Tallominen korkokengillä

trampled1

Itse pidän kovasti siitä, että nainen astuu korkokengillä vatsani tai rintani päälle. useasti myös nuolen toista kenkää samanaikaisesti. Silloin paine on kyllä aika kova, mutta kyllähän mies sen sietää. Olen myös saanut kahden naisen käsittelyn ja se o tuntunut todella hyvältä. Kaksi naista päällä, toinen rinnan päällä ja toinen vatsan päällä. Onko muilla kokemuksia tai löytyykö kiinnostuneita naisia?

23

3130

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • korkojen armoilla

      Tuo on todella herkkua. Meillä vaimo uskaltaa nykyisin jo melko varomattomaan käsittelyyn. Harmi vaan, että tuohon kotitallomiseen ei saa sitä vahingossa tallaamisen kiksiä eli vaimo kyllä tietää, mitä on korkojen alla. Mulle sattui tästä ihana poikkeus viikko sitten eli vaimo tallasi kädelle vahingossa. Pyynnöstäni vaimo piti tiskatessaan jalassaan piikkikorkoisia metallikantaisia saappaita. Asettelin saappaiden lähelle lattialle toimivan Nokian n91 musiikkipuhelimen ja yhden vanhan kaukosääätimen. Vähän väliä vaimo tallasi puhelnta tai kaukosäädintä. Puhelin kesti hämmästyttävästi piikkarin alla, mutta kaukosäätimeen painui rutinan säestyksellä kiihottavia koron jälkiä. Olin juuri siirtämässä koron alta lennähtänyttä puhelinta parempaan asentoon, kun vaimo astahti taaksepäin ja tallasi piikkikorollaan koko painolla kämmensyrjäni päälle. Sattui pirusti, mutta onneksi sain pidettyä suuni kiinni ja vaimo ei huomannu, mitä jäi askeleen alle. Onneksi ei jäänyt seisomaan käteni päälle, sillä tuon yhdenkin askeleen painosta, kämmensyrjässä on vieläkin ihana jälki. Jälkeenpäin huomasin, että tämä tiskaushetki jätti myös kiihottavia koron jälkiä keittiön lattiaan. Sorry vaan miesten sormet, kädet, rintakehä tai naama. Tämä on naisten oikeus ja miesten asia on olla armottomien korkojen alla.

      • synttärivieras

        Olin yhdeksän vuotiaan perhetuttumme synttäreillä. Pikku-lady oli saanu korkokengät ja kopisteli niillä ympäriinsä niin, että laminaatti paukkui. Istuskelin nojatuolissa ja tyttö kopisteli luokseni kysyen: "astunko korolla sun varpaille?" Nauratti kovasti, että siinäpäs on kehittymässä melkonen tallojadomina... Sillä kerralla tyttö ei varpaalle astunut, mutta kuinka ollakaan noin viiden minuutin päästä tuli taas luokseni ja vähän niin kuin huomaamatta painoi koron varpailleni... Huvittuneena mietiskelin, mitähän liikkui tytön mielessä.


    • piikkarifani

      Pidän myös tuosta varomattomasta korkojen käytöstä. Tanssilavoilla olen saanut muutamia kertoja tuntea varomattoman naisen piikkikoron varpaillani. Humalainen nainen terävissä piikkikoroissa on tanssilattioilla monille kauhistus, itse hakeudun kuitenkin juuri näiden läheisyyteen toiveena tulla varimattomasti tallotuksi.

      • kynnysmatto

        Kertoisitko tarkemmin jostakin tilanteesta, jossa sinua on piikkikorollla tallattu.


    • Kiinnostunut korko

      Kiinnostaa todella paljon tälläinen!!

      • Kiinnostunut korko jos oot nainen, niin laita viesti..;)


      • Nainen, piikkikorko
        trampled1 kirjoitti:

        Kiinnostunut korko jos oot nainen, niin laita viesti..;)

        Moikka hei missäpäin asut? Mikäli Turun läheisyydessä tai poikkeat joskus näiilä hoodeilla liiskuskelemaan niin talloisin mielelläni :)


      • Nainen, piikkikorko kirjoitti:

        Moikka hei missäpäin asut? Mikäli Turun läheisyydessä tai poikkeat joskus näiilä hoodeilla liiskuskelemaan niin talloisin mielelläni :)

        Moi Nainen,piikkikorko.Laita viestiä [email protected].


      • Nainen, piikkikorko kirjoitti:

        Moikka hei missäpäin asut? Mikäli Turun läheisyydessä tai poikkeat joskus näiilä hoodeilla liiskuskelemaan niin talloisin mielelläni :)

        Nainen, piikkikorko laita viestiä s.postiin..;)


      • Nainen, piikkikorko kirjoitti:

        Moikka hei missäpäin asut? Mikäli Turun läheisyydessä tai poikkeat joskus näiilä hoodeilla liiskuskelemaan niin talloisin mielelläni :)

        Nainen piikkikorko, Laita viesti [email protected]


    • kumiorja

      tykkään kun nainen tallaa piikkikorkosaappailla kiveksiä ja kalua.

    • kiinnostunut korko

      trampled1 en laita kun en oo muija :D

    • nuori mies

      Löytyskö p-savosta ketää naista tähä hommaan?

    • kokeilija2

      Oliko nämä naiset miten painavia? Itseäni kiinnostaisi kovasti kokeilla miten sellaista kestäisi...

    • Naisen paino ei juuri vaikuta. Jos on painava voi tukea itsensä johonkin. Itsellä kokemusta kahdesta n.70kg naisesta seisomassa samanaikaisesti päälläni ilman tukea mistään.

      • kokeilija 10

        Miten kylkiluut kestää sellaista pistekuormaa? 70kg on kuitenkin aika painava.


      • Louboutin
        kokeilija 10 kirjoitti:

        Miten kylkiluut kestää sellaista pistekuormaa? 70kg on kuitenkin aika painava.

        Joo kylkkärit on kyllä kulutuskamaa... Kannattaa pyytää seisomaan vatsanpäällä, jos on vähänkin painavampi.


      • kokeilija 10 kirjoitti:

        Miten kylkiluut kestää sellaista pistekuormaa? 70kg on kuitenkin aika painava.

        Semmoinen 60kg nainen kyllä saa hormoonit hyrräämään. Pari kertaa olen ollut tallottavana saappailla. Mutta valitettavasti harvassa ovat naiset jotka suostuvat tallomaan.


      • kokeilija 10
        Louboutin kirjoitti:

        Joo kylkkärit on kyllä kulutuskamaa... Kannattaa pyytää seisomaan vatsanpäällä, jos on vähänkin painavampi.

        Onko kellään kokemuksia, että olisi tullut jotain vaurioita tallomisleikeistä, kuten luita murtunut tms?


    • Louboutin

      Tallovia Leidejä Helsingistä? Vastalahjaksi hieronta? :)

    • No ei tuo 70kg pistekuormana yhteen paikkaan tule ja hyvin sen kestää. Ohessa klippi samanpainosesta, eikä siinä luut pauku.;)
      Löytyykö niitä kiinnostuneita naisia muualata kuin tuo ainoa Turun likka?
      http://www.youtube.com/watch?v=yVgKj_gNjgI

      • kiukkuiset korot

        Työnantaja irtisano mut hiljattain ja ikään kuin sattumalta laitoin vaimoni korkojen uhriksi työnantajan käyttööni antaman mp3-sanelimen. Ilmeisesti vaimo huomasi, mitä oli tallomassa, koska sihahti kiukuissaan työnantajani nimen ja polkaisi piikkarilla siihen malliin sanelimen päälle, että sen sisällä rapsahtelevat nyt murtuneet osat:)


    • kokeilija2

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      68
      7574
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      124
      2989
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      143
      1813
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1679
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      122
      1512
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      171
      1461
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1192
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      879
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      774
    Aihe