Onko minulla täällä ketään kohtalotoveria? Minulla on todella huono toleranssi asioiden toistumisen suhteen. Koko ajan pitäisi olla vaihtelua, jotta en menetä hermojani. Silti pelkään uusia asioita, joten olen pahasti puun ja kuoren välissä.
En esimerkiksi ikinä pystyisi lukemaan samaa kirjaa tai katsomaan samaa elokuvaa uudelleen. Tällä tarkoitan, etten todella pysty. Ellen ole ihan totaalisesti unohtanut sisältöä, saan hirveän ahdistuskohtauksen. Muistan kerrankin, kun nuorempana pelasimme jotakin seikkailupeliä kaverin kanssa ja peli tilttasi lähellä loppua. Siihen piti asentaa jokin korjaustiedosto ja aloittaa peli kokonaan alusta. Sain kauhean tuskakohtauksen ja kaveri katsoi pitkään. Totesi rauhallisesti, ettei häntä haittaa, hän voi pelata siihen asti, mihin jumiuduimme ja voin tulla sitten taas kaveriksi.
En pystyisi ikinä harrastamaan mitään yhtä asiaa koko elämääni ja kadehdin suunnattomasti ihmisiä, joilla on jokin elämänmittainen intohimo. Itse kyllästyn asioihin todella nopeasti. Keskittymishäiriötä minulla tuskin on, koska olen aina ollut kova lukemaan (kunnes kausittain kyllästyn siihenkin..).
Töissä inhoan eniten lähettää rutiininomaisia sähköposteja ulkomaille. Kohteliaisuudesta pitää tietenkin aina kysyä kuulumiset ja sen jälkeen kerron lyhyesti asiani. Aina samanlaisia meilejä. Päivästä, viikosta, vuodesta toiseen. Joudun hengittelemään rauhallisesti ja laskemaan kymmeneen, jotta vältän oksettavan olon.
Elämä tuntuu joltain suurelta huijaukselta, kun suihkussa käydessä tietää jo ennakkoon, että kohta tämä on taas edessä. Kun syö, niin tietää että kohta on taas nälkä. Kaiken toistuminen uudelleen ja uudelleen tuntuu ihan kamalan ahdistavalta. En siis tosiaan tarkoita mitään plääh, tylsää -reaktiota, vaan pahanlaista ahdistuskohtausta. Tälle ei liene edes sanaa - kutsuttakoon sitä siis vaikkapa iteraatiofobiaksi.
En esimerkiksi ikinä pystyisi lukemaan samaa kirjaa tai katsomaan samaa elokuvaa uudelleen. Tällä tarkoitan, etten todella pysty. Ellen ole ihan totaalisesti unohtanut sisältöä, saan hirveän ahdistuskohtauksen. Muistan kerrankin, kun nuorempana pelasimme jotakin seikkailupeliä kaverin kanssa ja peli tilttasi lähellä loppua. Siihen piti asentaa jokin korjaustiedosto ja aloittaa peli kokonaan alusta. Sain kauhean tuskakohtauksen ja kaveri katsoi pitkään. Totesi rauhallisesti, ettei häntä haittaa, hän voi pelata siihen asti, mihin jumiuduimme ja voin tulla sitten taas kaveriksi.
En pystyisi ikinä harrastamaan mitään yhtä asiaa koko elämääni ja kadehdin suunnattomasti ihmisiä, joilla on jokin elämänmittainen intohimo. Itse kyllästyn asioihin todella nopeasti. Keskittymishäiriötä minulla tuskin on, koska olen aina ollut kova lukemaan (kunnes kausittain kyllästyn siihenkin..).
Töissä inhoan eniten lähettää rutiininomaisia sähköposteja ulkomaille. Kohteliaisuudesta pitää tietenkin aina kysyä kuulumiset ja sen jälkeen kerron lyhyesti asiani. Aina samanlaisia meilejä. Päivästä, viikosta, vuodesta toiseen. Joudun hengittelemään rauhallisesti ja laskemaan kymmeneen, jotta vältän oksettavan olon.
Elämä tuntuu joltain suurelta huijaukselta, kun suihkussa käydessä tietää jo ennakkoon, että kohta tämä on taas edessä. Kun syö, niin tietää että kohta on taas nälkä. Kaiken toistuminen uudelleen ja uudelleen tuntuu ihan kamalan ahdistavalta. En siis tosiaan tarkoita mitään plääh, tylsää -reaktiota, vaan pahanlaista ahdistuskohtausta. Tälle ei liene edes sanaa - kutsuttakoon sitä siis vaikkapa iteraatiofobiaksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.