Kesämökkimme on käytössä muutaman päivän vuodessa, kesällä. Sitä ei lämmitetä sähköllä eikä muutenkaan käytetä syys-huhtikuussa. Mökissä on pieni jääkaappi, hella ja sähköpatterit. Sähköpatterita ei käytetä. Ei vesijohtoja, ei tv:tä, ruoka tehdään ulkona puilla. Vuosi 2013 oli ensimmäinen, jolloin kulutus mitattiin on line - mittarilla. Kulutus oli 22 kwh/vuosi. Sähköyhtiö myöntää, että lukema on oikea, kun käyttö oli kevätsiivouksen imurointi, siivousveden lämmitys, kolmisen vuorokautta jääkaappi, pari tuntia sähkövalot päällä.
Mökkiä on aina käytetty samalla tavalla, samoin laittein. 30 vuotta. Muutamana kesänä jääkaappi oli sen verran päällä, että niinä vuosina kulutusta on voinut tulla jopa 100-300 kwh/vuosi.
Kun siirryimme on lineen, paljastui totuus: 30 vuotta on manuaalinen mittari raksuttanut keskimäärin 1000 kwh/ vuosi, pahimpana vielä arkistoissa tiedossa olevana vuonna jopa yli 3000 kwh! Ja kulutus on todellisuudessa ollut 22-300 kwh/vuosi.
Mittari oli Valmetin K2N. Yhtiö väittää ettei se ole voinut mitata väärin. Onko lukemat luettu oikein (sekä yhtiön lukija että me itse)? "Palveluntarjoaja on rekisteröinyt lukemat optisesti", mitä se sitten lieneekään ja kuinka luotettavaa touhua lienee?
Asiasta on tekeillä reklamaatio ja kysynkin, onko kellään ollut samanlaista tilannetta? Sähköyhtiö vaatii perusteluita, mutta eihän kuluttaja voi muuta kuin kertoa varustelutason ja kuvailla olematonta sähkönkäyttöään. Vertailukohdankin sain vasta nyt, kun aloin puhua asiasta kylillä. Naapuri on vastaavanlaisella mökillään moninkertaisesti meihin verrattuna ( kesäisin) ja kulutus 75 kwh/ vuosi. Sen tiedän, että jos olisin menneinä vuosina ihmetellyt
kulutusta, olisi yhtiöstä annettu ymmärtää, että se on "normaali". Niin väitetään nytkin. Vaikka kulutuksemme on vain murto-osa mittarin lukemasta.
Onneksi mittari vaihtui. Sähköä on kulunut uuden mittarin aikana, lokakuusta 2012 helmikuuhun 2014, nuo 22 kwh. Entinen mittari olisi raksuttanut tänä aikana noin 1000 kwh:a. Ja kesällä 2012 meille tuli jopa lisävaruste: lamppu saunan ikkunan taakse ja se oli jopa kerran loppukesästä 2013 päällä!
Kyse ei ole suurista summista, muutamasta satasesta. Yhtiöllä on velvollisuus korvauksiin 10 vuodelta. 20 vuotta menee lahjaksi joka tapauksessa. Mutta, mutta: yhtiö ei myönnä että mittaukset ovat olleet pielessä. 30 vuoden aikana mittari ehti juosta yli 30 000 kwh. Todellinen kulutus oli noin 3 000 kwh, kun ottaa kaikki mahdolliset "huippukulutukset" huomioon. Laikkakone pari kertaa, ruukkimylly kerran...
Sähkönkäyttömme on ollut hyvin nuukaa, mutta hyödyn siitä ottikin sähköyhtiö!
Tuulimyllyä vastaan tässä tuntee taistelevansa, mutta ikävältä tuntuu että on maksanut sellaisesta, mitä ei ole saanut eikä käyttänyt.
Toivon kokemustietoa, en syyttelyä, miksi olen ollut näin pöljä: uskoin yhtiöön ja sen mittariin.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Olisitte itse voineet vähän miettiä menneinä vuosina kun kulutus on noin pientä, että miksi laskut on niin suuria, jopa 3000kwh. Kyllä tuota sähkönkulutusta voi itsekkin tarkkailla ja vertailla sähköllä toimivien laitteiden kulutukseen ja käyttömääriin.
Kuten kirjoitin, mietimme asiaa kyllä vuosien saatossa. Mittarin tutkimiseen tuskin olisivat ryhtyneet noilla lukemilla.
Viimeksi viime syksynä yhtiön asiakaspalveluhenkilö antoi ymmärtää, että asiakas ei näköjään ymmärrä arviolaskutuksen ja on linen eroa!
Sähköyhtiön vastaus olisi ollut:ihan normaali kulutus, mölyt pois! Näin vastattiin nytkin. Eli syytit hiukan turhaan.
Onneksi näitä samanlaisia tapauksia on ollut useita kuluttajariitalautakunnassa, joten sieltä saanen apua taistelussa tuulimyllyä vastaan.
kerroit että mökki on käytössä muutamana päivänä vuodessa. mutta onko näin ollut jo 30 vuotta sitten. jospa se patteri onkin ollut päällä kuitenkin. 1000 W patteri kuluttaa 1 kW tunnissa. Jos se on vuorokauden päällä niin menee 24 kW jne...
Kiitos kommentista! Patterit ovat olleet päällä muutaman tunnin näiden vuosikymmenten aikana. Siis yhteensä. Muuten pistoke irti seinästä. Mittarin pääkatkaisija oli aina off-asennossa kun emme olleet mökillä, eli melkein aina. Mekaanisen mittarinhan sai ottaa pois päältä.
Sähkönkulutus vain yhtäkkiä melkein lopahti kun mittari vaihtui! Me, kulutus ja varustetaso on ollut aina sama.
kyllä minkä vaan mittarin voi katkaista päävirtakatkaisimesta kun mökillä ei ole. Minulla on etämittarista virrat poikki tammi-maaliskuu eikä takuulla mene watin wattia. Olen kuullut että jos ei näin tee niin haamukulutusta ja paljon. Kerran naapurissa paloi valot ja kun soitin omistajalle niin eivät olleet käyneet mökillä 4 viikkoon ja valot oli syttyneet aivan itse.
"1000 W patteri kuluttaa 1 kW tunnissa."
Ei ihan näinkään. On siinä termostaatti kuitenkin.
"Kerran naapurissa paloi valot ja kun soitin omistajalle niin eivät olleet käyneet mökillä 4 viikkoon ja valot oli syttyneet aivan itse."
Näin voi käydä jos jättää kuormaa päälle ja kytkee sähkön pois mittarin painikkeesta. Koska mittari on varustettu etäkytkentälaitteella (eli sähköt voidaan katkaista ja kytkeä etänä), on mahdollista että sähköt kytkeytyvät etänä itsestään päälle.
Kannattaa varmaan valot sammutella kuitenkin ja vedellä kaikki mahdolliset laitteet irti pistorasiasta, niin ei ole kulutustakaan, vaikka ei mistään kytkimestä sähköjä katkoisikaan.
No tuo oli hieman yksinkertaistettu. Käytännössä jos hatarassa tarpeeksi suuressa mökissä on vain yksi 1000 W patteri päällä kovalla pakkasella niin se hehkuu täysillä koko ajan ja kuluttaa vuorokaudessa 24 kWh. Tämä jo yksistään olisi enemmän kuin aloittajan kertoma vuosikulutus 22 kWh.
meitä monia voi ihmetyttää että joku hankkii/rakentaa mökin jossa on lämpöpatterit mutteivat koskaan 30 vuoden aikana olisi käytössä.
Samaa ihmettelin itsekin että mitä viddua, mitä tuo aloittaja edes tekee sähköillä.
Aloituksesta ei saanut muuta kuvaa kuin että sen kirjoitti sairas henkilö, sairaaloisen pihi henkilö.
Itse asiassa mitä he tekevät koko mökillä. Siitä ei ole kuin kuluja. Pihanuotiokin kuluttaa puita vai onko nekin metsistä kerättyjä ilmaisia risuja.
Kiitos vastauksista vaikka osa niistä meni pahoin asiattoman puolelle. Harmi, ettei kunnon keskustelua saanut aikaan. Ensimmäisen kerran kuulin olevani sairas!
Pakko kuitenkin vielä lisätä:
Mökki varustettiin aikanaan, jotta sitä voisi tarvittaessa käyttää oikein rahankin kanssa. Voivat nekin päivät eläkkeellä vielä tulla. Miksi se oli sairasta ja ihmeteltävää? Olemme nauttineet mökistä ihan tosissaan, turhaa sähköä käyttämättä. Oliko se sairasta? Pitäisikö metsää kasvavalle tontille tuoda grillipuut jostain ABC:ltä? Minusta se olisi jo ainakin ihmisjärjen vastaista.
No, keskustelu ja kokemusten keruu jää osaltani tähän yritykseen...ensimmäinen ja viimeinen kerta minulla kyllä osallistua nettikeskusteluun. Paitsi, jos jostain saisin vinkin taatusti asialliselle foorumille. Onko sellaisia? Morjens!!!