Miten kirkonkylä saataisiin kauniimmaksi?

Voisikojoku kysyä vaikka kulttuuriministeriltä, saisiko rahaa kirkonkylän raitin kaunistamiseksi?

Maalausta, korjausta ym sellaista.

Minusta Suomussalmen kirkonkylä on tietyllä tapaa kulttuurihistoriallinen paikka.

Valitettavasti se kylänraitti on rapistunut.

Muuten siellä on ihan kaunista, sieviä ja persoonallisia taloja.
19159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Toissa kesänä oli lähes vuoden kestänyt Kirkonkylän ilmeen kehittäminen ja asukasviihtyvyyden lisääminen-hanke. Hankkeeseen oli rahaa n. 130 000 euroa.

Hankkeen tulokset jäi mielestäni vain kovin laihoiksi. Kylänraitilta sitä ei enää paljon edes huomaa. Homma oli lähinnä risusavottaa, mikä pitäisi olla joka vuotista.
Kunnon savottaan, missä olisi päästy ns. puistomaiseen maisemaan ei päästy tai osattu missään kohtaa.

Ei muuta kun kunnon savotta pystyyn ja risukot pois, ja muutaman talon rapistuneen pinnan korjaus tai purkaminen kokonaan pois.

Äänestä
  • Talot ja osaksi myös risukot ovat yksityisten omistamia. Eipä sitä hankkeen puitteissa voi kajota toisten omaisuuteen.

    Äänestä

  • risukasa1 kirjoitti:

    Talot ja osaksi myös risukot ovat yksityisten omistamia. Eipä sitä hankkeen puitteissa voi kajota toisten omaisuuteen.

    Kyllä ympäristölaiutakunta voisi jotain vinkaista. Ei tietenkään mitään pakkokeinoja.

    Äänestä

  • yhteiseksi hyväksi kirjoitti:

    Kyllä ympäristölaiutakunta voisi jotain vinkaista. Ei tietenkään mitään pakkokeinoja.

    Museoviraston nettisivuilta löytyy lisätietoa.

    Kysyminen ei maksa mitään.

    Ja ainahan suunnitella saa. Ja haaveillakin.

    Pitäisi vain nostaa kirkonkylnä kulttuurihistoriaa enemmän esille.

    Katson asiaa ulkopuolisin silmin ja minusta se on erikoinen paikka. Vaikuttaa vain aliarvostetulta!

    Äänestä

Mitähän touppinkie se on tämä lumenpuotteija aekanaan käöttäny omalla urallaan. Vaikutukset aenaki nykykäöttäötymisessä on sen verran arvelluttavat, että on se muutahi käyttäny ku kaorapuuroa. Ei mahtasi kesteä päevänvaloa.h

Äänestä

kjhhfoerir

Äänestä

Puskurattorilla

Äänestä

Kirkonkylän "ongelma" on se, että ne kiinteistöt, jotka ovat pääraitin varrella näkösällä ja ovat enemmän tahi vähemmän siistittävässä kunnossa(eivät siis kaikki), ovat toisasrvoisessa käytössä.
Paloaseman tilanne on "elävässä vaiheessa" ja toivottavasti siitä aikanaan kyläkuvan kaunistus tulee.
Siwan ympäristö on sulan maan aikana silmiinpistävä, kakarat ja jotkut aikuiset eivät välitä tuon taivaalista karkki ym paperista vaan syytävät ne käsitään heti kaupan rappusilla, kuin haisevan persepyyhkeen. Siinä olisi opettelemista ja ihmiseksi kasvamisen sarkaa.
Monien kiinteisöjen omistajat ovat jo vanhoja ihmsiä, joilla ei suurta intressiä puleerautua semmoisen asian kanssa kuin, että miltä omalla tontilla ulkopuolisen silmin näyttää.
Olettaisn etti tämä ole yksinomaan Suomussalmen kirkonkylän oma ja yksityinen piirre, vaan yleismaailmallien juttu.
Toisen tonttia on vaikea mennä mieleisekseen laittamaan...

Äänestä
  • Eipä niin, mutta.........



    Luulen vähän, että jos asioille ei pian tehdä jotain, niin ei niille tulevatkaan suku polvet sitten mitään tee

    Siirryn keskustelemaan yksityisesti tästä asiasta.

    Äänestä

Liikennevaloilla.

Äänestä

Sanoisin,että tuunamalla kaikkien vanhusten potkurit ja rollaattorit katukuva kaunistuu todella pikku vaivalla

Kromia ja alumiinivannetta kehiin

Äänestä

Miten se on tuon potkurin alustan madallus, saako madaltaa ja kuinka paljon?

Äänestä

se on laissa 6cm. mutta eivät ole niin tarkkoja konttorilla

Äänestä
  • Olette aivan hakoteillä mitä kirkonkylän kehittämiseen tulee.

    En kerro vielä mitä olen suunnitellut.

    Äänestä

rautapallo kettingin nokassa

Äänestä

Puskurattorilla ja moottorisahalla kaanistuu raetti

Äänestä
  • Vanaha konsti siis parempi kuin pussillinen uusia

    Äänestä

Wanha kykä on kesällä kaunis kylä

Äänestä

nuoria naisia raitille

Äänestä

Kommentoi aloitusta


idyllinen kylä? kirjoitti:

Voisikojoku kysyä vaikka kulttuuriministeriltä, saisiko rahaa kirkonkylän raitin kaunistamiseksi?

Maalausta, korjausta ym sellaista.

Minusta Suomussalmen kirkonkylä on tietyllä tapaa kulttuurihistoriallinen paikka.

Valitettavasti se kylänraitti on rapistunut.

Muuten siellä on ihan kaunista, sieviä ja persoonallisia taloja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu