen kannustimeksi vielä Nokia-lisää vai ei.