Bill Gates oli kaveri joka pyrki integroimaan Internet Exploader-nimisen selaimen järjestelmän kanssa tunnetuin ikävin seurauksin. Netscape tuhottiin ja samalla suuri osa pc:stä ja servereistä. Hän oli myös see päätirehtööri joka loi Wov:n eli surullisen kuuluisan Windows Visvan. Gates myös vaihteli tiedostoformaatteja pyrkien pakottamaan kaikki siirtymään aina viimeisempään versiovaihtoehtoon. Hänhän se oli mukana luomassa olosuhteita joissa jokainen tietokone hidastui muutamassa vuodessa jotta ihmisten pitäisi hypätä jälleen "uuteen aikakauteen".
Näihän siinä kävi 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Mutta sitten alkoivat nörtit ja tavan ihmiset kyllästyä tähän Bill-Pellen vehkeilyyn. He halusivat jotain parempaa. Tuli OpenOffice, tuli ODF, tuli Linux, tuli muita vaihtoehtoja, tuli tuhansittain open source ohjelmistoa ja niin Bill-Pelle huomasi joutuneensa altavastaajan asemaan. Enää ei maailma tanssinutkaan hänen pillinsä mukaan. Hän uhkaili maailman maita OOXML. Lopulta M$:n oli taivuttava ja alettava tukea ODF:ää sillä muuten se olisi menettänyt koko pelin.
Kuinkahan paljon energiaa ja rahaa käytettiin kaikkeen tähän ihmisten, yritysten ja maailman maiden terrorisoimiseen Bill-Pellen johdolla?
http://www.theregister.co.uk/2014/02/03/gates_to_work_on_products_at_microsoft/

Vastaukset 15
Vanhimmat
"Bill Gates wants people to think he's Edison, when he's really Rockefeller," Jobs' longtime pal, Oracle CEO Larry Ellison, once told Newsweek.
Bill Gates on ihan täys mulkelson koko mies.
Hehheh. Joko Ellison on pöljä tai ei tiedä että Edison oli aivan Gatesin ja Jobsin tasoinen toisten keksinnöillä rahaa tehnyt oman tärkeydensä mainostaja.
http://techrights.org/2010/09/03/patent-office-icon-shamed/
Ei millään pahalla Bill mutta me ollaan jo siirrytty pois siitä sinun Windows-maailmastasi. Mene laskemaan rahojasi ja ole iloinen siitä että maailmassa on vielä riittävästi niitä tolloja jotka kustantavat sinun vaurautesi.
Eikö se satiainen ole tulossa puikkkoihin?
Satiainen virallisesti johtajaksi mutta kuppa mukaan tuotteiden kehittämiseen?
21 Vuotta linux on tallannut samoissa jalanjäljissä ja ei ole "valoa tunnelin päässä" vieläkään, vaan nyt tarvii sanoa kun Rokka tuntemattomassa sotilaassa, "että paskareissu, mutta tulihan tehtyä"!
Ryystääkö Linuxin nousu Microsoftin Windows-rahat?
http://www.itviikko.fi/talous/2014/02/04/ryystaako-linuxin-nousu-microsoftin-windows-rahat/20141704/7
eivät ryystä. Firmat tukevat 100% Windowsia.
luulisi. Vähänkin isommat firmat jutuvat käyttämään volume licensing:a ja maksavat satoja tuhansia tai miljoonia mikki$otkun tuotteista. VUODESSA. Pelkästään siitä, että "saavat" käyttää niitä.Tuokin raha on firmojen johdon mielestä hukkaan heitettyä ja pyrkivät pääsemään noista vuotuisista maksuista eroon.
Linuxilla käyttäjätuki on sitä että laitetaan kysymys jollekin kälyiselle foorumille ja odotellaan viikko että joku hampunpolttaja hippi vastaa siihen ivallisesti ja ehdottaa että pitäiskö sun käyttää jotain helpompaa käyttistä.
Mitenkäs Microsoft lähestyy sinua henkilökohtaisesti auttamalla ongelmissa? Soita tukipalveluun ja testaa miten se näkyy puhelinlaskussasi.
eihän pikkuraha paina mitään kun bisnestä tehdään. Aika on rahaa, ja jos palvelua saa heti rahalla niin sitä käytetään.
Etäkäyttömahdollisuus on myös hieno, mielellään antaa asiantuntijan hoitaa etänä koneen korjauksen - vaan antaisitko koneesi etäkäyttöön jollekin netin anonyymeistä hamppuhipeistä?
Riippuu ihan minkälaisen tukisopimuksen olet tehnyt. Eikä muuten ole vaikkapa Red Hatin support yhtään Microsoftin vastaavaa halvempi.
Kuppa tulee consiglieriksi eli "neuvonantajaksi". Satiainen on uusi toimitusjohtaja. Apina pannaan eläkkeelle.
Melkoinen pelle se joka vielä vuonna 2014 väittää että Bill Gates on tietokonenero. Jätkä hiivatti oli pelkkä niljakas Rockefeller ja niin kaukana Edisonista kuin itä on lännestä.
Jos minulla olisi sellainen kunnon sopivan mittainen kakkosnelosen pätkä niin sillä antaisin Gatesille selkään siitä hyvästä että tunki maailman täyteen visvaisilla käyttöjärjestelmillä varustettuja koneita.